A.–L.S.
A.–L.S.
Pekka Peltomäki
Jeesus muistuttaa, että Jumalan valtakunnan suurin on nöyrä ja lapsenmielinen, sillä evankeliumin voima on yksinomaan Jumalasta.
Kirkkovuodessa Mikkelinpäivää vietetään lasten ja enkelien päivänä. Enkelit kuvataan Raamatussa Jumalan sanansaattajina, jotka suojelevat ja opastavat ihmisiä ja muistuttavat heitä Jumalan tahdon mukaisesta elämästä. Sanansaattajia ovat myös Jumalan lapset, jotka eivät puhu omasta viisaudestaan, vaan toimivat Pyhän Hengen johdatuksessa. He kutsuvat ihmisiä parannukseen, lohduttavat, rohkaisevat ja julistavat toivoa.
Jumalalla on mahdollista lähettää enkelinsä auttamaan heitä, jotka pyytävät häneltä apua asuinpaikasta riippumatta. ”Heidät lähetetään palvelemaan niitä, jotka saavat osakseen autuuden” (Hepr. 1:14). Hyvä sanoma on tavoittanut eri puolilta maailmaa ihmisiä, jotka ovat halunneet uskoa omakohtaisesti syntinsä anteeksi. ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” (Matt. 28:19).
Lapset olivat Jeesukselle tärkeitä
Päivän evankeliumissa mainitaan, kuinka opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” (Matt. 18:1.) Syntiinlankeemuksen seurauksena tämä ensimmäisenä olemisen halu on kautta aikojen vaivannut ihmiskuntaa. Opetuslapsetkaan eivät olleet vapaita siitä. He olivat aikaisemmin väitelleet keskenään tästä kysymyksestä.
Lapset olivat Jeesukselle tärkeitä, ja hän piti heitä suuressa arvossa. ”Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä” (Mark. 10:16). Jeesus opetti hyvin konkreettisella tavalla, kuinka lapsi on suurin taivaan valtakunnassa. Pieni lapsi on uskon esikuva, joka lapsenuskollaan ilmaisee uskon yksinkertaisuutta. Jeesus muistutti, että lapset uskovat häneen.
Tätä on ihmisymmärryksen vaikea ymmärtää. Usein ajatellaan, että ensin ihmisen pitää kasvaa itsenäiseen ajatteluun, joka mahdollistaa uskomisen. Jeesus kutsui kuitenkin luokseen lapsen ja asetti hänet opetuslasten keskelle ja sanoi: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan” (Matt. 18:3). Jeesus opetti nöyrtymistä itsessään kasvaneille opetuslapsille. ”Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa” (Matt. 18:4).
Evankeliumin voima on Jumalasta
Jeesus varoitti, ettei kukaan houkuttelisi lapsia lankeemukseen: ”hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen” (Matt. 18:6). Jeesus totesi: ”Viettelysten täytyy kyllä tulla, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta ne tulevat!” (Matt. 18:7.) Jeesus myös varoitti halveksimasta ”yhtäkään näistä vähäisistä” ja sanoi: ”heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja” (Matt. 18:10).
Jumala on valinnut valtakuntansa työhön itsessään vähäisimmät, jotta nähtäisiin, ettei evankeliumin voima ole ihmisestä, vaan Jumalasta. Sanansaattajan suloisin viesti katuvalle syntiselle on armoevankeliumi. Lapsen paikalla olevalle kelpaa Jumalan armo.
Evankeliumiteksti: Matt. 18:1–6 (7–9), 10
Raamattu 1992: Kohta sen jälkeen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. (Voi tätä maailmaa ja sen viettelyksiä! Viettelysten täytyy kyllä tulla, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta ne tulevat! Jos kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois. Onhan parempi, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat kädet ja jalat tallella heitetään ikuiseen tuleen. Ja jos silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä menemään. Onhan parempi, että silmäpuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvetin tuleen.) Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”
Biblia: Sillä hetkellä tulivat opetuslapset Jesuksen tykö, sanoen: kuka siis on suurin taivaan valtakunnassa? Ja Jesus kutsui tykönsä lapsen, ja asetti sen heidän keskellensä, ja sanoi: totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle taivaan valtakuntaan. Sentähden joka itsensä alentaa niinkuin tämä lapsi, se on suurin taivaan valtakunnassa. Ja joka holhoo senkaltaisen lapsen minun nimeeni, hän holhoo minun. Mutta joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi hänen olis, että myllyn kivi ripustettaisiin hänen kaulaansa, ja hän upotettaisiin meren syvyyteen. (Voi maailmaa pahennusten tähden, sillä pahennukset kumminkin tulevat! Voi kuitenkin sitä ihmistä, jonka kautta pahennus tulee! Mutta jos kätes taikka jalkas pahentaa sinun, niin leikkaa ne pois, ja heitä pois tyköäs. Parempi on sinun elämään sisälle mennä ontuvana taikka raajarikkona, kuin että sinulla olis kaksi kättä eli kaksi jalkaa, ja sinä heitettäisiin ijankaikkiseen tuleen. Ja jos silmäs pahentaa sinun, niin puhkaise se ulos, ja heitä pois tyköäs. Parempi on sinun silmäpuolena elämään sisälle mennä, kuin että sinulla olis kaksi silmää, ja sinä heitettäisiin helvetin tuleen.) Katsokaat, ettette katso ylön yhtäkään näistä pienimmistä; sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun isäni kasvot, joka on taivaissa.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Ajankohtaiskirja 2025 ottaa Jumalan sanan pohjalta kantaa moniin aikamme keskusteluissa esille tuleviin kysymyksiin.
Kertomuksia taitekohdista, joissa tehdään elämän suurimpia ratkaisuja: Mihin joukkoon haluan kuulua?