Juha Humalajoki
Juha Humalajoki
Juha Seppälä
Jeesuksella oli Jumalan antama valta ja voima parantaa – vieläkin Pyhän Hengen voimasta parannetaan syntisairaita.
Sunnuntain teemaa on määritelty evankeliumikirjassa näin: ”Usko näkee Jeesuksessa Jumalan Pojan, jolla on valta tehdä Jumalan tekoja”. Jeesuksen eläessä monet eivät uskoneet hänen jumaluuteensa, vaan pitivät häntä kansanvillitsijänä. Sama uskon ja epäuskon kenttä on todellisuutta maailmassa tälläkin hetkellä. Hyvän ja pahan välisen taistelun voi kristittykin havaita lähellään, omassa sydämessään.
Evankeliumitekstissä Jeesus parantaa halvaantuneen ja ennen kaikkea viestittää anteeksiantamuksen sanaa. Halvaantunut uskoo Jeesukseen ja anteeksiannon lahjaan, ja hän paranee. Lainopettajien mukaan Jeesus oli herjaaja, kun hän antoi syntejä anteeksi (Matt. 9:3). Heidän mukaansa vain Jumala voi antaa syntejä anteeksi. Heidän sisimpänsä oli täynnä epäuskoa.
Kapernaumissa oli seurat
Jeesuksen toiminnan aikainen kotikaupunki oli Kapernaum. Siellä hän tapansa mukaan kävi synagogassa ja opetti (Mark. 1:21). Evankeliumitekstissä oltiin kodissa, jonka katto oli väkijoukon paljouden tähden purettava, jotta halvaantunut saatiin Jeesuksen luo.
Jeesus julisti syntien anteeksiantamuksen evankeliumia. Tämä oli kuin seurahetki kaikille läsnäolijoille. Hetkessä oli sama sisältö kuin kerran fariseuksen kodissa, jossa Jeesuksen viesti syntiselle naiselle oli: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi” (Luuk. 7:48).
Nyt kaikui halvaantuneelle sanoma: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi” (Mark. 2:5). Halvaantunut sai kokea todeksi psalminkirjoittajan sanat: ”Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni” (Ps. 103:3).
Kantajat olivat saattajia
Halvaantuneella oli kantajia, jotka olivat hyvin sinnikkäitä. He halusivat lähimmäiselleen parasta. Tänä päivänäkin tarvitaan seurakutsun esittäjiä ja seuroihin kyyditsijöitä. Tänäänkin armoa kaipaavaa siunataan evankeliumilla.
Jokainen sydämen kristitty kaipaa yhä esirukoilijoita ja saattajia lähelleen. Tämän asian merkitys on kuvattu myös alkuseurakunnan ajoilta: ”Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat” (Ap. t. 2:42).
Anteeksianto on yhä runsas
Jeesuksen lahjat tunnettiin. Hän oli parantanut Simonin anopin ja spitaalisen miehen (Mark. 1). Nyt Jeesus kyseli lainoppineilta, kumpi on helpompaa: syntien anteeksianto vai parantaminen (Mark. 2:9). Hän viestitti, että hänellä on valta antaa syntejä anteeksi, ja osoitti, että hänellä on myös tästä johtuen Jumalan voima parantaa sairastava.
Jeesus paransi halvaantuneen, ja kaikki hämmennyksissään kiittivät Jumalaa. Jälleen toistuivat Jeesuksen parantamisihmeisiin liittyvät sanat läsnäolijoiden suusta: ”Tälläista emme ole ikinä nähneet” (Mark. 2:12; Matt. 9:33).
Jeesus julisti syntien anteeksiantamusta koko toimintansa ajan, ja samaa sanomaa saarnataa yhä Pyhän Hengen voimasta hänen valtakunnassaan – syntisairaudesta kärsivä voi edelleen parantua. Anteeksianto on yhä runsas niin kuin on kuvattu Jesajan kirjassa kääntyvälle: ”turvautukoon Jumalaan, sillä hänen anteeksiantonsa on runsas” (Jes. 55:7).
Evankeliumiteksti: Mark. 2:1–12
Raamattu 1992: Jonkin ajan kuluttua Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona, väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa. Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.” Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia, ja he sanoivat itsekseen: ”Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?” Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: ”Kuinka te tuollaista ajattelette? Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse, ota vuoteesi ja kävele’? Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi” – hän puhui nyt halvaantuneelle – ”nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.” Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: ”Tällaista emme ole ikinä nähneet.”
Biblia: Ja taas muutamain päiväin jälkeen meni hän Kapernaumiin, ja se kuultiin, että hän huoneessa oli, ja kohta kokoontuivat monta, niin ettei enää siaa ollut, ei ovenkaan tykönä; ja hän puhui heille sanan. Ja hänen tykönsä tulivat, jotka toivat yhtä halvattua, joka neljältä kannettiin. Ja kuin ei he saaneet häntä lähestyä kansan tähden, niin he kiskoivat huoneen katon, jossa hän oli, ja kaivoivat lävitse, ja laskivat vuoteen alas, jossa halvattu makasi. Mutta kuin Jesus näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: poikani, sinun syntis annetaan sinulle anteeksi. Niin siellä olivat muutamat kirjanoppineista, jotka istuivat ja ajattelivat sydämessänsä: Mitä tämä niin pilkkaa puhuu? Kuka voi synnit antaa anteeksi paitsi ainoaa Jumalaa? Ja kohta kuin Jesus tunsi hengessänsä, että he niin itsellänsä ajattelivat, sanoi hän heille: mitä te näitä ajattelette teidän sydämessänne? Kumpi on keviämpi, sanoa halvatulle: synnit annetaan sinulle anteeksi, taikka sanoa: nouse, ja ota sinun vuotees ja käy? Mutta että teidän pitää tietämän Ihmisen Pojalla olevan vallan maan päällä synnit anteeksi antaa, (sanoi hän halvatulle:) Minä sanon sinulle: nouse ja ota vuotees, ja mene kotias. Ja hän nousi kohta ja otti vuoteen ja meni ulos kaikkein nähden, että he kaikki hämmästyivät ja kunnioittivat Jumalaa, sanoen: emme ole ikänä sen muotoista nähneet.
Blogit
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys