Satu Paa­na­nen

Ki­vi­jär­ven syr­jä­ky­lil­lä kas­va­nut Las­se Ok­sa­nen on räm­pi­nyt met­siä jo lä­hes puo­len vuo­si­sa­dan ajan. Met­säs­tys siir­tyi luon­nol­li­ses­ti isäl­tä po­jal­le.

– Ei sii­tä sii­hen ai­kaan edes tai­det­tu pu­hua har­ras­tuk­se­na, vaan it­ses­tään­sel­vä­nä asi­a­na, Ok­sa­nen muis­te­lee.

Kun Ok­sa­nen muut­ti 1980-lu­vul­la Ruot­siin, hä­nen täy­tyi suo­rit­taa uu­si met­säs­tys­tut­kin­to. Ruot­sin kie­li tai­si vie­lä kan­ger­rel­la, mut­ta mo­ti­vaa­ti­os­ta ei ol­lut pula.

Alus­sa hä­nen pää­a­si­al­li­sia saa­lii­taan oli­vat kau­riit ja met­sä­ka­na­lin­nut. Myö­hem­min mu­kaan ku­vaan tu­li­vat vil­li­si­an met­säs­tys ja hir­ves­tys.

Ok­sa­nen pi­tää met­säs­tys­tä to­del­la mo­ni­puo­li­se­na har­ras­tuk­se­na.

– Se pi­tää si­säl­lään niin yk­sin puu­hai­lua kuin yh­teis­tä te­ke­mis­tä­kin. Esi­merk­ke­jä täs­tä ovat koi­rien hoi­to ja kou­lut­ta­mi­nen, asei­den huol­to, tal­vi­ruo­kin­nois­ta huo­leh­ti­mi­nen sekä tie­ten­kin met­säs­tys­ret­kien suun­nit­te­lu ja to­teu­tus. Mu­ka­va ju­tus­te­lu­het­ki nuo­ti­on ym­pä­ril­lä kruu­naa pit­kän met­säs­tys­päi­vän, hän to­te­aa.

Met­säs­sä sa­mo­a­mi­nen ren­tout­taa ja an­taa upei­ta luon­to­ko­ke­muk­sia.

– Moni ei tule aja­tel­leek­si mitä muu­ta met­säs­tyk­seen liit­tyy. Met­säs­tä­jil­lä on tär­keä teh­tä­vä eläin­kan­to­jen ta­sa­pai­not­ta­ji­na. Jos vaik­ka­pa ket­tu­jen mää­rää ei sää­del­lä, niin kau­ris- ja lin­tu­kan­nat kär­si­vät.

Met­säs­sä tu­lee osa­ta liik­kua luon­toa kun­ni­oit­ta­en, sot­ke­mat­ta ja eläin­ten pe­sin­tää häi­rit­se­mät­tä. Li­säk­si saa­liis­ta pi­tää pys­tyä ot­ta­maan hyö­ty­käyt­töön kaik­ki mah­dol­li­set osat.

– Suu­rin osa met­säs­tä­jis­tä käyt­täy­tyy­kin hy­vän met­säs­ty­se­tii­kan mu­kaan, Ok­sa­nen ar­vi­oi, vaik­ka joi­tain poik­keuk­si­a­kin sil­loin täl­löin ta­paa.

Ok­sa­nen nä­kee met­säs­tyk­sen osa­na Ju­ma­lan ih­mi­sil­le an­ta­maa teh­tä­vää.

– Mei­dän tu­lee vil­jel­lä ja var­jel­la mei­dän hoi­toom­me us­kot­tua luo­ma­kun­taa par­haan ym­mär­ryk­sem­me mu­kaan, hän tuu­mii.

Päät­tä­jil­le hän toi­voo vii­saut­ta ja malt­tia, et­tei­vät he te­ki­si ää­rim­mäi­syyk­siin me­ne­viä pää­tök­siä eri asi­ois­sa, jot­ka suo­raan tai vä­lil­li­ses­ti kos­ke­vat luon­non jat­ku­vuut­ta ja hy­vin­voin­tia.