Erk­ki Piri

En­ke­li tu­lee krei­kan kie­len sa­nas­ta an­ge­los, joka tar­koit­taa sa­nan­saat­ta­jaa. Useim­pien kie­lien ”en­ke­li” on sa­maa kan­taa (lat. an­ge­lus, engl. an­gel, ruots. än­gel). En­ke­lit kuu­lu­vat Ju­ma­lan luo­maan maa­il­maan yh­tä to­del­li­si­na kuin se, mitä nä­em­me. Ju­ma­la on luo­nut en­ke­lit Kris­tuk­sen kaut­ta, ku­ten koko maa­il­man­kaik­keu­den. En­ke­li näyt­täy­tyy Raa­ma­tun ker­to­muk­sis­sa maa­il­man alus­ta maa­il­man lop­puun.

En­ke­leil­le ta­pah­tu­nut lan­kee­mus en­nen ai­ko­jen al­kua on se rat­kai­se­va kään­ne, joka toi pa­han maa­il­maan. Juu­dan kir­jeen mu­kaan lan­gen­neet en­ke­lit kar­ko­tet­tiin tai­vaas­ta ja syös­tiin van­git­tui­na pi­mey­teen: ”Nii­tä en­ke­lei­tä, jot­ka ei­vät pi­tä­neet kiin­ni kor­ke­as­ta ase­mas­taan vaan hyl­kä­si­vät omat asuin­si­jan­sa, hän pi­tää pi­mey­des­sä ikui­sis­sa kah­leis­sa suur­ta tuo­mi­on päi­vää var­ten” (Juud. 1:6). Saa­ta­na sen si­jaan syös­tiin maan pääl­le, ja hä­nen hen­ki­val­tan­sa saa ai­kaan maa­il­mas­sa ja myös us­ko­vai­sis­sa ih­mi­sis­sä vai­kut­ta­van pa­han.

En­ke­lit pal­ve­le­vat us­ko­via

Raa­ma­tus­sa mai­ni­taan en­ke­lei­tä ni­mel­tä: Mi­ka­el on ylien­ke­li, koko so­ta­jou­kon pääl­lik­kö, joka kävi tai­vaas­sa so­taa Saa­ta­naa vas­taan, en­nen kuin tämä syös­tiin maa­han. Da­nie­lin kir­jan mu­kaan Mi­ka­el as­tuu esiin myös ai­ko­jen lo­pul­la, jol­loin hän sei­soo Ju­ma­lan kan­san suo­ja­na (Dan. 12:1). Ra­fa­el ja Gab­riel ovat tuo­neet vies­te­jä Ju­ma­lal­ta maan pääl­le. Van­han tes­ta­men­tin ajan en­ke­lit oli­vat usein ih­mis­mäi­siä mie­hiä, ku­ten esi­mer­kik­si ne kol­me ”mies­tä”, jot­ka tu­li­vat Ab­ra­ha­min ko­tiin ker­to­maan Ii­sa­kin syn­ty­mäs­tä. En­ke­li Gab­riel, joka il­moit­ti Ma­ri­al­le Jee­suk­sen syn­ty­mäs­tä, oli kir­kas olen­to, joka myös sä­tei­li va­loa ym­pä­ril­leen.

Hep­re­a­lais­kir­jeen 1. lu­vun mu­kaan en­ke­lit ovat Ju­ma­lan sää­tä­mäl­lä, oi­ke­al­la pai­kal­laan. He ovat luo­tu­ja, mut­ta hei­tä ei ole lu­nas­tet­tu, kos­ka he ovat syn­nit­tö­miä Ju­ma­lan pal­ve­li­joi­ta. En­ke­lit ovat ku­ten tuu­len hen­käys tai tu­len liek­ki ja hei­dät on tar­koi­tet­tu pal­ve­le­maan ”au­tuu­den pe­ri­jöi­tä” (Hepr. 1:7, 14).

En­ke­lit ylis­tä­vät Ju­ma­lan Ka­rit­saa

Jee­sus, Ju­ma­lan ai­noa Poi­ka on kaik­kia en­ke­lei­tä ylem­pä­nä. Jee­sus on Isän ja Py­hän Hen­gen ohel­la ai­noa us­kon koh­de; en­ke­lit ei­vät ole us­kon koh­de, vaik­ka kuu­lu­vat erot­ta­mat­to­mas­ti us­kon maa­il­maan ja us­kon to­del­li­suu­teen. Myös en­ke­lit pal­ve­le­vat ja ylis­tä­vät Jee­sus­ta, Ju­ma­lan Ka­rit­saa.

