Ta­pa­ni Töl­li

Ju­ma­lan las­ten tar­jo­a­ma evan­ke­liu­mi ar­mah­taa täs­sä­kin ajas­sa. Suu­ri Pa­ran­ta­ja kut­suu ih­mi­siä luok­seen ar­mah­taak­seen hei­tä.

Jee­sus kul­ki ope­tus­lap­si­neen ky­läs­tä ky­lään ja kau­pun­gis­ta kau­pun­kiin. Siel­lä, mi­hin hän tuli, tie­to hä­nen tu­los­taan kii­ri ih­mis­ten kor­viin ja pal­jon vä­keä ko­koon­tui hä­nen ym­pä­ril­leen. Hän pa­ran­si mo­nia sai­rai­ta ja teki ih­me­te­ko­ja, mut­ta en­nen kaik­kea kut­sui ih­mi­siä Ju­ma­lan ar­mon osal­li­suu­teen. Kun Jee­sus aloit­ti jul­ki­sen toi­min­tan­sa, hän kuu­lut­ti: ”Ai­ka on täyt­ty­nyt, Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on lä­hes­ty­nyt; teh­kää pa­ran­nus ja us­ko­kaa evan­ke­liu­mi” (Mark. 1:15).

Jee­suk­sen toi­min­nan ydin oli kut­su Ju­ma­lan ar­mon osal­li­suu­teen. Sai­rai­den fyy­si­nen pa­ran­ta­mi­nen ja ih­me­te­ot oli­vat osoi­tus hä­nen ju­ma­lal­li­ses­ta voi­mas­taan ja val­tuu­des­taan. Kun Jee­sus pa­ran­si hal­vaan­tu­neen, hän sa­noi ih­mi­sil­le: ”Kum­pi on hel­pom­paa, sa­noa hal­vaan­tu­neel­le: ’Si­nun syn­ti­si an­ne­taan an­teek­si’, vai sa­noa: ’Nou­se, ota vuo­tee­si ja kä­ve­le’? Mut­ta jot­ta te tie­täi­sit­te, et­tä Ih­mi­sen Po­jal­la on val­ta an­taa maan pääl­lä syn­te­jä an­teek­si – hän pu­hui nyt hal­vaan­tu­neel­le – nou­se, ota vuo­tee­si ja mene ko­tii­si”. (Mark. 2:9–11.)

Jee­sus teki kaik­ki hy­vin

Sai­raus, tus­ka ja hätä ovat ai­na ol­leet ih­mis­ten osa­na. Jo­kai­nen sai­raus ja vam­ma kos­ket­ta­vat ki­pe­äs­ti. Sii­nä, mis­sä ih­mi­nen nä­kee on­gel­man, voi ol­la myös Ju­ma­lan työ hän­tä var­ten. Ai­na em­me ym­mär­rä Ju­ma­lan tar­koi­tus­ta. Jos­kus sai­rau­den kaut­ta on avau­tu­nut tie hen­gel­li­seen ter­vey­teen.

Teks­ti ker­too ti­lan­tees­ta, jos­sa Jee­sus oli kul­ke­nut Tyy­ro­nin alu­eel­ta Sii­do­nin kaut­ta Ga­li­le­an­jär­ven ran­taan. Täl­löin hän oli kul­ke­nut myös nii­den pa­ris­sa, jot­ka ei­vät ol­leet lu­va­tun kan­san jä­se­niä.

Jee­suk­sen luo tuo­tiin ih­mi­nen, joka oli kuu­ro ja mel­kein myk­kä. Hä­net tuo­neet ih­mi­set oli­vat kuul­leet ja näh­neet Jee­suk­sen toi­min­nas­ta. He ha­lu­si­vat tuo­da hä­net suu­ren lää­kä­rin pa­ran­net­ta­vak­si. Jee­sus ot­ti hä­net eril­leen kan­sas­ta, pis­ti sor­men­sa hä­nen kor­vaan­sa ja kos­ki hä­nen kie­leen­sä. Hän kat­sah­ti ylös tai­vaa­seen ja sa­noi: ”Ef­fa­ta” (au­ke­ne). Sil­loin Jee­suk­sen luok­se tuo­dun kor­vat au­ke­ni­vat ja hä­nen kie­len­sä va­pau­tui, niin et­tä hän pu­hui sel­ke­äs­ti. Jee­sus näki, mitä tämä mies eni­ten tar­vit­si ja teki hä­net ter­veek­si myös hen­gel­li­ses­ti.

Ih­mi­set häm­mäs­tyi­vät jäl­leen Jee­suk­sen ih­me­työs­tä ja sa­noi­vat, et­tä hän on teh­nyt kaik­ki hy­vin. Je­sa­jan kir­jan sa­nat to­teu­tui­vat sekä hen­gel­li­ses­ti et­tä ajal­li­ses­ti: ”Sil­loin au­ke­ne­vat so­kei­den sil­mät ja kuu­ro­jen kor­vat avau­tu­vat, ram­pa hyp­pii sil­loin kuin kau­ris, my­kän kie­li lau­laa rie­mus­sa” (Jes. 35:5–6).

Evan­ke­liu­mi on Ju­ma­lan voi­ma

Ga­li­le­an­jär­ven ran­noil­la oli liik­keel­lä ian­kaik­ki­sen elä­män Sana. Se sai kos­ket­taa sai­rai­ta, taak­ko­jen ja ah­dis­tuk­sen al­la ole­via. He sai­vat avun ja va­pau­tuk­sen ja al­koi­vat kiit­tää Ju­ma­laa. Ih­mi­siä tuli ja hei­tä myös tuo­tiin suu­ren Pa­ran­ta­jan luo.

Sama Sana on myös edel­leen kes­kel­läm­me Kris­tuk­sen seu­ra­kun­nas­sa. Taak­ko­jen ja ah­dis­tuk­sen al­la ole­va ih­mi­nen saa kuul­la evan­ke­liu­min sa­nas­sa täy­del­li­sen ar­mon ja va­pau­den; suu­ri Pa­ran­ta­ja toi­mii vie­lä­kin. Hän kut­suu ih­mi­siä luok­seen ar­mah­taak­seen hei­tä.

Evan­ke­liu­mi on Ju­ma­lan voi­ma ja tuo pe­las­tuk­sen kai­kil­le, jot­ka sen us­ko­vat (Room. 1:16).

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Mark. 7:31–37

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus läh­ti sit­ten taas Ty­rok­sen seu­dul­ta ja tuli Si­do­nin ja De­ka­po­liin alu­een kaut­ta Ga­li­le­an­jär­vel­le. Siel­lä hä­nen luok­seen tuo­tiin kuu­ro mies, joka ei pys­ty­nyt kun­nol­la pu­hu­maan, ja hän­tä pyy­det­tiin pa­ne­maan kä­ten­sä mie­hen pääl­le. Jee­sus ot­ti hä­net eril­leen vä­ki­jou­kos­ta, pani sor­men­sa hä­nen kor­viin­sa, syl­käi­si ja kos­ket­ti hä­nen kiel­tään. Sit­ten hän kat­sah­ti tai­vaal­le, huo­ka­si ja sa­noi kuu­rol­le: ”Ef­fa­ta.” Se mer­kit­see: au­ke­ne. Sil­loin mie­hen kor­vat au­ke­ni­vat ja hä­nen kie­len­sä va­pau­tui, niin et­tä hän pu­hui sel­ke­äs­ti. Jee­sus kiel­si ih­mi­siä ker­to­mas­ta täs­tä ke­nel­le­kään, mut­ta mitä enem­män hän hei­tä kiel­si, sitä enem­män he le­vit­ti­vät sii­tä tie­toa. Kaik­ki oli­vat ylen mää­rin häm­mäs­tyk­sis­sään ja sa­noi­vat: ”Hy­vin hän on kai­ken teh­nyt. Kuu­rot hän saa kuu­le­maan ja my­kät pu­hu­maan.”