Jen­na Au­nio

Vii­me vuon­na ag­ro­lo­gik­si val­mis­tu­nut El­li Vä­hä­söy­rin­ki työs­ken­te­lee yrit­tä­jä­nä mie­hen­sä Toni Vä­hä­söy­rin­gin kans­sa tä­män su­vun li­ha­kar­ja­ti­lal­la Ni­va­lan Hai­ka­ras­sa. He ovat Sil­vas­tin ti­lan nel­jäs su­ku­pol­vi kah­den lap­sen­sa kans­sa. Vaik­ka Vä­hä­söy­rin­ki on lap­ses­ta as­ti kul­ke­nut na­ve­tas­sa, ei alal­le ha­keu­tu­mi­nen ol­lut it­ses­tään­sel­vyys. En­sin tie kul­ki lä­hi­hoi­ta­ja­o­pin­toi­hin, mut­ta va­pai­den ja lo­mien ku­lu­es­sa ko­ti­ti­lan töis­sä haa­ve omas­ta maa­ti­las­ta al­koi kas­vaa ja sai hä­net ha­keu­tu­maan ag­ro­lo­gi­o­pin­toi­hin.

– Leh­mät ovat ai­na ol­leet mi­nun jut­tu­ni. En vie­lä opin­to­je­ni alus­sa tien­nyt, et­tä To­nin myö­tä elä­mä kul­jet­tai­si mi­nut juu­ri li­ha­kar­ja­ti­lal­le, hän ker­too.

Ti­lal­la kas­va­te­taan va­si­kat teu­raik­si as­ti. Työ poik­ke­aa mai­to­ti­lan ar­jes­ta, mut­ta on opet­ta­nut nä­ke­mään tuo­tan­non mer­ki­tyk­sen uu­des­ta nä­kö­kul­mas­ta.

– Mi­nul­la meni het­ki tot­tua sii­hen, et­tä li­ha­ti­lal­la eläin on niin vä­hän ai­kaa ver­rat­tu­na mai­to­ti­laan. Se on elä­män kier­to­kul­kua ja sik­si on­kin tär­ke­ää an­taa eläi­mil­le mah­dol­li­sim­man hyvä elä­mä.

Ag­ro­lo­gi­o­pin­not an­toi­vat en­nen kaik­kea val­miuk­sia yrit­tä­jyy­teen. Eri­tyi­sen hyö­dyl­li­sik­si ovat osoit­tau­tu­neet opit ta­lou­des­ta ja kir­jan­pi­dos­ta, sekä kyky et­siä tie­toa oi­keis­ta läh­teis­tä.

– Kaik­kea ei tar­vit­se osa­ta ul­koa. Tär­kein­tä on tie­tää, mis­tä tie­to löy­tyy ja mi­ten sitä so­vel­le­taan käy­tän­nös­sä.

Ti­lal­la vas­tuun­ja­ko on sel­keä: El­li hoi­taa eläi­met ja kir­jan­pi­don, Toni pel­to­työt, mut­ta as­ka­rei­ta teh­dään kui­ten­kin yh­des­sä. Eläin­ten hoi­dos­sa tär­kein­tä on tark­kai­lu.

– Eläin­ten hy­vin­voin­ti on kai­ken pe­rus­ta. Kar­ja­sil­mä ke­hit­tyy ko­ke­muk­sen myö­tä – jo kor­van asen­to voi ker­toa, et­tä eläi­mel­lä on jo­kin hä­tä­nä.

Vuo­den­kier­to ryt­mit­tää työn. Ke­vääl­lä huol­le­taan ko­neet ja aloi­te­taan kyl­vöt, ke­säl­lä teh­dään re­hut, syk­syl­lä puin­nit ja maan­muok­kauk­set. Tal­vi on suun­nit­te­lun ai­kaa, jol­loin han­ki­taan tuo­tan­to­pa­nok­set ja teh­dään vil­je­ly­suun­ni­tel­mat. Syk­syl­lä ja tal­vel­la on ti­laa myös har­ras­tuk­sil­le, ku­ten om­pe­le­mi­sel­le.

Työ ei kui­ten­kaan pää­ty kos­kaan ko­ko­naan.

– Tämä on elä­män­ta­pa, ei “kah­dek­sas­ta nel­jään” -am­mat­ti. Yk­si­kään päi­vä ole sa­man­lai­nen.

Sil­ti Vä­hä­söy­rin­git pi­tä­vät kiin­ni yh­des­tä pe­ri­aat­tees­ta: sun­nun­tait ovat le­po­päi­viä.

– Sil­loin teh­dään vain pa­kol­li­set työt. On tär­ke­ää viet­tää ai­kaa las­ten kans­sa, käy­dä ky­läs­sä ja seu­rois­sa.

Työs­sä pal­kit­se­vin­ta on näh­dä oman työn tu­lok­set, vaik­ka ne nä­ky­vät vas­ta pit­kän ajan ku­lut­tua. Muu­tok­set eläin­ten ruo­kin­nas­sa tai hoi­dos­sa voi­vat nä­kyä vas­ta puo­len­tois­ta vuo­den pääs­tä, mikä vaa­tii kär­si­väl­li­syyt­tä. Työ­tä ke­hi­te­tään yh­des­sä eri asi­an­tun­ti­joi­den, ku­ten eläin­lää­kä­rin ja ruo­kin­ta­suun­nit­te­li­jan kans­sa.

Vä­hä­söy­rin­ki pi­tää työs­sään tär­ke­ä­nä re­hel­li­syyt­tä ja tun­nol­li­suut­ta. Omat haas­teen­sa maa­ta­lou­sy­rit­tä­jyy­teen tuo­vat no­pe­aan tah­tiin muut­tu­va by­rok­ra­tia sekä sää­o­lo­suh­teet.

– Sään kans­sa täy­tyy vain elää, ja se loh­dut­taa, et­tem­me yk­sin ole sa­tei­den ar­mol­la. Py­rim­me ai­na te­ke­mään par­haam­me, ja lo­put ovat Kor­keim­man kä­sis­sä.

Nuo­ria alas­ta kiin­nos­tu­nei­ta Vä­hä­söy­rin­ki kan­nus­taa roh­ke­as­ti opis­ke­le­maan, vaik­ka omaa maa­ti­la­taus­taa ei oli­si.

– Har­joit­te­lu­paik­ko­ja kan­nat­taa kier­tää mah­dol­li­sim­man mo­ni­puo­li­ses­ti. Sil­loin op­pii ky­see­na­lais­ta­maan van­ho­ja toi­min­ta­ta­po­ja ja löy­tää par­haat käy­tän­nöt.

Tu­le­vai­suu­teen hän kat­soo toi­veik­kaas­ti maa­il­man epä­var­mas­ta ti­lan­tees­ta huo­li­mat­ta.

– Toi­von, et­tä saam­me teh­dä tätä työ­tä vie­lä pit­kään ja et­tä ter­veys säi­lyy. Tämä on mei­dän yh­tei­nen unel­mam­me.