Kehitysvammaisten rippikoulutyön asiantuntijat jakoivat hyviä käytänteitään
Sirkka Lehto
Oulun hiippakunta ja Suomen Rauhanyhdistyksen Keskusyhdistys (SRK) järjestivät keskiviikkona 19. maaliskuuta Oulussa koulutuspäivän, jossa tarkasteltiin kehitysvammaisten rippikoulun hyviä käytäntöjä. Paikalla oli noin 30 ihmistä, ja SRK:n järjestämän striimauksen kautta tilaisuutta seurasi noin kymmenen. Tallennetta jaetaan myös myöhemmin käytettäväksi.
– Koska Suomen Rauhanyhdistysten keskusyhdistys toteuttaa myös kehitysvammaisten rippikouluja vuosittain, kuulemme järjestön näkökohtia hyvän rippikoulun toteuttamiseksi, kertoi tilaisuuden aluksi hiippakuntasihteeri, kasvatustyöstä vastaava Saija Kronqvist, jonka työnkuvaan kuuluu pitää yhteyttä järjestörippikouluja järjestäviin tahoihin.
Tavoitteena turvallinen olo
Koulutuspäivä piti sisällään viisi eri esitystä. Kehitysvammatyön pappi Eeva-Maija Monto ja seurakuntatyön erityispalveluiden kirkkomuusikko Taina Voutilainen sekä diakoniatyöntekijä Teija Keränen antoivat näytteen rippikoulun opetustuokiosta. Siinä vaihtelivat musiikki, sanat ja kosketus.
– Opetus perustuu musiikkiin, se vie eteenpäin ja pitää sen järjestyksessä. Siinä tulee se onnistuminen: minä osaan, minä pystyn, kokosi Voutilainen.
Monto kertoi, että kehitysvammaisten rippikoulun teologinen opetus on aika ohut. Siinä on kuitenkin tärkeimmät osiot mukana, ja se tapahtuu monesti esimerkiksi kuvien kautta.
– Tavoite on, että nuorelle tulee turvallinen olo – sillä tavalla kerrotaan hyvästä Jumalasta.
Oikeus vakaumukseen ja tukeen
SRK:n edustaja, emeritus kehitysvammaistyön lääkäri ja kehitysvammaisten rippikouluohjaaja Markku Nyman kertoi seuraavaksi etäyhteydellä avustajien käytöstä kehitysvammaisten rippileirillä.
Nyman totesi, että kirkon ydintehtävän mukaiset tavoitteet määrittävät opetuksen keskeisen sisällön. Rippikoulun toiminnalliset tavoitteet puolestaan määrittävät tuki- ja avustavan henkilökunnan tarpeen ja ominaisuudet.
Nyman muistutti Kehitysvammaliiton ja kirkkohallituksen kannanotosta (25.4.2024), jonka mukaan kehitysvammaisella nuorella on oikeus vakaumukseen ja tukeen sen toteuttamiseksi.
– Kannanotto on yhdenmukainen Vammaispalvelulain hengen ja avustajaa koskevien määräysten ja ohjeiden kanssa.
Nyman totesi, että avustajatarpeen tulee syntyä aina leirin toteamasta tarpeesta, jotta leirin muu henkilökunta ei kuormitu tarpeettomasti.
– On kolmenlaista tapaa hankkia avustaja leireille: oma avustaja tulee kotoa mukaan tai isonen toimii avustajana tai leirin kautta, oman sosiaalityöntekijän avulla huolehditaan avustaja.
Nyman kertoi, että avustajalta ei vaadita sosiaali-alan tai hoitoalan koulutusta, paitsi jos tehtävään kuuluu itsehoidollisia toimenpiteitä.
– Silloin lisäkoulutus on tarpeen. Avustajalle riittää 18 vuoden ikä ja normaalit kansalaistaidot.
Tarttuva ilo ja innostus
Kehitysvammaistyönpappi Hanna Fähnrich selvitteli selkorippileirin tärkeitä lähtökohtia. Niitä olivat muun muassa saumaton yhteistyö kodin kanssa, ammattitaitoinen ja moniammatillinen tiimi, saavutettava, rauhallinen leiripaikka sekä kokemuksellinen, toiminnallinen ja selkokielinen opetus.
Fähnrich painotti eri aistien käyttöä opetuksessa.
– Sen lisäksi kerron paljon tarinoita Selkoraamatusta, mutta myös elävästä elämästä ja kirjoista.
Opetuksen paras apu on kannatteleva läsnä oleva positiivinen leirihenki, jotka syntyvät yhteispeleistä ja ohjaajapalavereista. Ohjaajatiimin innostus ja ilo tarttuvat koko leiriin.
– Ihmetellään yhdessä Jumalan luomaa luontoa, Jeesuksen äärellä ja jokaisen rippikoululaisen äärellä.
Symmetristä ystävyyttä tukemassa
Nymanin toinen osio kertoi symmetrisestä ja epäsymmetrisestä ystävyydestä. Jälkimmäinen ystävyys on muun muassa sellaista, jossa ystävykset eivät ole tasavertaisia ystävyydessään ja se ei kanna pidemmälle.
