P. J.
Tukholma
SFC:n suviseuroihin Tukholmassa valmistaudutaan myönteisissä merkeissä. Työvuoroja on vielä jaossa.
Suviseurat pidetään tuttuun tapaan Gubbängenin koululla Tukholman eteläpuolella 30.5-1.6.2025. Seuravalmisteluihin on osallistuttu innolla.
Seurat alkavat perjantai-iltapäivänä ja päättyvät sunnuntaina. Ehtoollista vietetään perjantaina Suomalaisessa kirkossa. Seuroissa palvelevat Pasi Juujärvi, Timo Lehtola ja Pekka Ojanne Ruotsista, Pasi Pärkkä Norjasta, Tuomo A. Komulainen, Ari-Pekka Palola ja Oscar Toivanen Suomesta sekä Robert Haapala Kanadasta.
Toimivaa yhteistyötä
– Valmistelut ovat hyvällä mallilla, kertovat Mikko Katainen ja Tuomas Saarimaa seuraorganisaation puolesta seurajärjestelyistä.
Seuravalmistelut ovat toimineet positiivisissa merkeissä. Vapaaehtoisia on ollut helppo löytää vastuutehtäviin ja työvuoroihin.
– Hyvä mieli tuli itsellekin, kun porukka lähti heti alkuun innolla mukaan. Vastuuhenkilöt tiesivät tehtävänsä edellisistä vuosista, ja työ onkin edennyt paljon vanhan kaavan mukaan, Katainen ihastelee.
– Kaikki alkaa olla aika lailla pussissa. Työvuorot on suurilta osin jaettu, paikat ja ohjelmat on kasassa. Pientä hiomista vielä, ja voidaan ruveta seurojen viettoon, Katainen jatkaa.
Yhteistyö seurapaikan vuokraajien ja muiden ulkopuolisten tahojen kanssa on sujunut joustavasti. On ollut helppoa ja luottamuksellista toimia edellisvuosista tuttujen ihmisten kanssa.
Suurkaupungin haasteita
Haasteena heti alussa oli sopivan seurapaikan löytäminen suurkaupungista seuratilaisuudelle. Haasteena on ollut myös arvioida kävijöiden määrä, jonka mukaan suunnitella ruokamäärät ja järjestää majoitus.
Seurapaikalle ei voi tulla asuntoautoilla ja -vaunuilla, mikä lisää haastetta. Saarimaa kehottaakin seuravieraita mielellään järjestämään majoituksen itse, koska majoitusmahdollisuudet ovat rajalliset.
– Olette sydämellisesti tervetulleita seuroihimme. Jos tarvitsette apua majoituksessa, niin olkaa hyvissä ajoin yhteydessä meihin, niin autetaan, Saarimaa lähettää terveisiä.
Työvoimaa tarvitaan
Tukholmassa on pieni seurakunta, joka järjestää pienellä joukolla seurat. Sekä Katainen että Saarimaa toivovat siihen ymmärrystä ja ehdottavat, että työvuoroja voivat ottaa myös muualta tulevat seuravieraat.
– Kaikki ovat tervetulleita ja halutessaan voi ottaa vaikka siivousvuoron, he vinkkaavat.
”Pelto, vesi, metsä ja taivas”
SFC:n suviseurojen seuramerkissä näkyy Jumalan luomistyö ja kehotus lähetystyöhön. Seuramerkin suunnittelija Tiina Karhu kertoo merkin suunnittelusta:
– Seuramerkissä yritän kuvata seuratunnusta maiseman avulla, joka ulottuu horisonttiin. Pelto, vesi, metsä ja taivas. Luodessaan luonnon ja maan Jumala antoi meille mahdollisuuden levittää Jumalan sanaa koko maailmaan. Hän valmistaa maaperää vastaanottamaan syntien anteeksiantamuksen. Ihminen tarvitsee hyvän maaperän, jotta uskon siemen itäisi, ja elämän vettä anteeksiantamukseen, jotta jaksaisimme vaeltaa perille taivaaseen.
Tervetuloa SFC:n suviseuroihin Tukholmaan
Minulla on suuri ilo SFC:n johtokunnan puolesta toivottaa teidät rakkaat ystävät läheltä ja kaukaa tervetulleiksi SFC:n suviseuroihin Tukholmaan helatorstai-viikonloppuna.
Seuratunnuksemme kertoo jotain olennaista Siionin työstä viime vuosina: ”Jumala, maan ääriin saakka kiiriköön Sinun nimesi” (Ps. 48:11). Hyvä Jumalamme on viisaudessaan avannut aivan uusia polkuja kaukolähetystyölle. Meitä hämmentävät ja ilahduttavat ne uutiset, joita kuulemme Jumalan sanan leviämisestä Afrikkaan ja muuallekin. Uusia seurakuntia syntyy, seurapaikkoja rakennetaan ja ennen kaikkea niin monella ihmisellä on todellinen nälkä elävän Jumalan sanan kuuloon ja sen uskomiseen.
Tätä samaa turvallista ja elävää Jumalan sanaa saarnataan edelleen myös täällä Ruotsissa.
Tervetuloa suviseuroihin kesäiseen Ruotsin pääkaupunkiin!
Timo Löppönen, SFC:n puheenjohtaja
Seuraohjelma ja yleistä infoa suviseuroista löytyy verkkosivuilta fridsforening.se
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys