Jouluissa omaa rauhaa
Perhe nukkuu, seinähirret paukahtavat pakkasyössä. Pihakuusen valo kajastaa ikkunasta, eteisessä loistaa pieni lyhty. äiti nousee, tekee aamutoimet ääneti ja painaa ulko-oven kiinni. Lumi narskuu kenkien alla. On jouluaamu, Jeesuksen syntymäpäivä. Tie vie kirkkoon, jouluaamun jumalanpalvelukseen.
– Parasta joulussa on oma hiljainen hetkeni jouluaamuna, joulusanoman ytimessä, kirkon penkissä, kertoo kahdentoista lapsen äiti Laura Inkeroinen.
– Yläkoulun aikaan lapsuuden kodista oli kirkkoon vajaan puolen kilometrin matka. Silloin askeleeni veivät ensi kerran joulukirkkoon, ja siitä muodostui minulle ikioma perinne.
– Lapsuuden jouluissa adventti oli aina rauhallista, jännittynyttä odotusta. Kaikki oli aina järjestyksessä ja asiat etenivät itsekseen.
Inkeroinen muistelee, että kun aattoaamu vihdoin koitti, herätessä tuoksui kinkku. Koti oli siivottu ja valmisteltu joulujuhlaan, kuusi kannettiin sisään ja koristeltiin. Perhe kuunteli joulurauhan julistuksen radiosta, söi puuron ja kävi joulusaunassa.
Saunan jälkeen perhe pukeutui juhlavaatteisiin. Kynttilän hämyssä kaikui tuttu Lutherin jouluvirsi ja jouluevankeliumi.
– Jouluaterian jälkeen jaettiin lahjat, laulettiin joululauluja ja pelattiin lautapelejä.
Inkeroinen kertoo, että joka joulu he kokosivat kotona tuhannen palan palapelin. Joulun aika oli rauhallista yhdessäoloa ja puuhastelua, jota rytmittivät ruoan valmistus, kattaus ja tiskaus.
– Elämä oli pysähdyksissä, harras tunnelma täytti kodin, Laura Inkeroinen muistelee.
Lapsuuden joulun tunnelmaan on aikuisen vaikea päästä. Aikuinen – erityisesti perheen äiti – on jouluvalmisteluissa avainasemassa. Adventin aika ei ole odottelua, vaan organisointia, tehtävää, muistettavaa, lähetettävää, vietävää, tuotavaa, hankittavaa.
Arki kaatuu päälle, ohjelmassa ovat lasten kuskaamiset, kuusijuhlat, arviointikeskustelut koululla ja päiväkodissa, pikkujoulupaketit, muistamiset sinne ja tänne. Tohinassa tärkein on vaarassa unohtua: Vapahtajan syntymäjuhla.
– Ulkonaisilla valmisteluilla on myös merkitystä, pohtii Inkeroinen ja jatkaa:
– Kiire ja vaiva ovat myös odotusta ja valmistautumista. Aikuisena olen tietoisesti pyrkinyt karsimaan materiaa, sekä tavaraa että ruokalajeja, ettei käy niin, että joulun ydinsanoma on ruokalajien tahi lahjapakettien määrä.
Tärkeämpänä Inkeroinen pitää sitä, että ydinsanoma olisi kiitollisuus siitä, että saa olla uskomassa.
Yksi tärkeimmistä asioista on jouluevankeliumi ja juhlaan hiljentyminen. Lapsuuden joulun elementtejä on siirtynyt myös omaan kotiin. Ikaalisissa asuva Laura ja Arto Inkeroisen perhe laulaa jouluvirren ruokapöydän ympärillä. Evankeliumin lukee juuri lukemaan oppinut lapsi tai rippikoululainen.
Kristikunnan suurimmat juhlat, pääsiäinen ja joulu, liittyvät toisiinsa. Pääsiäinen on suuri juhla, mutta sen valmistelu on nopeampaa kuin adventin aika ja sitä juhlitaan lyhyemmän ajan.
Siivottu koti kirvoitti lapsen kysymään: ”äiti, onko nyt joulu?” Valmistelut ja juhlan tunnelma liittyivät lapsen mielessä yhteen ja samaan asiaan. Ovathan ne kristityn tärkeimmät juhlat; ilman joulua ei olisi pääsiäistä eikä ilman pääsiäistä olisi pelastusta.
Kahtena jouluna Laura Inkeroinen on saanut vauvan. Perheen kolmas lapsi syntyi uudenvuoden alla. Silloin nuori perhe oli joulunvietossa mummulassa, ja jouluvalmistelujen vastuu jakaantui. Myös Laura Inkeroisen äiti oli raskaana, ja synnytykset tapahtuivat lähekkäin.
Inkeroisen perheen kymmenes lapsi on syntynyt 22. joulukuuta. Tuona jouluna he toteuttivat valmistelut joulukalenterin muodossa: joka päivälle oli jokin askare, kuten saunanpesu, maustekakun leipominen tai joulukuusen haku.
Kun kymmenes lapsi oli syntynyt, Arto-isä lähti jouluaattona hakemaan vauvaa ja äitiä kotiin nuorimpien lasten kanssa. Isommat jäivät kattamaan joulupöytää. Lääkäri ei luvannutkaan vauvaa vielä kotiin, joten äiti pääsi iltalomalle perheen luo.
Kun juhla-ateria oli nautittu, Laura Inkeroinen ajeli hiljaisessa illassa takaisin sairaalaan. Joulupäivänä vauva pääsi kotiin. Tuon vuoden vaihde on jäänyt syvälle mieleen, sillä isä ja lapset lähtivät mummulaan, ja äiti jäi vauvan kanssa kotilomalle.
– Oli ihana kokemus olla joulukoristellussa kodissa yksin, hiljaisessa tunnelmassa ja nauttia vauvasta. Tutustua häneen ja ihmetellä – kuten Maria aikoinaan Betlehemin tallissa.
Teksti ja kuvat: Terttu Kärkölä
Julkaistu Päivämiehessä 19.12.2018
Ravitse meitä armollasi joka aamu, niin voimme iloita elämämme päivistä. Ps. 90:14
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
