Päivi Seiko
Tampere
Elokuun viimeisenä sunnuntaina oli Tampereen rauhanyhdistyksellä kodinilta. Alustuksen aiheesta Olkaa raittiit ja valvokaa! piti Kaarlo Peltomaa Porista.
Peltomaa palautti aluksi mieleen tilanteen, jossa Jeesus otti opetuslapset mukaansa ja nousi vuorelle rukoilemaan.
– Joka kerta ja jokainen opetuslapsista oli nukahtanut, kun Jeesus palasi heidän luokseen. Se kuvastaa sitä, kuinka jaksamme valvoa omaa uskonkilvoitustamme.
Koetelkaa kaikkea
Peltomaa puhui maailmassa tapahtuvasta murroksesta, jossa ei ole enää kristillisille arvoille pohjautuvaa kulttuuria. Erilaiset kriisit, ilmastonmuutos ja sodat tekevät ihmisen ahdistuneeksi ja näköalattomaksi. Älypuhelimen vaikutus on valtava.
– Jokin ajassamme koettelee uskoamme. Se ei voi olla vaikuttamatta meihin uskovaisiin, nuoriimme, lapsiimme. Sielunvihollinen kiusaa tänä aikana erityisesti lapsia ja nuoria. Siionissa tehdään lapsi- ja nuorisotyötä, jotta suojeltaisiin kasvua, totesi Peltomaa.
Alustaja kuvasi, että elämme kahdessa maailmassa, todellisessa ja somemaailmassa.
– Lapset saattavat elää ihan eri todellisuutta kuin me kuvittelemme, hän mainitsi.
Tessalonikalaiskirje muistuttaa: ”Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää. Pysykää erossa kaikesta pahasta”. (1. Tess. 5:21–22.)
– Minusta tuntuu, että somemaailma on koeteltu. Itse koen, että kun olemme päästäneet kotiimme pienille lapsille puhelimia, suojaus on pettänyt, Peltomaa sanoi.
Asukkaana armosta
Alustuksessa nousi esille, että jokainen ihminen kaipaa turvaa ja ravintoa sielulleen. Jumalan valtakunnassa on muuttumaton opetus: kutsua syntisiä ihmisiä parannukseen, armovaltakuntaan – että ihminen saisi synnit anteeksi ja voisi täällä ajassa tuntea rauhaa, vapautta ja iloa ja päästä kerran taivaan kotiin.
Peltomaa muisteli Laodikean seurakunnan enkeliä, jota moitittiin siitä, ettei se ollut kylmä eikä kuuma vaan haalea (Ilm. 3:15–16). Usko voi hiipua. Jumalan valtakunnasta voi ajautua ulos ja hukata uskon aarteen sydämestään. Sitä ei voi ottaa, jollei lahjan antaja lahjoita sitä uudelleen.
– Vanhassa testamentissa kerrotaan turvakaupungeista, joihin rikokseen joutunut voi hakeutua saadakseen turvaa. Jumalan valtakunta on meille, jotka olemme joutuneet syntiin, turvakaupunki, koska Jeesus Kristus on maksanut meidän velkamme ja syntimme. Sellaisessa valtakunnassa saamme armosta asua, lupasi Peltomaa.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Ajankohtaiskirja 2025 ottaa Jumalan sanan pohjalta kantaa moniin aikamme keskusteluissa esille tuleviin kysymyksiin.
Kertomuksia taitekohdista, joissa tehdään elämän suurimpia ratkaisuja: Mihin joukkoon haluan kuulua?