Ris­to Kos­ki­mä­ki

Jee­sus pu­hui vä­ki­jou­kol­le sii­tä, mi­ten fa­ri­seuk­set ja lai­no­pet­ta­jat opet­ti­vat Ju­ma­lan sa­naa, mut­ta ei­vät it­se elä­neet ope­tuk­sen mu­kai­ses­ti.

Jee­sus moit­ti sitä, et­tä lai­no­pet­ta­jat ja fa­ri­seuk­set li­sä­si­vät omia sää­dök­siä ih­mis­ten kan­net­ta­vak­si. Näi­tä van­hin­ten sää­dök­siä oli yh­teen­sä 613, jois­ta 365 oli kiel­to­ja ja 248 ke­ho­tuk­sia. Lai­no­pet­ta­jil­la ei ol­lut ar­mol­li­suut­ta. He um­mis­ti­vat sil­män­sä lä­him­mäi­sen taa­koil­ta ja kuor­mil­ta, ei­vät­kä tah­to­neet mil­lään ta­voin nii­tä huo­jen­taa.

Ju­ma­lan ar­mo ei ol­lut hei­dän opet­ta­ja­naan (Tiit. 2:12). Vain sel­lai­nen, joka it­se on saa­nut ko­kea ar­moa ja an­teek­si­an­ta­mus­ta ja it­se elää sii­tä, voi ol­la ar­mol­li­nen tois­ta koh­taan.

An­sait­se­ma­ton ar­mo

An­sait­se­mat­to­mas­ta ar­mos­ta to­dis­taa kal­liis­ti ris­tin­ryö­vä­ri, joka ka­tui syn­te­jään. Hän sa­noi Jee­suk­sel­le: ”Muis­ta mi­nua, kun tu­let val­ta­kun­taa­si” (Luuk. 23:42). Jee­sus ju­lis­ti hä­nel­le ar­mon sa­no­man: ”Tä­nään pi­tää si­nun ole­man mi­nun kans­sa­ni pa­ra­tii­sis­sa” (Luuk. 23:43). Tie kun­ni­an val­ta­kun­taan käy ar­mo­val­ta­kun­nan kaut­ta. Tämä to­teu­tui ris­tin­ryö­vä­rin koh­dal­la.

Jee­sus opet­ti us­kon yk­sin­ker­tai­suut­ta myös lap­sen esi­mer­kil­lä: ”To­ti­ses­ti minä sa­non teil­le: el­let­te kään­ny ja tule niin kuin lap­set, niin et­te suin­kaan tule si­säl­le tai­vaan val­ta­kun­taan” (Matt. 18:3). Port­ti tai­vaan val­ta­kun­taan on ah­das ja tie on kai­ta, mut­ta se vie ian­kaik­ki­seen elä­mään. Suu­ret ja mah­ta­vat ei­vät tätä tie­tä tun­ne, sil­lä he pi­tä­vät sitä hal­pa­na.

It­sen­sä ylen­tä­mi­nen

Fa­ri­seuk­set ko­ros­ti­vat omaa hurs­kaut­taan muun mu­as­sa vaa­te­tuk­sel­la ja näyt­tä­väs­ti suo­ri­te­tuil­la lau­peu­den töil­lä. It­sen­sä ko­rot­ta­mi­nen mui­den ylä­puo­lel­le on lä­hel­lä meis­tä jo­kais­ta. Pe­ri­syn­nin tur­me­le­ma ih­mi­nen on yl­peä ja it­se­ra­kas. Ei ole ke­tään, joka et­sii Ju­ma­laa, kaik­ki ovat pois poi­ken­nei­ta, täy­sin kel­vot­to­mia, vail­la kirk­kaut­ta (Room. 3:12). Vir­si­ru­noi­li­ja muis­tut­taa: ”Nöy­ryyt­tä, hil­jai­suut­ta Ju­ma­la ra­kas­taa, ei kär­si ko­peut­ta, yl­pei­tä vas­tus­taa” (VK 7,3). Nöy­ryyt­tä saam­me pyy­tää tai­vaal­li­sel­ta Isäl­tä.