Nyman muistutti, että henkilökunnan tehtävänä on toimia aktivoijina symmetristen ystävyyssuhteiden syntymiseen.
– Se on tasavertaista – kumpikin on kognitiivisesti samalla viivalla. Se mahdollistaa asioiden ja ilmiöiden pohtimista samalta tasolta ja ongelmien käsittelyä ja asioiden tekemistä tasavertaisesti.
SRK on omassa toiminnassaan mahdollistamassa tätä: erityislapsille ja heidän vanhemmilleen on kursseja, leirejä, kerhoja ja opistoissa on erityislinjoja.
– Tässä on tehty pitkäjänteistä kehitystyötä, muun muassa asiantuntiryhmän ja kyselyjen muodossa, kertoo aiheesta myöhemmin SRK:n lapsi- ja nuorisotyön asiantuntija, rippikoulutyöstä vastaava Juha Luokkala.
Rohkeasti rippikouluun
Luokkala kertoi omassa osuudessaan kehitysvammaisten rippikoulun rakenteesta ja viestinnästä eri tahoihin. Hän kertoi, että ennen leiriä selvitetään leiriläisten erityistarpeet ja toiveet.
– Jokaiselle vanhemmalle soitetaan ennen leiriä. Leiri kestää maanantaista torstaihin, ja päivillä on tarkat, suunnitellut sisältönsä.
Luokkala toteaa, että on muodostunut käsitys, että moni kehitysvammainen, joka selviytyisi rippikoulussa, ei jostakin syystä käy sitä.
– Rohkaisemme kaikkia kehitysvammaisten vanhempia olemaan yhteydessä meihin silloin, kun mietitään rippikoulun käymistä. Se on monelle kehitysvammaiselle nuorelle erittäin tärkeä tapahtuma elämän aikana, totesi Luokkala myöhemmin keskustelussa.
Eri alojen yhteinen työ
Oulun hiippakunnan hiippakuntasihteeri Saija Kronqvist iloitsi koulutuspäivästä.
– Koolla oli kolmen maakunnan kehitysvammatiimit ja seurakuntien työntekijät – ihmisiä laajasti eri ammattikunnista. Tuntuu tosi arvokkaalta, että voimme sekä järjestörippikoulutoimijat että seurakunnan toimijat koota yhteen.
Kronqvist kertoi, että seurakunnat järjestävät kehitysvammaisten rippikoulut niin, että seurakunnat rahoittavat sopimusperustaisesti kehitysvammaistyötä maakunnittain. Muunlaisesta osallisuudesta huolehtivat kaikki työalat.
– Mitä pienempi seurakunta, sitä laajempi on sen diakoninen työote yksittäisellä työntekijällä. Kristillisen ihmiskäsityksen pesä on paikallinen seurakunta, ja se voi toteutua eri tavoin, erilaisissa yksittäisissä leiripäivissä tai kokoontumisissa. Isommissa seurakunnissa on sitten taas tällaisia erikoistuneita työntekijöitä, joilla on vahva, kapea ja syvä osaaminen. Monesti tällaisen asiantuntijan lähin kumppani löytyy sieltä paikallisseurakunnasta.
Rippikoulua lukuun ottamatta seurakunnan kehitysvammatyö on integroitunut muuhun toimintaan.
– Rippikoulu on kirkkolaissa, ja sitten kun me puhutaan muusta kristillisestä kasvatuksesta, ei ole mitään sellaista kirjausta, mitä sen pitäisi olla. Jos ajatellaan seurakuntien varhaiskasvatuksen toimintaa, monestihan perhekerho on se ensimmäinen, mihin kehitysvammainenkin lapsi saattaa tulla vanhempien ja sisarusten kanssa. Arvioisin, että meidän kasvatusote on inklusiivista, kehitysvammaiset ovat mukana seurakunnan eri toiminnoissa, Kronqvist sanoi.
Arvokasta ajatustenvaihtoa
SRK on ainoa järjestö, joka järjestää kehitysvammaisten rippikouluja. Kronqvist muistuttaa, että niitä säätelee tietyt ohjeet, ja kehitysvammaisten rippikoulusta piispankokous on lausunut, että siitä vastaa seurakunta.
– Jos me ajatellaan rippikoulua kristinuskon ikkunana, missä tutustutaan kristinuskon aarteisiin, minä ajattelen, että on todella arvokasta, että eri toimijat tulevat yhteen ja käydään vuoropuhelua. Tässä koulutuksessa esimerkiksi nostimme esiin hyvinvointialueiden avustajakäytännöt. Tämä on ikään kuin murrosvaihe, kun hyvinvointialueet ovat lähteneet liikkeelle.
– On äärimmäisen arvokasta, että eri toimintaympäristöstä tuleva asiantuntemus pystytään hyödyntämään sen ajattelun jäsentämiseksi, että mikä on se vammaispalvelulain ohjaus ja miten sitä on hyvä soveltaa. Saadaan riittävä osaaminen tukemaan rippikoulun ydintehtävää, hän summaa.
Me katsomme odottaen Herraan, Jumalaamme, kunnes hän armahtaa meitä. Ps. 123:2
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
