Olet­ko kos­kaan miet­ti­nyt mil­lai­nen asia huo­li on, jos se pi­täi­si ku­vail­la? Ker­ran yh­des­sä työ­noh­jauk­seen liit­ty­väs­sä ko­koon­tu­mi­ses­sa poh­dim­me omien huo­liem­me vä­re­jä ja olo­muo­to­ja. Joil­la­kin huo­li oli voi­mak­kaan kel­tai­nen. Joi­den­kin mie­les­tä huo­li oli kul­mi­kas epä­mää­räi­nen möyk­ky, jon­ka väri vaih­te­li har­maas­ta sy­si­mus­taan. Huo­li voi ol­la myös epä­mää­räi­nen, se­ka­va ja pii­ki­käs pal­lo, sel­lai­nen, jos­ta on vai­kea saa­da otet­ta ja jota on vai­kea sel­vit­tää, ja­kaa osiin tai heit­tää pois. Huo­li­pal­lo on vä­hän niin kuin se tii­viis­ti imu­rin­put­keen pak­kau­tu­nut ros­kien tii­vis­ty­mä, hii­ren­har­maa sut­tui­nen pal­le­ro, joka on tart­tu­nut kiin­ni niin tiu­kas­ti, et­tä tar­vi­taan apu­vä­li­nei­tä sen ir­rot­ta­mi­seen. Huo­li saat­taa mie­leen tul­les­saan vai­kut­taa si­ten kuin pot­kai­si var­paan­sa ki­pe­äs­ti pöy­dän­jal­kaan tai löi­si ohi­mon­sa hyl­lyn­nurk­kaan. Huo­lil­la on tai­pu­mus ku­tis­tua päi­vä­sai­kaan, kun taas il­lan ja yön tul­len ne usein suu­re­ne­vat suh­teet­to­mik­si, muut­tu­vat pai­na­vik­si ja val­vot­ta­vat.

On­ko si­nul­la ol­lut jos­kus huo­lia? Ajat­te­len, et­tä huo­let kuu­lu­vat elä­mään, mut­ta nii­hin ei tai­da kos­kaan tot­tua. Huo­lia on eri­lai­sia. Ne voi­vat liit­tyä ar­ki­seen elä­mi­seen, ai­ka­tau­lui­hin, ta­lou­del­li­siin asi­oi­hin tai ter­vey­teen. Ih­mis­suh­teis­sa voi ko­kea riit­tä­mät­tö­myyt­tä tai yk­si­näi­syys voi kuor­mit­taa. Jot­kut huo­let ovat pie­niä, tas­kuun­mah­tu­via, ja ne löy­ty­vät vain, kun sat­tuu työn­tä­mään kä­den juu­ri sii­hen tas­kuun tai laa­tik­koon, jos­sa ne ma­jai­le­vat. Jot­kut huo­let ovat lä­pi­nä­ky­viä, ne ovat sel­lai­sia, joi­den ta­kaa maa­il­ma näyt­tää eri­lai­sel­ta, usein vä­hän har­maam­mal­ta. Jot­kut huo­let ovat pai­na­via. Ne aset­tu­vat pu­ris­ta­maan rin­nan seu­tua ja vai­keut­ta­vat hen­gi­tys­tä.

Huo­leen ja huo­leh­ti­mi­seen liit­tyy usein jo­tain, jos­ta ei saa sel­koa. On eh­kä jo­kin asia, jos­ta ei vie­lä ole tar­peek­si tie­toa. Huo­len voi ai­heut­taa myös tie­dos­sa­o­le­va, tu­le­va elä­män­muu­tos, jon­ka seu­rauk­sia ei voi vie­lä tie­tää. Huo­leh­ti­mi­nen on usein tar­peel­lis­ta vä­lit­tä­mis­tä, asi­oi­den poh­ti­mis­ta ja sen suun­nit­te­lua, et­tä kaik­ki me­ni­si hy­vin. Huo­li voi kui­ten­kin ol­la myös tur­ha. Huo­leh­ti­mi­ses­ta voi tul­la­kin tapa. Tur­hia huo­lia on ras­kas kan­taa mu­ka­naan. Ne hi­das­ta­vat kul­kua, vie­vät päi­vis­tä ilon ja pit­kään mu­ka­na kul­kies­saan ai­heut­ta­vat uu­pu­mus­ta. Usein huo­let väis­ty­vät, kun avaa sy­dän­tään luo­te­tul­le ys­tä­väl­le tai saa sel­vyy­den nii­hin asi­oi­hin, joi­den suh­teen on epä­tie­toi­suut­ta. Kun pu­huu huo­lis­taan ja kuun­te­lee vas­ta­vuo­roi­ses­ti ys­tä­vän huo­li­pu­hei­ta, voi­vat omat huo­let pie­nen­tyä ja aset­tua oi­kei­siin mit­ta­suh­tei­siin­sa. Toi­si­naan on hyvä vain an­taa asi­oi­den ta­pah­tua, il­man huo­leh­ti­mis­ta.

Van­hem­muu­teen, äi­ti­nä ja isä­nä ole­mi­seen ja per­hees­tä huo­leh­ti­mi­seen liit­tyy mo­ni­syi­siä huo­lia. Ta­lou­del­li­set huo­let, ih­mis­suh­de­huo­let, oma riit­tä­mät­tö­myys, jak­sa­mi­sen huo­let ja kaik­ki kas­vat­ta­mi­seen ja elä­män­tai­toi­hin liit­ty­vät huo­let ka­saan­tu­vat toi­si­naan suu­rek­si taa­kak­si.

Yh­te­nä il­ta­na huo­lien al­la – sii­hen kel­lo­nai­kaan, kun huo­li oli suu­rim­mil­laan – muis­tin oman äi­ti­ni opet­ta­man ru­kouk­sen.

Ra­kas Ju­ma­la, taa­sen on il­ta.

Yö jou­tuu ja nu­ku­taan.

Su­rut lie­vi­tä van­hem­mil­ta – ovat jos­kus he mur­heis­saan.

Uni rau­hai­sa kai­kil­le an­na.

Kaik­ki ih­mi­set elä­män pii­rin

te rak­kaat ja tär­ke­ät niin

ra­kas Ju­ma­la, täh­tien ta­kaa, näet kaik­kien sy­dä­miin.

Koko maa­il­man kan­so­ja siu­naa.

Ru­kous on sy­dä­men pu­het­ta Ju­ma­lal­le, luot­ta­mus­ta sii­hen, et­tä hän aut­taa. Ei­kä sii­hen ai­na tar­vi­ta edes sa­no­ja.