Je­sa­jan kir­jan 6. lu­vus­sa on vai­kut­ta­va kuva en­ke­lien ylis­tyk­ses­tä. Sanc­tus eli Pyhä lau­le­taan ai­na seis­ten eh­tool­lis­li­tur­gi­as­sa kaik­ki­al­la kris­ti­kun­nas­sa. Sitä en­nen on ru­kous, niin sa­not­tu pre­faa­ti­on pää­tös, jos­sa sa­no­taan: ”Me kii­täm­me si­nua täs­tä tai­vaan lah­jas­ta ja lau­lam­me si­nul­le ylis­tys­tä en­ke­lien ja kaik­kien py­hien kans­sa.” Tä­män jäl­keen lau­le­taan ”Pyhä, pyhä, pyhä Her­ra Se­ba­ot…”

Evan­ke­liu­min ju­lis­ta­mi­sen vir­ka

Je­sa­jan ja He­se­kie­lin kir­jois­sa mai­ni­taan, et­tä en­ke­lil­lä on sii­vet, joil­la hän len­tää. Myös Uu­den tes­ta­men­tin evan­ke­lis­to­jen sym­bo­leik­si ovat muo­tou­tu­neet sii­vel­li­set olen­not: Mat­teus­ta ku­vaa ih­mi­nen, jol­la on sii­vet, Mar­kus­ta sii­ve­käs lei­jo­na, Jo­han­nes­ta kot­ka, joka len­tää sii­vil­lään ja Luu­kas­ta sii­ve­käs här­kä. Sym­bo­lit ker­to­vat, et­tä Ju­ma­lan evan­ke­liu­mil­la Jee­suk­ses­ta on kii­re ta­voit­taa ”kaik­ki luo­dut”.

Tä­hän teh­tä­vään Ju­ma­la on aset­ta­nut apos­to­lin­sa, sa­nan­pal­ve­li­jan­sa ja kaik­ki lap­sen­sa. Hei­dän teh­tä­vän­sä on Py­hän Hen­gen voi­mas­ta ju­lis­taa evan­ke­liu­mia. En­ke­leil­lä ei ole tätä vir­kaa. En­sim­mäi­sen Pie­ta­rin kir­jeen mu­kaan he tyy­ty­vät luo­maan sil­mäyk­sen tä­hän kor­ke­aan vir­kaan, jon­ka Ju­ma­lan us­koi lap­sil­leen (1. Piet. 1:12).

En­ke­lien il­mes­ty­mi­nen

Raa­ma­tus­sa en­ke­lit il­mes­tyi­vät unes­sa mo­nil­le, muun mu­as­sa Jaa­ko­bil­le ja Joo­se­fil­le. Val­veil­la en­ke­li il­mes­tyi Ma­ri­al­le ja pap­pi Sa­ka­ri­ak­sel­le. Ih­mis­muo­dos­sa en­ke­lit koh­ta­si­vat Ab­ra­ha­min, Haa­ga­rin, Loo­tin, Moo­sek­sen, Joo­su­an, Gi­de­o­nin, Eli­an ja Da­nie­lin.

En­ke­lit, Ju­ma­lan sa­nan­saat­ta­jat, ovat puut­tu­neet asi­oi­den kul­kuun rat­kai­se­vis­sa pe­las­tus­his­to­ri­an ti­lan­teis­sa, ku­ten Jee­suk­sen syn­ty­mäs­sä, ylös­nou­se­muk­ses­sa ja tai­vaa­see­nas­tu­mi­ses­sa. Vii­mei­sen ker­ran he il­mes­ty­vät Jee­suk­sen toi­sen tu­le­mi­sen yh­tey­des­sä; sil­loin kaik­ki en­ke­lit las­keu­tu­vat tai­vaas­ta maan pääl­le. He erot­ta­vat pa­hat van­hurs­kais­ta (Matt. 13:49).

En­ke­lit ovat il­mes­ty­neet myös mo­nien yk­sit­täis­ten ih­mis­ten elä­mäs­sä. Yleen­sä heil­lä on ol­lut loh­du­tuk­sen tai roh­kai­sun vies­ti. Ju­ma­lan en­ke­lit ei­vät il­moi­ta mi­tään Ju­ma­lan sa­nal­le vie­ras­ta, uut­ta il­moi­tus­ta. Tä­hän Paa­va­li­kin viit­taa, kun hän va­roit­taa: ”Vaik­ka me, tai vaik­ka en­ke­li tai­vaas­ta ju­lis­tai­si teil­le evan­ke­liu­mia, joka on vas­toin sitä, min­kä me olem­me teil­le ju­lis­ta­neet, hän ol­koon ki­rot­tu” (Gal. 1:8).

