Ai­mo Hau­ta­mä­ki

Sy­dä­men us­kol­la tul­laan van­hurs­kaak­si ja suun tun­nus­tuk­sel­la au­tu­aak­si. Ju­ma­lan lap­set ovat tai­vaan val­ta­kun­nan ta­lou­den­hoi­ta­jia, syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen lä­het­ti­läi­tä.

Jee­sus ker­toi ope­tus­lap­sil­leen ta­lou­den­hoi­ta­jan vii­sau­des­ta. Ta­lou­den­hoi­ta­ja oli rik­kaan mie­hen omai­suu­den­hoi­ta­ja. Ai­kaa myö­ten hä­nen toi­mis­saan al­koi il­me­tä epä­re­hel­li­syyt­tä. Ri­kas mies sai tie­tää ja vaa­ti ta­lou­den­hoi­ta­jaa te­ke­mään ti­lin­te­on toi­mis­taan sekä erot­ti ta­lou­den­hoi­ta­jan teh­tä­väs­tään.

Ta­lou­den­hoi­ta­ja jou­tui miet­ti­mään teh­tä­vän­sä me­ne­tet­ty­ään, mi­ten hän tur­vai­si tu­le­vai­suu­ten­sa: Ruu­miil­li­nen kun­to es­ti hän­tä ryh­ty­mäs­tä voi­mia vaa­ti­vaan työ­hön ja yl­peys ker­jää­jäk­si. Niin­pä hän hok­sa­si: ”Nyt­pä tie­dän! Jär­jes­tän niin, et­tä toi­set ot­ta­vat mi­nut ta­loon­sa, kun jou­dun läh­te­mään työ­pai­kas­ta­ni.” (Luuk. 16:4.) Hän pyy­si ve­lal­li­set yk­si­tel­len luok­seen vel­ka­kir­joi­neen. En­sim­mäi­sel­tä hän ky­syi: ”Pal­jon­ko olet vel­kaa isän­näl­le­ni?” (Luuk. 16:5.) Hän sai vas­tauk­sen: “Sata as­ti­aa öl­jyä”. Ta­lou­den­hoi­ta­ja sa­noi: “Täs­sä on vel­ka­kir­ja­si, is­tu ja mer­kit­se äk­kiä vii­si­kym­men­tä.” (Luuk. 16:6.) Sata as­ti­aa olii­vi­öl­jyä oli noin 4000 lit­raa. Sen puo­lit­ta­mi­nen toi ve­lal­li­sel­le 2000 lit­ran vel­ka­sääs­tön.

Toi­nen ve­lal­li­nen oli vel­kaa sata tyn­ny­riä veh­nän­jy­viä. Ta­lou­den­hoi­ta­ja sa­noi: “Täs­sä on vel­ka­kir­ja­si, mer­kit­se kah­dek­san­kym­men­tä.” (Luuk. 16:7.) 100 tyn­ny­riä mer­kik­si noin 36 000 lit­raa ja 80 tyn­ny­riä oli noin 7200 lit­raa. Kum­mat­kin ve­lal­li­set sai­vat huo­mat­ta­van suu­ren vä­hen­nyk­sen vel­koi­hin­sa ja jäi­vät kii­tol­li­suu­den­vel­kaan ta­lou­den­hoi­ta­jal­le. Jee­sus sa­noo täs­sä oi­val­luk­ses­sa nä­ky­vän, kuin­ka ”tä­män maa­il­man lap­set me­net­te­le­vät toi­si­aan koh­taan vii­saam­min kuin va­lon lap­set” (Joh. 16:8).

Tai­vaan val­ta­kun­nan ta­lou­den­hoi­ta­ja­na

Jee­sus opas­ti ope­tus­lap­si­aan ot­ta­maan op­pia ta­lou­den­hoi­ta­jan vii­sau­des­ta, mut­ta ei hä­nen vää­ryy­des­tään. Jee­sus ki­teyt­ti ope­tuk­sen sa­noi­hin: “hank­ki­kaa vää­räl­lä rik­kau­del­la ys­tä­viä, jot­ka ot­ta­vat tei­dät iä­i­siin asun­toi­hin, kun tuo­ta rik­kaut­ta ei enää ole” (Luuk. 16:9).

Sy­dä­men us­kol­la tul­laan van­hurs­kaak­si ja suun tun­nus­tuk­sel­la au­tu­aak­si. Us­ko on Ju­ma­lan lah­ja. Se oh­jaa Ju­ma­lan las­ta elä­mään Ju­ma­lan sa­nan mu­kai­ses­ti ja nä­kyy hä­nen sa­nois­saan, us­kon­kä­si­tyk­ses­sään ja elä­män­ta­vas­saan. Sy­dä­men us­ko oh­jaa Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työn edis­tä­mi­seen. Ys­tä­väl­li­syy­den ja ajal­lis­ten va­ro­jen avul­la voi­daan saa­da ys­tä­viä ja aut­taa ih­mi­siä nä­ke­mään Ju­ma­lan val­ta­kun­nan mer­ki­tys. Syn­nin­hä­dän tul­les­sa ”vää­räl­lä mam­mo­nal­la” saa­tu ys­tä­vyys on aut­ta­nut epä­us­kois­ta et­si­mään apua Ju­ma­lan lap­sil­ta, jot­ka ovat nä­ky­neet hä­nel­le tai­vaan val­ta­kun­nan ta­lou­den­hoi­ta­ji­na, syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen lä­het­ti­läi­nä, ”iä­is­ten asun­to­jen asuk­kai­na”.

Ker­ro­taan saar­na­mie­hes­tä, jota naa­pu­ri pilk­ka­si us­kon ta­kia. Kär­si­väl­li­ses­ti us­ko­vai­nen jak­soi ol­la ys­tä­väl­li­nen ja sil­loin täl­löin ke­hot­ti pa­ran­nuk­seen. Saa­tu­aan lah­jak­si ken­gät saar­na­mies vei ne naa­pu­ril­leen, jol­la oli ri­sai­set ken­gät. Myö­hem­min naa­pu­ri tuli ker­to­maan, et­tä ken­gät ovat joka as­ke­leel­la saar­nan­neet hä­nel­le pa­ran­nus­ta ja ky­syi, kuu­lui­si­ko Ju­ma­lan ar­mo hä­nel­le. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mi saa­vut­ti avun­tar­vit­si­jan. Saar­na­mies sai tuos­sa ti­lan­tees­sa tun­nus­tuk­sen, et­tä hän kuu­lui ”iä­is­ten asun­to­jen” asuk­kaak­si, jol­la on tai­vaan val­ta­kun­nan avai­met pääs­tä­mään syn­nin­hä­däs­sä ole­va va­pau­teen.

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 16:1–9

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus pu­hui sit­ten ope­tus­lap­sil­leen: ”Oli ri­kas mies, jol­la oli ta­lou­den­hoi­ta­ja. Hä­nel­le kan­nel­tiin, et­tä ta­lou­den­hoi­ta­ja tuh­la­si hä­nen omai­suut­taan. Hän kut­sui tä­män luok­seen ja sa­noi: ’Mitä minä si­nus­ta kuu­len! Tee tili toi­mis­ta­si, mi­nun ta­lout­ta­ni sinä et enää hoi­da.’ Mies miet­ti: ’Mitä minä nyt teen? Isän­tä pa­nee mi­nut pois ta­lou­den­hoi­ta­jan toi­mes­ta. Kai­vaa en jak­sa, ker­jä­tä en keh­taa. – Nyt­pä tie­dän! Jär­jes­tän niin, et­tä toi­set ot­ta­vat mi­nut ta­loon­sa, kun jou­dun läh­te­mään työ­pai­kas­ta­ni.’ Hän kut­sui isän­tän­sä ve­lal­li­set vuo­ron pe­rään luok­seen. ’Pal­jon­ko olet vel­kaa isän­näl­le­ni?’ hän ky­syi en­sim­mäi­sel­tä. ’Sata as­ti­aa öl­jyä’, tämä vas­ta­si. Ta­lou­den­hoi­ta­ja sa­noi: ’Täs­sä on vel­ka­kir­ja­si, is­tu ja mer­kit­se äk­kiä vii­si­kym­men­tä.’ Sit­ten hän ky­syi toi­sel­ta: ’En­tä sinä, pal­jon­ko sinä olet vel­kaa?’ Tämä vas­ta­si: ’Sata tyn­ny­riä veh­nää.’ Ta­lou­den­hoi­ta­ja sa­noi: ’Täs­sä on vel­ka­kir­ja­si, mer­kit­se kah­dek­san­kym­men­tä.’” Ja Her­ra ke­hui epä­re­hel­li­sen ta­lou­den­hoi­ta­jan vii­saut­ta. Hän sa­noi: ”Tä­män maa­il­man lap­set me­net­te­le­vät toi­si­aan koh­taan vii­saam­min kuin va­lon lap­set. Minä sa­non­kin teil­le: hank­ki­kaa vää­räl­lä rik­kau­del­la ys­tä­viä, jot­ka ot­ta­vat tei­dät iä­i­siin asun­toi­hin, kun tuo­ta rik­kaut­ta ei enää ole.”