Juha Sep­pä­lä

Pää­si­äi­sen Her­ra ja Ku­nin­gas, Jee­sus Kris­tus, elää omien­sa kes­kel­lä täl­lä­kin het­kel­lä. Heil­lä on val­ta saar­na­ta an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mia, jon­ka us­ko­mal­la pää­see ker­ran ian­kaik­ki­seen elä­mään, tai­vaa­seen.

17. sun­nun­tai hel­lun­tais­ta on tee­mal­taan sel­keä: Jee­sus an­taa elä­män. Tätä sun­nun­tai­ta on kut­sut­tu pik­ku­pää­si­äi­sek­si tai syk­syn pää­si­äi­sek­si. Kirk­ko­kä­si­kir­jas­sa on to­te­a­mus tä­män sun­nun­tain tee­maan liit­ty­en: ”Jee­sus on voit­ta­nut ih­mis­tä ja koko luo­ma­kun­taa uh­kaa­van kuo­le­man val­lan.” Hä­neen us­ko­val­la on si­sim­mäs­sään tai­vas­toi­vo: kat­se on jo täs­sä elä­mäs­sä suun­tau­tu­nee­na pää­mää­rään, tai­vaa­seen.

Isän lä­het­tä­mä

Jee­sus lä­hes­tyy juu­ta­lai­sia ja pu­huu heil­le val­tuuk­sis­taan. Hän on Isän lä­het­tä­mä. Isä myös ra­kas­taa Poi­kaan­sa. Jor­dan-vir­ral­la kai­kui Jee­suk­sen kas­te­het­kes­sä sa­nat: ”Sinä olet mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, si­nuun minä olen miel­ty­nyt” (Mark. 1:11).

Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­mis­sa on Jee­suk­sen sa­nat: ”Minä ja Isä olem­me yh­tä” (Joh. 10:30). Poi­ka te­kee sitä, mitä Isä tah­too hä­nen te­ke­vän. Isän tah­to on, et­tä Jee­sus kul­kee kär­si­myk­sen tien, ris­tiin­nau­li­taan ja he­rä­te­tään kol­man­te­na päi­vä­nä. Poi­ka on Isän tah­dol­le kuu­li­ai­nen.

Ju­ma­la lah­joit­taa us­kon

Ju­ma­la on Luo­jam­me. Hä­nen lah­jaan­sa on mei­dän ja koko luo­ma­kun­nan elä­mä. Luo­mi­nen ta­pah­tui Sa­nan eli Jee­suk­sen kaut­ta (Joh. 1:1). Kaik­ki on luo­mis­ker­to­muk­ses­sa tark­kaan ku­vat­tu­na (1. Moos. 1).

Ju­ma­la lah­joit­taa meil­le, omak­si ku­vak­si luo­mil­leen us­kon. Hän he­rät­tää kuol­leet ja an­taa heil­le elä­män. Sa­moin toi­mii hä­nen Poi­kan­sa, Jee­sus, joka he­rät­ti La­sa­ruk­sen kuol­leis­ta Be­ta­ni­an ko­dis­sa (Joh. 11:42–44) sik­si, et­tä ym­pä­ril­lä ole­vat us­koi­si­vat hä­nen ole­van Isän­sä lä­het­tä­mä.

Jee­sus tii­vis­tää ylös­nou­se­muk­sen­sa mer­ki­tyk­sen kes­kus­te­lus­saan La­sa­ruk­sen si­sa­ren Mar­tan kans­sa: ”Minä olen ylös­nou­se­mus ja elä­mä. Joka us­koo mi­nuun, saa elää, vaik­ka kuo­lee­kin, ei­kä yk­si­kään, joka elää ja us­koo mi­nuun, iki­nä kuo­le.” (Joh. 11:25–26.)

Evan­ke­liu­mia kaik­ki­al­le maa­il­maan

Us­ko ei ole ”joka mie­hen”, eli kaik­ki ei­vät us­ko (2. Tess. 3:2). Sa­no­ma Kris­tuk­ses­ta ja hä­nen ylös­nou­se­muk­ses­taan ei kir­kas­tu kaik­kien si­sim­mäl­le. Us­ko on lah­jaa. Us­ko­vais­ten teh­tä­vä­nä on Jee­suk­sen lä­he­tys­käs­kyn mu­kaan kuu­lut­taa tuo­ta sa­no­maa kaik­keen maa­il­maan (Matt. 28:19–20). Isä lä­het­ti hä­net, ja hän lä­het­ti oman­sa. Teh­tä­vä­nä on kyl­vää sa­nan sie­men­tä ja ju­lis­taa an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mia. Kas­vu on Isän an­ta­maa ja ta­pah­tuu hä­nen tah­ton­sa mu­kai­ses­ti.

Päi­vän evan­ke­liu­mi­kat­kel­man edel­lä on ku­vaus sii­tä, kuin­ka Jee­sus pa­ran­taa mie­hen Be­tes­dan al­taal­la sa­pat­ti­na. Juu­ta­lai­set ei­vät hy­väk­sy­neet sa­pat­ti­na pa­ran­ta­mis­ta, ja sik­si he ha­lu­si­vat kes­kus­tel­la Jee­suk­sen kans­sa. Jee­sus vas­ta­si heil­le: ”Mi­nun Isä­ni te­kee työ­tään tau­ko­a­mat­ta, ja niin teen myös minä” (Joh. 5:17).

Ni­ko­dee­mus kuu­lui la­kia tun­te­vien juu­ta­lai­seen jouk­koon. Hän oli hei­dän suu­ren neu­vos­ton­sa jä­sen. Jee­sus sa­noit­ti hä­nel­le pe­las­tuk­sen, joka ei tule lain nou­dat­ta­mi­sel­la vaan Jee­suk­sen so­vi­tus­työn kaut­ta: ”Ju­ma­la on ra­kas­ta­nut maa­il­maa niin pal­jon, et­tä an­toi ai­no­an Poi­kan­sa, jot­tei yk­si­kään, joka hä­neen us­koo, jou­tui­si ka­do­tuk­seen, vaan sai­si ian­kaik­ki­sen elä­män” (Joh. 3:16).

Vain ar­mo pe­las­taa

Lut­he­rin us­kon­van­hurs­kau­den pe­ri­aa­te kum­pu­aa roo­ma­lais­kir­jeen poh­jal­ta: ih­mi­nen pe­las­tuu yk­sin ar­mos­ta Kris­tuk­sen an­si­on täh­den, us­kon kaut­ta (Room. 1: 16–17). Efe­so­lais­kir­je avaa mei­dät nä­ke­mään syn­ti­sen ih­mi­sen pe­las­tus­tien: ”Ju­ma­la on teh­nyt elä­vik­si tei­dät, jot­ka olit­te kuol­lei­ta rik­ko­mus­ten­ne ja syn­tien­ne täh­den” (Ef. 2:1). Ju­ma­la lah­joit­taa ian­kaik­ki­sen elä­män syn­tien so­vit­ta­jas­sa Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa.

Kris­tuk­sen työ jat­kuu hä­nen seu­ra­kun­nas­saan Py­hän Hen­gen työ­nä (KO 44). Pyhä Hen­ki, joka on Isän ja Po­jan Hen­ki, kut­suu yhä pe­las­tuk­sen osal­li­suu­teen. Pyhä Hen­ki myös var­je­lee us­kos­sa, ku­ten Ka­te­kis­muk­sen kol­man­nen us­kon­kap­pa­leen se­li­tys ku­vaa: ”jos­sa kris­ti­kun­nas­sa Hän an­taa mi­nul­le ja kai­kil­le us­ko­vai­sil­le joka päi­vä kaik­ki syn­nit an­teek­si run­sain mää­rin”.

Evan­ke­liu­mi: Joh. 5:19–21

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus sa­noi juu­ta­lai­sil­le: ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: ei Poi­ka voi teh­dä mi­tään omin neu­voin, hän te­kee vain sitä, mitä nä­kee Isän te­ke­vän. Mitä Isä te­kee, sitä te­kee myös Poi­ka. Isä ra­kas­taa Poi­kaa ja näyt­tää hä­nel­le kai­ken, mitä it­se te­kee. Hän näyt­tää Po­jal­le vie­lä suu­rem­pi­a­kin te­ko­ja, sel­lai­sia, et­tä häm­mäs­tyt­te. Niin kuin Isä he­rät­tää kuol­leet ja an­taa heil­le elä­män, niin an­taa myös Poi­ka elä­män ke­nel­le tah­too.”

Bib­lia: Niin Je­sus vas­ta­si ja sa­noi heil­le: to­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: ei tai­da Poi­ka it­ses­tän­sä mi­tään teh­dä, el­lei hän näe Isän te­ke­vän; sil­lä mitä ikä­nä hän te­kee, sitä myös Poi­ka niin te­kee. Sil­lä Isä ra­kas­taa Poi­kaa ja osoit­taa hä­nel­le kaik­ki, mitä hän it­se te­kee, ja hän on vie­lä suu­rem­pia töi­tä hä­nel­le osoit­ta­va, kuin nä­mät ovat, et­tä tei­dän pi­tää ih­met­te­le­män. Sil­lä niin­kuin Isä he­rät­tää ja vir­voit­taa kuol­lei­ta, niin myös Poi­ka vir­voit­taa, joi­ta hän tah­too.