Juha Kaa­ri­vaa­ra

Vaik­ka Jee­sus oli teh­nyt eri­lai­sia tun­nus­te­ko­ja ih­mis­ten näh­den ja ju­lis­ta­nut evan­ke­liu­mia, mo­net ei­vät kui­ten­kaan us­ko­neet hä­neen.

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Jee­sus oli saa­pu­nut Je­ru­sa­le­miin juu­ta­lais­ten pää­si­äis­juh­laan, jota vie­tet­tiin Is­ra­e­lin kan­san Egyp­tin or­juu­des­ta va­pau­tu­mi­sen muis­tok­si. Hän rat­sas­ti kau­pun­kiin pro­fee­tal­lis­ten kir­joi­tus­ten mu­kai­ses­ti nuo­rel­la aa­sil­la.

Suu­ri vä­ki­jouk­ko rien­si Jee­sus­ta vas­taan, sil­lä he oli­vat kuul­leet ih­me­te­os­ta, jos­sa hän he­rät­ti La­sa­ruk­sen kuol­leis­ta. Fa­ri­seuk­set kui­ten­kin pa­has­tui­vat huo­mi­o­no­soi­tuk­sis­ta, joi­ta Jee­sus sai saa­pu­es­saan kau­pun­kiin.

Jee­sus kut­sui va­lon lap­sek­si

Jee­sus pu­hui juh­la­vie­rail­le teh­tä­väs­tä, jon­ka Ju­ma­la on hä­nel­le an­ta­nut. Hä­nen elä­män­sä ih­mis­kun­nan Va­pah­ta­ja­na on täh­dän­nyt sen lu­pauk­sen täyt­tä­mi­seen, jon­ka Ju­ma­la il­moit­ti syn­tiin­lan­kee­muk­sen jäl­keen Aa­da­mil­le ja Ee­val­le. Ju­ma­lan Po­jan vi­a­ton kär­si­mi­nen, kuo­le­ma ja ylös­nou­se­mus ovat pe­rus­tuk­se­na lah­ja­van­hurs­kau­del­le, jon­ka ih­mi­nen saa omis­taa us­ko­mal­la Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta saar­nat­ta­van evan­ke­liu­min.

Jee­suk­sen jul­ki­sen toi­min­nan ope­tus tii­vis­tyi to­te­a­muk­seen Ju­ma­lan val­ta­kun­nan lä­hes­ty­mi­ses­tä ja ke­ho­tuk­seen teh­dä pa­ran­nus ja us­koa evan­ke­liu­mi. Kris­tuk­ses­ta lois­ta­van va­lon ja us­ko­mi­sen ilon sa­no­maa hän tar­jo­si vie­lä pu­hu­es­saan pää­si­äis­juh­lil­le ko­koon­tu­neil­le ih­mi­sil­le: ”Niin kau­an kuin teil­lä on valo, us­ko­kaa va­loon, jot­ta teis­tä tu­li­si va­lon lap­sia.”

Vaik­ka Jee­sus oli teh­nyt eri­lai­sia tun­nus­te­ko­ja ih­mis­ten näh­den ja ju­lis­ta­nut evan­ke­liu­mia, mo­net ei­vät kui­ten­kaan us­ko­neet hä­neen. Täl­löin to­teu­tui se, mitä pro­feet­ta Je­sa­ja Jee­suk­sen so­vi­tus­työs­tä en­nus­ta­es­saan ky­se­li: ”Kuka us­koo mei­dän sa­no­mam­me? Kuka ym­mär­tää Her­ran kä­si­var­ren voi­man?” Ih­mi­nen ei voi oman jär­ken­sä kaut­ta ym­mär­tää us­kon sa­lai­suut­ta, vaan se on täy­sin Ju­ma­lan lah­jaa. Hal­li­tus­mie­his­sä­kin oli mo­nia, jot­ka us­koi­vat Jee­suk­seen, mut­ta he ei­vät kui­ten­kaan fa­ri­seus­ten pe­los­sa tun­nus­ta­neet sitä. Ih­mis­ten an­ta­ma kun­nia muo­dos­tui heil­le us­kon es­teek­si.

Jee­sus voit­ti pa­han val­lan

Us­kon lah­jan ka­dot­ta­neel­le tai ko­ko­nai­sel­le kan­sa­kun­nal­le Ju­ma­la voi an­taa eri­tyi­sen et­si­ko­na­jan, jol­loin hän kut­suu ih­mis­tä ta­kai­sin yh­tey­teen­sä. Ju­ma­lan sana ke­hot­taa ot­ta­maan ar­mon vas­taan Ju­ma­lan kut­su­es­sa, jot­tei ih­mi­nen paa­dut­tai­si sy­dän­tään.

Jee­sus tun­si mur­het­ta sii­tä, et­tä Ju­ma­lan omai­suus­kan­san Is­ra­e­lin kes­kel­lä oli vä­hän nii­tä, jot­ka ot­ti­vat hä­net vas­taan. Evan­ke­lis­ta Luu­kas ku­vaa Jee­suk­sen tun­tei­ta hä­nen saa­pu­es­sa vii­meis­tä ker­taa Je­ru­sa­le­miin. Näh­des­sään kau­pun­gin hän puh­ke­si it­kuun ja jou­tui to­te­a­maan, et­tä kau­pun­ki tu­hou­tuu, kos­ka sen asuk­kaat ei­vät tun­te­neet et­sik­ko­ai­kaan­sa. Elä­vää Ju­ma­lan sa­nan sie­men­tä saa­tiin kui­ten­kin kyl­vää myös hy­vään maa­pe­rään. Täs­tä Jo­han­nes kir­joit­taa: ”Mut­ta kai­kil­le, jot­ka ot­ti­vat hä­net vas­taan, hän an­toi voi­man tul­la Ju­ma­lan lap­sik­si, niil­le, jot­ka us­ko­vat hä­nen ni­meen­sä.”

Paas­to­na­jan teks­teis­sä pu­hu­taan Jee­suk­ses­ta kiu­saus­ten ja pa­han val­lan voit­ta­ja­na. Jee­sus on kiu­saus­ten tut­tu, ja hän voi aut­taa sie­lun­vi­hol­li­sen hyök­käyk­siä vas­taan. Hei­kol­la­kin us­kol­la saa omis­taa Jee­suk­sen lu­pauk­sen: ”Minä olen valo ja olen tul­lut maa­il­maan sik­si, et­tei yk­si­kään, joka mi­nuun us­koo, jäi­si pi­mey­teen.”

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Joh. 12:37–43

Raa­mat­tu 1992: Vaik­ka Jee­sus oli teh­nyt mo­nia tun­nus­te­ko­ja ih­mis­ten näh­den, nämä ei­vät us­ko­neet hä­neen. Näin kävi to­teen pro­feet­ta Je­sa­jan sana: -- Her­ra, kuka us­koi mei­dän sa­no­mam­me? Ke­nel­le il­mais­tiin Her­ran kä­si­var­ren voi­ma? He ei­vät voi­neet us­koa, sa­noo­han Je­sa­ja toi­ses­sa koh­den: – – Hän on so­kais­sut hei­dän sil­män­sä ja paa­dut­ta­nut hei­dän sy­dä­men­sä, jot­ta he ei­vät sil­mil­lään nä­ki­si ei­vät­kä sy­dä­mel­lään ym­mär­täi­si, jot­ta he ei­vät kään­tyi­si en­kä minä pa­ran­tai­si hei­tä. Näin Je­sa­ja sa­noi, kos­ka oli näh­nyt Kris­tuk­sen kirk­kau­den; juu­ri Kris­tus­ta hän sa­noil­laan tar­koit­ti. Kai­kes­ta huo­li­mat­ta mo­net hal­li­tus­mie­his­tä­kin us­koi­vat Jee­suk­seen. Fa­ri­seus­ten pe­los­sa he ei­vät kui­ten­kaan tun­nus­ta­neet sitä, jot­tei hei­tä ero­tet­tai­si sy­na­go­gas­ta. Ih­mis­ten an­ta­ma kun­nia oli heil­le rak­kaam­pi kuin Ju­ma­lan an­ta­ma.