Sirk­ka Vuo­ri­sa­lo

Ul­vi­la

Pit­kä­per­jan­tai-il­lan eh­tool­lis­ti­lai­suus Ul­vi­lan kes­ki­ai­kai­ses­sa kir­kos­sa on kuu­lu­nut Po­rin Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen oh­jel­maan jo yli 50 vuo­den ajan, ei­kä pe­rin­ne näy­tä hii­pu­van.

Tä­män vuo­den ti­lai­suu­den jäl­keen saa­tiin yh­des­sä ihas­tel­la sitä, mi­ten kirk­ko täyt­tyi vii­meis­tä si­jaa myö­ten lä­hel­tä ja kau­em­paa­kin saa­pu­neis­ta.

Ti­lai­suu­den li­tur­gi­na toi­mi nyt tois­ta ker­taa Ul­vi­lan seu­ra­kun­nan kirk­ko­her­ra Ma­ri­an­ne Känä.

– Eni­ten tääl­lä pu­hut­te­li­vat vei­suu ja las­ten ää­net. Ta­val­li­sis­sa ju­ma­lan­pal­ve­luk­sis­sa nii­tä ei juu­ri kuu­le, hän to­te­si.

”Se­lit­te­lyt ei­vät au­ta”

“To­tuu­den het­ki.” Täl­lä py­säyt­tä­väl­lä il­mauk­sel­la Al­bert Ha­lo­nen aloit­ti pu­heen­sa ja jat­koi:

– Meil­lä jo­kai­sel­la on ti­lan­tei­ta, jois­sa jou­dum­me kas­vok­kain elä­män ko­vien to­si­a­si­oi­den kans­sa. Ti­lan­tei­ta, joi­ta ei voi väis­tää tai se­li­tel­lä toi­sek­si. Omat ra­jat löy­ty­vät – ei mi­nus­ta ol­lut­kaan sii­hen. Oma kes­ke­ne­räi­syys ja vi­he­li­äi­syys pal­jas­tuu – oli­ko tä­mä­kin mi­nun syy­tä­ni?

Pit­kä­per­jan­tai on to­tuu­den het­ki sen sy­vim­mäs­sä ja hir­vit­tä­vim­mäs­sä muo­dos­sa.

– Se­lit­te­lyt ei­vät au­ta. Ei­kä ku­kaan voi sa­noa, et­tä ei tuo kos­ke mi­nua. Et­tä on täs­sä yri­tet­ty kun­nol­la ol­la. Ve­rot on mak­set­tu ja rip­pi­kou­lu käy­ty ja ro­ko­tu­soh­jel­maa nou­da­tet­tu, pu­hui Ha­lo­nen.

Kan­nus­ta­va kut­su

Ris­tin tais­te­lun edes­sä maan pe­rus­tuk­set järk­kyi­vät, ja järk­kyi­vät ih­mis­ten sy­dä­met. Te­loi­tu­so­sas­ton so­ti­lai­den ja hei­tä joh­ta­neen komp­pa­ni­an­pääl­li­kön vil­pi­tön huu­to sa­noit­ti kaik­kein tär­keim­män: “Tämä oli to­del­la Ju­ma­lan poi­ka!”

– Kun to­tuu­den het­kel­lä ih­mi­nen ta­ju­aa oman paik­kan­sa maa­il­mas­sa ja Ju­ma­lan kas­vo­jen edes­sä, hä­nel­le ei jää muu­ta kuin jär­je­tön tur­vau­tu­mi­nen Ju­ma­lan ar­moon Hä­nen po­jas­saan, to­te­si Ha­lo­nen.

Ul­vi­lan kirk­koon saa­pu­neel­le, eh­kä pää­si­äi­sen rau­haa et­si­väl­le ih­mi­sel­le, kuu­lui kan­nus­ta­va kut­su:

– Ha­lu­at­han si­nä­kin, yh­des­sä so­ti­lai­den kans­sa, tun­nus­taa juu­ri tätä Ju­ma­lan Po­jan us­koa ja tart­tua tä­hän jär­jet­tö­mään ar­mon sa­naan.

Us­kol­li­sia kirk­ko­vie­rai­ta

Kir­kon etu­pen­kin edes­sä is­tui pyö­rä­tuo­lis­saan Ee­ro Val­li. Eh­tool­li­nen tar­jot­tiin hä­nel­le omal­le pai­kal­leen. Vai­mo Tert­tu oli täl­lä ker­taa jou­tu­nut jää­mään ko­tiin.

– Tal­ven mit­taan oli use­aan ker­taan mie­les­sä, et­tä kun vain pää­si­si pit­kä­per­jan­tain kirk­koon, hän ker­toi.

Näi­tä pit­kä­per­jan­tain kirk­ko­ti­lai­suuk­sia alet­tiin Ul­vi­las­sa jär­jes­tää 1970-lu­vun al­ku­puo­lel­la, kun Val­lit ja muu­ta­mat muut per­heet ra­ken­si­vat ko­tin­sa paik­ka­kun­nal­le.

– Ei­kä tule mie­leen ker­taa­kaan, jol­loin ei oli­si pääs­ty mu­kaan, to­te­si ny­ky­ään Po­ris­sa asu­va Val­li.

Kir­kon etuo­saan oli tien­sä löy­tä­nyt myös Hä­meen­ky­rös­sä asu­va Ma­til­da Lai­ti­nen kah­den ys­tä­vän­sä kans­sa. Täl­lä ker­taa he oli­vat jät­tä­neet per­heet ko­tiin ja läh­te­neet nais­po­ru­kal­la vir­kis­ty­mään. Kun he pää­si­vät pe­ril­le, oli va­pai­ta paik­ko­ja enää edes­sä.

– Oli tosi kos­ket­ta­vaa, kun sai seu­ra­ta eh­tool­li­sen viet­toa näin lä­hel­tä, ihas­te­li Lai­ti­nen.

Hän on ko­toi­sin Lu­vi­al­ta, ja Po­rin Rau­ha­nyh­dis­tys tun­tuu edel­leen eri­tyi­sen rak­kaal­ta. Po­rin pää­si­äi­sen ta­pah­tu­miin ja eri­tyi­ses­ti tä­hän pit­kä­per­jan­tain kirk­koon on halu ai­na pääs­tä mu­kaan.

– Muis­tan vie­lä, kun haa­vei­lin tääl­lä sii­tä, et­tä mi­nä­kin pää­sen eh­tool­li­sel­le sit­ten rip­pi­kou­lun jäl­keen.