Ur­ku­ri aloit­taa al­ku­soi­ton soit­ta­mi­sen vie­lä ker­ran. Yh­des­sä sä­kees­sä on run­saas­ti ta­vu­ja, ja sä­vel mo­nel­le lau­la­jal­le uu­si. Jän­nit­ty­neet sil­mät seu­raa­vat tar­kas­ti, kun ko­ho­tan kä­te­ni hen­gi­tyk­sen mer­kik­si.

Olem­me Jäm­sän opis­tol­la. Tar­koi­tuk­se­na on ää­nit­tää ke­säl­lä jul­kais­tun uu­den ruot­sin­kie­li­sen Sii­o­nin lau­lut -ko­ko­el­man lau­lu­ja le­vyl­le. ää­ni­tyk­sen tuot­ta­ja­na toi­mii SFC, SRK:n Ruot­sis­sa toi­mi­va si­sar­jär­jes­tö. SFC:n ta­voit­tee­na on, et­tä ää­nit­teen avul­la uu­si lau­lu­kir­ja tu­li­si tu­tuk­si.

Lau­la­jia on tul­lut Taa­lain­maal­ta ja Tuk­hol­mas­ta. Uu­det lau­lut ei­vät ai­na­kaan Tuk­hol­mas­sa ole vie­lä tul­leet tu­tuik­si. Seu­ro­ja jär­jes­te­tään siel­lä tääl­lä, ei­kä sa­no­ja voi­da hei­jas­taa val­ko­kan­kaal­le.

Kun muu­tin Tuk­hol­maan, häm­mäs­tyin, kun seu­rois­sa lau­let­tiin vai­sus­ti ja suo­mek­si. Tie­sin, et­tä ruot­sin­kie­li­siä lau­lu­ja ja vir­siä oli var­mas­ti ole­mas­sa, mut­ta mi­nul­le sa­not­tiin, et­tä Tuk­hol­mas­sa ol­laan to­tut­tu lau­la­maan näi­tä suo­men­kie­li­siä ver­si­oi­ta Sii­o­nin lau­luis­ta.

Suu­rin osa nuo­ris­ta ei to­sin lau­la­nut lain­kaan. Vaik­ka mo­nien nuor­ten ko­to­na pu­hu­taan suo­mea, on hei­dän ajat­te­lun­sa, kou­lu­työn ja tun­tei­den­sa kie­lek­si muo­dos­tu­nut ruot­si. Suo­men­kie­li­set lau­lut si­säl­tä­vät pal­jon sel­lais­ta sa­nas­toa ja ru­nol­lis­ta kiel­tä, joka on mo­nel­le vai­ke­aa ym­mär­tää.

Tu­le­va ää­ni­tys­vii­kon­lop­pu ei hou­ku­tel­lut yh­tään. Vie­lä au­tos­sa per­jan­tain ja lau­an­tain vä­li­se­nä yö­nä aja­es­sa­ni koh­ti Jäm­sää huo­kai­lin, et­tä mik­si sitä piti tä­hän­kin pro­jek­tiin suos­tua. Läh­teä työ- ja kou­lu­vii­kon jäl­keen joh­ta­maan ää­ni­tyk­siä. ää­ni­tyk­siä, jois­sa lau­le­taan en­nal­ta tun­te­mat­to­mia lau­lu­ja vain vä­hän lau­la­nei­den lau­la­jien kans­sa.

Nä­päy­tän kät­tä­ni il­mas­sa aloi­tuk­sen mer­kik­si. Lau­la­jat al­ka­vat lau­laa, ur­ku­ri soit­taa ja mu­siik­ki täyt­tää juh­la­sa­lin. Jat­kan kä­sie­ni lii­kut­te­lua il­mas­sa ja yri­tän kai­kil­la kas­vo­je­ni li­hak­sil­la roh­kais­ta lau­la­jia iloi­seen lau­la­mi­seen. Pu­hu­mi­nen ää­ni­tys­ker­to­jen vä­lis­sä on tuot­ta­nut tu­los­ta. Lau­la­jat sei­so­vat ryh­dis­sä ja yrit­tä­vät ai­na vä­lil­lä tark­kail­la kä­sie­ni osoit­ta­maa puls­sia, vaik­ka iso osa kes­kit­ty­mi­ses­tä me­nee­kin sa­no­jen lu­ke­mi­seen.

Vii­mei­sen sä­ve­len jäl­keen jä­tän kä­te­ni il­maan roik­ku­maan sen mer­kik­si, et­tä vie­lä ei saa aloit­taa liik­ku­mis­ta, pu­hu­mis­ta, ys­ki­mis­tä tai muu­ta, joka voi­si häi­ri­tä jäl­ki­kai­un tal­len­tu­mis­ta nau­hal­le. Kun las­ken kä­te­ni alas ja sa­non ”hyvä!”, puh­ke­a­vat lau­la­jat ta­put­ta­maan. Mi­nun on help­po yh­tyä iloon. Lau­lun ää­ni­tys oli on­nis­tu­nut.

Vii­kon­lo­pun kurs­sil­la lau­lu­ja lau­let­tiin har­joi­tuk­sis­sa, ää­ni­tyk­ses­sä ja vie­lä sun­nun­tain kak­si­kie­li­ses­sä mes­sus­sa Jäm­sän kir­kos­sa. Oli ilo huo­ma­ta, kuin­ka uu­det­kin sä­vel­mät jäi­vät mo­nil­la soi­maan pää­hän ja ilois­ta hy­räi­lyä kuu­lui siel­tä tääl­tä pit­kin vii­kon­lop­pua.

Vii­kon­lop­pu ylit­ti omat odo­tuk­se­ni. Ma­te­ri­aa­lia ker­tyi CD-le­vyl­li­sen ver­ran, ja luu­len, et­tä seu­raa­va­na sun­nun­tai­na seu­rois­sa lau­luun yh­tyy myös nuo­rem­pi seu­ra­kan­sa.

– Nyt kun me osa­taan näi­tä lau­lu­ja, niin mei­dän pi­tää jär­jes­tää lau­luil­to­ja Tuk­hol­mas­sa­kin. Mi­nä­hän ym­mär­rän, mitä täs­sä lau­lus­sa sa­no­taan! yk­si lau­la­jis­ta tii­vis­ti ää­ni­tys­ru­pe­a­man jäl­keen.