Voi­ko us­ko­vai­nen kat­soa elo­ku­via? Voi­ko us­ko­vai­nen mei­ka­ta? Voi­ko us­ko­vai­nen osal­lis­tua jää­kiek­ko-ot­te­lui­hin? Pi­tää­kö kai­kis­ta ni­mel­li­sis­tä asi­ois­ta ri­pit­täy­tyä? Voi­ko us­ko­vai­nen teh­dä sitä, tätä ja tuo­ta?

Rip­pi­kou­lu­lei­rin ”ky­sy­mys­laa­tik­koil­las­sa” nuo­ret esit­tä­vät ky­sy­myk­siä us­ko­vai­se­na elä­mi­ses­tä. Tii­vis­tä­en voi­si ky­syä: mi­ten mi­nun pi­täi­si toi­mia, jot­ta voi­sin us­koa oi­kein? Us­ko­ne­lä­mään kai­va­taan sel­kei­tä pe­li­sään­tö­jä. Epä­tie­toi­suus na­ker­taa.

Rin­nal­la kul­ke­vat poh­din­nat omas­ta jak­sa­mi­ses­ta: On­ko us­ko jat­ku­vaa suo­rit­ta­mis­ta? Jak­san­ko lop­puun? En­tä, jos en jak­sa vält­tää tuo­ta ja tuo­ta asi­aa? En­tä, jos en jak­sa ri­pit­täy­tyä kai­kis­ta mie­lee­ni tu­le­vis­ta syn­neis­tä?

Ko­ke­muk­ses­ta tie­dän, et­tä nämä asi­at nou­se­vat ai­dos­ti nuo­ren sy­dä­mel­tä. On halu toi­mia, teh­dä ja suo­rit­taa oi­kein. Oi­kein toi­mi­mis­ta ja suo­ri­tus­kes­keis­tä elä­mää ei pidä vas­tus­taa, mut­ta sen yh­dis­tä­mi­nen Ju­ma­la-suh­tee­seen ai­heut­taa on­gel­mia. Ky­sy­mys on vii­me kä­des­sä van­hurs­kaut­ta­mi­so­pis­ta, lain ja evan­ke­liu­min erot­ta­mi­ses­ta.

Kaik­kein vai­kein lain ja evan­ke­liu­min erot­ta­mi­sen kamp­pai­lu käy­dään usein kris­ti­tyn sy­dä­mes­sä. Mie­li tur­vau­tuu hel­pos­ti sii­hen, mi­ten minä toi­min ja teen. Pys­tyn­kö vält­tä­mään syn­tiä? Tu­lee­han Ju­ma­la vas­taan, jos teen par­haa­ni? On­han Ju­ma­la koh­tuul­li­nen?

Ih­mi­sel­le on tyy­pil­lis­tä aja­tel­la, et­tä Ju­ma­la ar­mah­taa mo­raa­li­ses­ti oi­kein elä­neet. Ajat­te­lem­me hel­pos­ti, et­tä ih­mi­sel­le riit­tää Ju­ma­lan edes­sä se, et­tä te­kee par­haan­sa ja sen, mikä on koh­tuul­lis­ta. Lo­pun an­taa Ju­ma­la. Ju­ma­lan laki vaa­tii kui­ten­kin täy­del­li­syyt­tä, jo­hon pe­ri­syn­nis­tä osal­li­si­na em­me pys­ty. Ju­ma­lan edes­sä kel­paa­vuut­ta em­me voi pe­rus­tel­la koh­tuul­li­sen si­ve­äl­lä elä­mäl­lä, hy­väl­lä kie­len­käy­töl­lä, ah­ke­ral­la ri­pit­täy­ty­mi­sel­lä, te­ke­mät­tä jät­tä­mi­sil­lä tai mo­raa­li­sil­la pon­nis­te­luil­la. Ju­ma­lan laki on niin vaa­ti­va, et­tä se ajaa ih­mi­sen um­pi­ku­jaan.

Täs­tä um­pi­ku­jas­ta tie avau­tuu evan­ke­liu­min avul­la. Puh­das evan­ke­liu­mi on lää­ke oman­tun­ton­sa ja mah­dot­to­muu­ten­sa kans­sa pai­ni­val­le ih­mi­sel­le. Evan­ke­liu­mi an­taa sen, mitä laki vaa­tii: täy­del­li­sen kel­vol­li­suu­den Ju­ma­lan edes­sä. Us­ko­va rip­pi­kou­lu­lai­nen­kin saa luot­taa, et­tä hä­nel­lä on Ju­ma­lan edes­sä kaik­ki syn­nit an­teek­si, kos­ka Ju­ma­la kat­soo hän­tä Kris­tuk­sen kaut­ta.

Us­ko ei ole omien te­ke­mi­sien tai te­ke­mät­tä jät­tä­mi­sien tuo­tos, vaan Ju­ma­lan lah­ja. Kris­tus on sekä us­kon vai­kut­ta­ja et­tä koh­de. Hän on us­kos­sa läs­nä. Kun Kris­tus asuu sy­dä­mes­sä, avau­tuu myös halu elää ja kil­voi­tel­la Ju­ma­lan sa­nan mu­kai­ses­ti. Kil­voit­te­lu on yti­mel­tään tur­vau­tu­mis­ta Kris­tuk­seen oma­na Va­pah­ta­ja­na ja par­haa­na ys­tä­vä­nä. Us­ko ei ole siis suo­rit­ta­mis­ta, vaan Kris­tuk­sen ar­mon va­ras­sa kul­ke­mis­ta. ”Rat­kai­se­vaa ei siis ole, mitä ih­mi­nen tah­too tai eh­tii, vaan se et­tä Ju­ma­la ar­mah­taa” (Room. 9:16).