Suo­je­lu­sen­ke­li

En­ke­lit lii­te­tään usein lap­siin. Se joh­tu­nee Jee­suk­sen pu­hees­ta, jon­ka mu­kaan las­ten en­ke­lit nä­ke­vät koko ajan tai­vaal­li­sen Isän kas­vot. Ai­kai­sem­min vie­tet­tiin Mik­ke­lin­päi­vää en­ke­lien ja las­ten päi­vä­nä, ny­kyi­sin tuo päi­vä on omis­tet­tu ylien­ke­li Mi­ka­e­lil­le ja kai­kil­le en­ke­leil­le.

Psal­meis­sa (Ps. 34:8 ja Ps. 91:11−12) mai­ni­taan en­ke­lin suo­je­luk­ses­ta ja var­je­luk­ses­ta, joka on lu­vat­tu kai­kil­le Her­ran omil­le; kai­kil­le niil­le, jot­ka ”pal­ve­le­vat Her­raa”. Tätä suo­je­lus­ta saa myös ru­koil­la it­sel­leen ja lä­hei­sil­leen ja sen va­raan voi luot­ta­vai­ses­ti jää­dä. Raa­mat­tu va­roit­taa kui­ten­kin kiu­saa­mas­ta Ju­ma­laa ta­hal­li­sel­la va­ro­mat­to­muu­del­la ja uh­ka­roh­keu­del­la. Kun Saa­ta­na ke­hot­ti Jee­sus­ta heit­täy­ty­mään temp­pe­li­muu­rin har­jal­ta alas, hän ve­to­si Ju­ma­lan var­je­luk­seen: ”Jos ker­ran olet Ju­ma­lan Poi­ka, niin heit­täy­dy alas. On­han kir­joi­tet­tu: ’Hän an­taa en­ke­leil­leen käs­kyn. He kan­ta­vat si­nua kä­sil­lään, et­tet louk­kaa jal­kaa­si ki­veen.’” Jee­sus vas­ta­si Saa­ta­nal­le: ”On myös kir­joi­tet­tu: ’Älä kiu­saa Her­raa, Ju­ma­laa­si.’” (Matt. 4:5−7.)

Vii­mei­set saat­ta­jat

Luuk­kaan evan­ke­liu­min mu­kaan en­ke­lin vii­mei­nen pal­ve­lus Ju­ma­lan lap­sel­le on kan­taa hä­net ”Ab­ra­ha­min huo­maan”, van­hurs­kait­ten le­poon (Luuk. 16:17). Hau­dan le­poon pääs­syt ei muu­tu ylös­nou­se­muk­ses­sa en­ke­lik­si, vaan hän saa Kris­tuk­sen ruu­miin kal­tai­sen ylös­nou­se­mus­ruu­miin. Jee­sus opet­ti, et­tä ikui­ses­sa elä­mäs­sä Ju­ma­lan lap­set ovat ”niin kuin en­ke­lit”, ja Lut­he­rin mu­kaan he ovat ”ikui­ses­sa van­hurs­kau­des­sa, vi­at­to­muu­des­sa ja au­tuu­des­sa”. Tämä Il­mes­tys­kir­jas­sa ku­vat­tu val­ko­pu­kuis­ten, suu­res­ta vai­vas­ta tul­lei­den ih­mis­ten jouk­ko ylis­tää ker­ran Ju­ma­laa yh­des­sä en­ke­lien kans­sa:

”Kaik­ki en­ke­lit sei­soi­vat val­tais­tui­men, van­hin­ten ja nel­jän olen­non ym­pä­ril­lä, ja heit­täy­tyi­vät kas­voil­leen val­tais­tui­men eteen ja osoit­ti­vat Ju­ma­lal­le kun­ni­oi­tus­taan sa­no­en: Aa­men. Ylis­tys ja kirk­kaus, vii­saus, val­ta ja voi­ma mei­dän Ju­ma­lal­lem­me ai­na ja ikui­ses­ti! Aa­men.” (Ilm. 7:9−12.)

Ar­tik­ke­li on jul­kais­tu kir­jas­sa Us­kon aak­ko­sia, SRK 2012.