Sirk­ka Leh­to

Tä­nään, 27. syys­kuu­ta, vie­te­tään Vau­van päi­vää. Vuo­den 2024 päi­vän tee­ma­na on: “Vau­vat ja luon­to – pi­de­tään yh­des­sä huol­ta”. Päi­vä kan­nus­taa van­hem­pia liik­ku­maan, ihai­le­maan ja ih­met­te­le­mään vau­van kans­sa luon­nos­sa.

Sii­ka­jo­en Paa­vo­las­sa asu­va 50-vuo­ti­as Eve­lii­na Leh­to on ol­lut äi­ti­nä lä­hes 30 vuot­ta ja ter­vey­den­hoi­ta­ja­na noin 25 vuot­ta. Hä­nel­lä ja Esa-puo­li­sol­la on kah­dek­san las­ta ja las­ten­lap­sia kuu­si.

Vau­van päi­vä on ko­ke­neen äi­din ja am­mat­ti­lai­sen mie­les­tä tär­keä asia eten­kin ny­ky­ai­ka­na.

– Syn­ty­vyys on vä­hen­ty­nyt, ja täl­lai­sel­la­kin nos­tol­la se asia saa tar­vit­se­maan­sa huo­mi­o­ta.

– Jos ajat­te­len oman elä­män ko­ho­koh­tia, niin jo­kai­sen vau­van syn­ty­mäs­sä on ol­lut mu­ka­na val­ta­va kii­tol­li­suus ja on­nel­li­suus.

Leh­to muis­te­lee ti­lan­net­ta, jol­loin nyt jo ai­kui­set kak­so­set syn­tyi­vät:

– Niin pie­nek­si tun­sin it­se­ni ja kui­ten­kin ajat­te­lin, kuin­ka kii­tol­li­nen oli sii­tä, mitä oli saa­nut. Vau­va on ol­lut ai­na lah­ja.

Vaik­ka isos­ta per­hees­tä on ol­lut tosi pal­jon vai­vaa­kin, äi­tiys on tuo­nut elä­mään val­ta­vas­ti on­nea.

– Vau­van hymy on an­ta­nut voi­maa.

Äi­tiy­den ole­mus on Leh­don mie­les­tä muut­tu­nut. Pe­ru­sa­sia, hoi­vaa­mis­viet­ti, on kui­ten­kin kai­kil­la äi­deil­lä si­sään­ra­ken­net­tu.

– Mun äi­ti­mal­li on ol­lut pe­rin­tei­sem­pi. Yhä enem­pi huo­maan tasa-ar­voa van­hem­pien vä­lil­lä. Äi­dit us­kal­tau­tu­vat ir­rot­tau­tua äi­tiy­den roo­lis­ta: läh­teä opis­ke­le­maan ja har­ras­ta­maan.

Ter­vey­den­hoi­ta­ja­na Leh­to on huo­man­nut, et­tä äi­dit ovat val­veu­tu­neem­pia; he seu­raa­vat asi­oi­ta ja osaa­vat ky­see­na­lais­taa. Luon­non­mu­kai­nen ajat­te­lu on li­sään­ty­nyt.

– Se­kään ei ole ne­ga­tii­vis­ta, kun us­kal­ta­vat ky­syä esi­mer­kik­si ro­kot­teis­ta. Saa­daan hy­viä kes­kus­te­lu­ja. Toi­ses­ta nä­kö­kul­mas­ta vä­lil­lä huo­maa, et­tä us­ko­vai­sen­kin äi­din luot­ta­mus voi vä­hen­tyä, jos läh­tee lii­kaa seu­raa­maan esi­mer­kik­si tie­det­tä tai jo­ta­kin muu­ta suun­taus­ta.

– Sil­loin yri­tän sa­noa, et­tei mei­dän tar­vit­se kaik­kia tie­tää. Kyl­lä tämä jär­jes­tyy. Eri­tyi­ses­ti luot­ta­mus nä­kyy sii­nä, kun us­ko­vai­nen odot­taa sai­ras­ta las­ta. Mo­nes­ti hil­jaa mie­les­sä­ni ihai­len, kuin­ka sii­nä ti­lan­tees­sa äi­dis­tä huo­kuu rau­hal­li­suus.

Leh­to on ilol­la seu­ran­nut las­ten­sa ja hei­dän puo­li­soi­den­sa van­hem­muut­ta. Hän eväs­tää­kin van­hem­pia:

– Luo­ta, et­tä kaik­ki me­nee hy­vin. Kas­vat sii­hen ja sel­vi­ät sii­tä. Vaik­kei se ai­na ole help­poa, on hyvä pyr­kiä naut­ti­maan sii­tä.

Hän to­te­aa, et­tei huo­noa äi­tiä ole ole­mas­sa­kaan.

– Hae apua, jos olet vä­sy­nyt tai si­nul­la on mui­ta haas­tei­ta. Saat var­mas­ti luot­taa sii­hen, et­tä oot pa­ras ja ai­nut­laa­tui­sin äi­ti sil­le vau­val­le, joka sul­le on an­net­tu.