Jee­sus ker­toi esi­mer­kin fa­ri­seuk­ses­ta ja pub­li­kaa­nis­ta. Fa­ri­seus kiit­ti Ju­ma­laa sii­tä, et­tei ole niin kuin muut ih­mi­set: ei ros­vo, ei hui­ja­ri, ei huo­rin­te­ki­jä, ei­kä niin kuin tuo pub­li­kaa­ni. Pub­li­kaa­ni tun­nus­ti: ”Ju­ma­la, ole mi­nul­le syn­ti­sel­le ar­mol­li­nen.” Pub­li­kaa­nin tun­to oli he­rän­nyt (Luuk. 18). Hän­kään ei ol­lut vie­lä van­hurs­kas. Ka­tu­van­kin syn­ti­sen täy­tyy saa­da kuul­la evan­ke­liu­mi Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta ja us­koa se omal­le koh­dal­le. Ju­ma­la van­hurs­kaut­taa ih­mi­sen yk­sin ar­mos­ta, Kris­tuk­sen an­si­on täh­den.

Kris­ti­tyn va­paus

Ju­ma­lan ar­mo toi­mii Ju­ma­lan lap­sen opet­ta­ja­na. Lut­he­rin mu­kaan kris­tit­ty on va­paa Py­häs­sä evan­ke­liu­mis­sa. Kris­tit­ty on va­paa pal­ve­le­maan. Sii­nä ky­sy­tään nöy­ryyt­tä, it­sen­sä alen­ta­mis­ta.

Pal­ve­le­mi­nen ei ole Raa­ma­tun ja Lut­he­rin mu­kaan kui­ten­kaan tar­peen au­tuu­teen, niin kuin kir­ja­nop­pi­neet ja fa­ri­seuk­set ajat­te­li­vat. Sy­dä­men us­kol­la tul­laan van­hurs­kaak­si (Room. 10:10). Mat­ti Suo ku­vaa kris­ti­tyn va­paut­ta Sii­o­nin lau­lus­sa Hen­ges­sä kat­son, vai­vo­jas Jee­sus: ”Kuor­ma­ni ras­kaan hau­taa­si kan­noit, ve­rel­läs rau­han ris­til­lä teit. Vel­ka­ni kai­ken pääl­tä­ni pois­tit, sie­lu­ni va­paa ol­la nyt voi.” (SL 38, 2.)

Evan­ke­liu­mi: Matt. 23:1–12

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus pu­hui vä­ki­jou­kol­le ja ope­tus­lap­sil­leen: ”Moo­sek­sen is­tuin on nyt lai­no­pet­ta­jien ja fa­ri­seus­ten hal­lus­sa. Teh­kää siis niin kuin he sa­no­vat ja nou­dat­ta­kaa hei­dän ope­tus­taan. Äl­kää kui­ten­kaan ot­ta­ko op­pia hei­dän te­ois­taan, sil­lä he pu­hu­vat yh­tä ja te­ke­vät tois­ta. He köyt­tä­vät ko­koon ras­kai­ta ja han­ka­lia taak­ko­ja ja sä­lyt­tä­vät ne ih­mis­ten kan­net­ta­vik­si, mut­ta it­se he ei­vät ha­lua nii­tä sor­mel­laan­kaan lii­kaut­taa. Kai­ken min­kä te­ke­vät he te­ke­vät vain sik­si, et­tä hei­dät huo­mat­tai­siin. He käyt­tä­vät le­vei­tä raa­ma­tun­lau­se­ko­te­loi­ta ja pa­ne­vat viit­taan­sa isot tup­sut, he is­tu­vat pi­dois­sa mie­lel­lään kun­ni­a­pai­kal­la ja sy­na­go­gas­sa etu­mai­sil­la is­tui­mil­la ja ovat hy­vil­lään, kun ih­mi­set to­reil­la ter­veh­ti­vät hei­tä ja kut­su­vat hei­tä rab­bik­si. Äl­kää te an­ta­ko kut­sua it­se­än­ne rab­bik­si, sil­lä teil­lä on vain yk­si opet­ta­ja ja te olet­te kaik­ki vel­jiä. Äl­kää myös­kään kut­su­ko isäk­si ke­tään, joka on maan pääl­lä, sil­lä vain yk­si on teil­le isä, hän, joka on tai­vais­sa. Äl­kää an­ta­ko kut­sua it­se­än­ne op­pi­mes­ta­rik­si, sil­lä teil­lä on vain yk­si mes­ta­ri, Kris­tus. Joka teis­tä on suu­rin, se ol­koon tois­ten pal­ve­li­ja. Sil­lä joka it­sen­sä ko­rot­taa, se alen­ne­taan, mut­ta joka it­sen­sä alen­taa, se ko­ro­te­taan.”