Elina Kettunen lausui matkalla runon, jonka hän on oppinut kansakoulun aikoina: “Kun katsot taakse, kiitä. Kun katsot eteen, toivo. Kun katsot ylös, rukoile. Kun katsot sivulle, rakasta.” Vieressä puoliso Teuvo Kettunen.
Ritva Leppänen
Elina Kettunen lausui matkalla runon, jonka hän on oppinut kansakoulun aikoina: “Kun katsot taakse, kiitä. Kun katsot eteen, toivo. Kun katsot ylös, rukoile. Kun katsot sivulle, rakasta.” Vieressä puoliso Teuvo Kettunen.
Ritva Leppänen
Riikka Nissilä
Varkaus
Luonto näytti parhaat puolensa Linnansaaren kansallispuistossa.
Varkauden Rauhanyhdistyksen diakoniatoimikunta järjesti koko rauhanyhdistyksen väen yhteisen retkipäivän Saimaan saaristossa sijaitsevaan Linnansaaren kansallispuistoon toukokuisena sunnuntaipäivänä. Retki järjestettiin niin, että kaikki halukkaat voivat varmasti lähteä mukaan. Retkellä ei ollut osallistumismaksua, osallistujia kyyditsi yhteinen bussikuljetus, mukana oli yhteiset eväät ja kohteessa oli esteettömiä kulkureittejä.
Linja-automatka Oraviin kulki Tappuvirran kautta, jonka retkeläiset ylittivät lossilla. Myöhemmin Elviira-laivan kyydissä väki ihasteli Haukiveden järvimaisemia. Ohjelmassa oli hyvien eväiden nauttimista nuotion äärellä ja kauniin patikkareitin kulkemista ylös Linnavuorelle, jonne kulkemisessa osallistujat auttoivat toinen toisiaan.
Myös uhanalaisia saimaannorppia näkyi, ja moni ihasteli, miten hieno retkipäivästä säätä myöten kehkeytyi.
Hetki hiljentymistä
Ilpo Laitinen piti hartaushetken laivalla. Hartaudessa hän kehotti kuuntelemaan ja kuulemaan Jumalaa ja hänen sanaansa: “Tämä on minun rakas poikani, kuulkaa häntä“ (Luuk. 9:35). Taivaan Isä lohduttaa sanansa kautta: jotka uskovat häneen, ovat onnellisia.
Laitinen muistutti, että pienet lapset ovat Jeesuksen silmäteriä.
– Lapset pääsevät taivaaseen. Vanhempien on hyvä ottaa mallia lapsen uskosta.
Loppurukouksessa retkeläiset kiittivät yhdessä Jumalan sanan lohdutuksesta ja siitä, miten uskolla voittaa paljon. He rukoilivat, että jokaisen pursi saapuisi kerran rauhan rantaan.
Mahtavia näkymiä muistoissa
Elina ja Teuvo Kettuselle Linnansaari on tuttu paikka. He molemmat ovat kotoisin Rantasalmelta, jonka kunnan alueella saari sijaitsee.
– Lapsuuden aikoihin saareen ei vielä päässyt, mutta myöhemmin sinne vietiin kesäaikaan sukulaiset ja vieraat.
Elina Kettunen muistelee, kuinka hän kerran näki saaressa merikotkan.
– Merikotka pesi puun latvassa ja levitti siipensä pesän ylle.
Mieleen on piirtynyt kuva mahtavan suuresta linnusta. Toinen unohtumaton muisto on näkymä, joka avautuu Linnavuoren huipulta.
Lue koko juttu tällä viikolla ilmestyvästä printistä!
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys