Päi­vi Sei­ko

Tam­pe­re

Elo­kuun vii­mei­se­nä sun­nun­tai­na oli Tam­pe­reen rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä ko­di­nil­ta. Alus­tuk­sen ai­hees­ta Ol­kaa rait­tiit ja val­vo­kaa! piti Kaar­lo Pel­to­maa Po­ris­ta.

Pel­to­maa pa­laut­ti aluk­si mie­leen ti­lan­teen, jos­sa Jee­sus ot­ti ope­tus­lap­set mu­kaan­sa ja nou­si vuo­rel­le ru­koi­le­maan.

– Joka ker­ta ja jo­kai­nen ope­tus­lap­sis­ta oli nu­kah­ta­nut, kun Jee­sus pa­la­si hei­dän luok­seen. Se ku­vas­taa sitä, kuin­ka jak­sam­me val­voa omaa us­kon­kil­voi­tus­tam­me.

Ko­e­tel­kaa kaik­kea

Pel­to­maa pu­hui maa­il­mas­sa ta­pah­tu­vas­ta mur­rok­ses­ta, jos­sa ei ole enää kris­til­li­sil­le ar­voil­le poh­jau­tu­vaa kult­tuu­ria. Eri­lai­set krii­sit, il­mas­ton­muu­tos ja so­dat te­ke­vät ih­mi­sen ah­dis­tu­neek­si ja nä­kö­a­lat­to­mak­si. Äly­pu­he­li­men vai­ku­tus on val­ta­va.

– Jo­kin ajas­sam­me ko­et­te­lee us­ko­am­me. Se ei voi ol­la vai­kut­ta­mat­ta mei­hin us­ko­vai­siin, nuo­riim­me, lap­siim­me. Sie­lun­vi­hol­li­nen kiu­saa tänä ai­ka­na eri­tyi­ses­ti lap­sia ja nuo­ria. Sii­o­nis­sa teh­dään lap­si- ja nuo­ri­so­työ­tä, jot­ta suo­jel­tai­siin kas­vua, to­te­si Pel­to­maa.

Alus­ta­ja ku­va­si, et­tä eläm­me kah­des­sa maa­il­mas­sa, to­del­li­ses­sa ja so­me­maa­il­mas­sa.

– Lap­set saat­ta­vat elää ihan eri to­del­li­suut­ta kuin me ku­vit­te­lem­me, hän mai­nit­si.

Tes­sa­lo­ni­ka­lais­kir­je muis­tut­taa: ”Ko­e­tel­kaa kaik­kea ja pi­tä­kää se mikä on hy­vää. Py­sy­kää eros­sa kai­kes­ta pa­has­ta”. (1. Tess. 5:21–22.)

– Mi­nus­ta tun­tuu, et­tä so­me­maa­il­ma on ko­e­tel­tu. It­se koen, et­tä kun olem­me pääs­tä­neet ko­tiim­me pie­nil­le lap­sil­le pu­he­li­mia, suo­jaus on pet­tä­nyt, Pel­to­maa sa­noi.

Asuk­kaa­na ar­mos­ta

Alus­tuk­ses­sa nou­si esil­le, et­tä jo­kai­nen ih­mi­nen kai­paa tur­vaa ja ra­vin­toa sie­lul­leen. Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa on muut­tu­ma­ton ope­tus: kut­sua syn­ti­siä ih­mi­siä pa­ran­nuk­seen, ar­mo­val­ta­kun­taan – et­tä ih­mi­nen sai­si syn­nit an­teek­si ja voi­si tääl­lä ajas­sa tun­tea rau­haa, va­paut­ta ja iloa ja pääs­tä ker­ran tai­vaan ko­tiin.

Pel­to­maa muis­te­li La­o­di­ke­an seu­ra­kun­nan en­ke­liä, jota moi­tit­tiin sii­tä, et­tei se ol­lut kyl­mä ei­kä kuu­ma vaan haa­lea (Ilm. 3:15–16). Us­ko voi hii­pua. Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta voi ajau­tua ulos ja hu­ka­ta us­kon aar­teen sy­dä­mes­tään. Sitä ei voi ot­taa, jol­lei lah­jan an­ta­ja lah­joi­ta sitä uu­del­leen.

– Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa ker­ro­taan tur­va­kau­pun­geis­ta, joi­hin ri­kok­seen jou­tu­nut voi ha­keu­tua saa­dak­seen tur­vaa. Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on meil­le, jot­ka olem­me jou­tu­neet syn­tiin, tur­va­kau­pun­ki, kos­ka Jee­sus Kris­tus on mak­sa­nut mei­dän vel­kam­me ja syn­tim­me. Sel­lai­ses­sa val­ta­kun­nas­sa saam­me ar­mos­ta asua, lu­pa­si Pel­to­maa.