Päiviö Karttunen
Karjalainen iloisuus ja vieraanvaraisuus on koettavissa, kun menee Anneli ja Esko Leipälän kotiin Haapajärven Oksavalle. Pöydässä on iso kulhollinen Annelin leipomia karjalanpiirakoita, ja Esko toimittaa kohta vieraita savusaunaan. Leipälöiden tytär Anna-Maija Hiltunen on tullut käymään Iisalmesta kolmen tyttärensä ja poikansa kanssa. Myös naapurissa asuva Leipälöiden poika Antti Leipälä on tullut piipahtamaan. Paikalla on siis kolme sukupolvea.
Sota ja sen jälkeinen ajanjakso on jäänyt elävästi Leipälän pariskunnan mieleen. Samoin he muistavat vanhempiensa kertomukset rintamilta. Pommitusten äänet, evakkomatka, kotiseutujen jättäminen ja uusien ihmisten tulo koteihin ovat jääneet pysyvästi mieleen.
Annelin lapsuudenkoti oli Viipurissa Liimatassa, ja lapsia perheessä oli silloin kolme. Isä oli muurari, ja äiti kävi leipomossa töissä.
– Olin nelivuotias, kun talvisota alkoi. Sodan äänet kuuluivat, ja isä joutui rintamalle. Lähdimme silloin äitini ja siskojeni Anjan ja Railin kanssa evakkoon Hämeen lääniin Koskelle. Siellä asuimme kylmässä ja hatarassa mökissä toisen evakkoperheen kanssa. Ikävän ja pelon keskellä lohdutin äitiä, että älä itke, sillä kolmastoista päivä maaliskuuta vihollinen lähtee Viipurista. Näin sitten tapahtuikin, Anneli muistelee ihmeellistä sattumaa.
Hän jatkaa, kuinka sodan keskeltä heidät lähetettiin edelleen Ruotsiin, aluksi lastenkotiin.
– Kerran istuimme siskon kanssa rinnakkain portaissa ja ikävöimme äitiä ja isää. Sanoin siskolleni, että lauletaan Enkeli taivaan, että itkettäs paremmin. Ja niin me lauloimme.
Välirauhan tullessa lapset tuotiin Suomeen ja takaisin Viipuriin.
– Isämme alkoi rakentaa uutta taloa meille. Ensin hän rakensi piharakennuksen, missä voitiin asua. Jatkosodan alettua muistan, kun vihollisen pommit räjähtelivät kotimme lähellä.
Silloin Anneli toimitettiin siskonsa kanssa jälleen evakkoon Ruotsiin.
– Olimme puolitoista vuotta Ruotsissa ja palasimme Suomeen vuonna 1945.
Anneli Leipälä kertoo, että vaikka hänen vanhempansa eivät olleet uskovaisia, he rukoilivat varjelusta. He opettivat myös kuuliaisuutta, hyviä tapoja, ahkeruutta, isänmaallisuutta ja anteeksipyytämistä.
Jatkosodan päätyttyä Viipuriin ei voitu enää palata. Annelin vanhemmat asuivat ensin Vesilahdella. Sieltä perhe muutti Reisjärvelle heille annetulle asutustilalle vuonna 1948. Anneli kävi seuroissa ja tapasi siellä uskovaisia.
– Sain parannuksen armon ja menin kertomaan asiasta uskosta osattomalle isälleni. Hän totesi, että uskovaisten rukoukset voivat kantaa sukupolvien ajan.
Esko kertoo, että hänen vanhempansa olivat uskovaisia.
– Isä kuului suojeluskuntaan ja osallistui talvi- ja jatkosotaan. Isä oli osan ajasta vankileirin vartijana Sortavalassa. Yksi vanki oli lähettänyt isälle kortin, joka viipyi matkalla monta vuotta ja tuli meille vasta isän kuoltua. Sodan aikana kotikylältämme kaatui miehiä useista kodeista.
Eskon lapsuuskodissa opetettiin työntekoon pienestä lähtien. Seuroissa käytiin kodeissa tai omalla toimitalolla. Iltaisin rukoiltu Levolle laskeun Luojani poisti pelkoa.
– Sotien jälkeen totesimme monesti, että vapaa isänmaa on suuri Jumalan lahja. Omat kodit ja kotiseudut ovat hyviä kasvuympäristöjä lapsille. Näitä lahjoja saamme aina rukoilla lapsille ja lastenlapsille sekä kaikille tuleville sukupolville, hän toteaa.
Leipälöiden lapset Antti Leipälä ja Anna-Maija Hiltunen pohtivat, miten äidin karjalaisuus ja isän pohjalaisuus näkyivät lapsuudessa:
– Vanhempien kunnioitus ja totteleminen oli selvä asia. Työtä tehtiin myös jokainen arkipäivä, mutta sunnuntai oli lepopäivä. Silloin ei menty onkimaankaan. Meillä sanottiin, että kotimme viljapellot saatiin korjuuseen, vaikka sunnuntaina ei tehty työtä. Pyhävaatteet laitettiin myös pyhänä päälle, muistelevat sisarukset.
– Äiti ei paljon puhunut karjalaisuudesta ja murrekin oli muuttunut pohjalaiseksi. Mutta äidin sisarusten kokoontuessa iloinen puhe solisi ja karjalainen murre näkyi ja kuului, nauraa Hiltunen.
Antti Leipälä kertoo, että vieraanvaraisuus on Oksavan kylän hyvä perinne.
– Olipa avun tarve mikä tahansa, apuun mennään, eikä vieras lähde ilman kahvia tai ruokaa.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys