Py­häin­päi­vä on su­lau­tu­ma kah­des­ta juh­las­ta, kaik­kien py­hien päi­väs­tä 1.11. ja kaik­kien us­ko­vien vai­na­jien muis­to­päi­väs­tä 2.11. Si­ten muis­te­lun koh­tee­na ovat sekä kaik­ki kris­ti­kun­nan mart­tyy­rit et­tä muut us­kos­sa Kris­tuk­seen kuol­leet. Sana pyhä ei kui­ten­kaan viit­taa vain kuol­lei­siin. Jo­kai­nen Kris­tuk­sen oma on pyhä (Kirk­ko­kä­si­kir­ja).

Py­häin­päi­vä­nä muis­te­taan pois­nuk­ku­nei­ta lä­hei­siä. Kir­kois­sa sy­ty­te­tään kynt­ti­lät nii­den seu­ra­kun­ta­lais­ten muis­tol­le, jot­ka ovat vuo­den ai­ka­na kuol­leet. Hau­taus­mai­ta ko­ris­ta­vat mo­net hau­ta­kynt­ti­lät. Py­häin­päi­vän sa­no­man ää­rel­le on hyvä py­säh­tyä Ju­ma­lan sa­nan kuu­los­sa sekä muis­to­jen tai kau­niin hen­gel­li­sen mu­sii­kin ää­rel­lä.

Ih­mi­sen kuol­les­sa mo­nen­lai­set tun­teet ja aja­tuk­set ovat lä­hei­sil­lä läs­nä. Van­han tai sai­raan ih­mi­sen kuo­le­ma saat­taa ai­heut­taa su­run li­säk­si myös hel­po­tuk­sen tun­tei­ta. Kuo­le­ma tuo va­pau­tuk­sen sai­rau­den tuo­mas­ta ki­vus­ta ja kär­si­myk­ses­tä. Lap­sen tai nuo­ren kuo­le­ma tuo mu­ka­naan eri­tyis­tä su­rua ja syn­nyt­tää mo­nia ky­sy­myk­siä. Lä­hei­set saat­ta­vat poh­tia Ju­ma­lan tar­koi­tus­ta ja suun­ni­tel­mia. Su­run kes­kel­lä vie­rai­ta ei­vät ole myös­kään tyy­ty­mät­tö­myy­den, epäi­lyk­sen tai vi­han­kaan tun­teet. Ju­ma­lal­ta on lupa pyy­tää voi­maa jak­sa­mi­seen ja me­ne­tyk­sen kes­tä­mi­seen. Jo­kai­sen ih­mi­sen koh­dal­la ovat tot­ta psal­min­kir­joit­ta­jan sa­nat: ”En­nen kuin olin elä­nyt päi­vää­kään, oli­vat kaik­ki päi­vä­ni jo luo­dut” (Ps. 139:16). Ju­ma­lan suun­ni­tel­mis­sa on jo­kai­sen syn­ty­mä ja kuo­le­ma.

Elä­vä us­ko ei pois­ta kuo­le­man tuo­maa ero­ni­kä­vää, su­rua ja ki­pua. Ih­mi­sen on lupa sur­ra omal­la ta­val­laan. Su­run mat­ka on yk­si­löl­li­nen. Jo­kai­nen su­ree ta­val­laan ei­kä oi­ke­aa tai vää­rää ta­paa sur­ra voi mää­ri­tel­lä. Su­run mat­kal­la tar­vi­taan myös rin­nal­la kul­ki­joi­ta, mat­ka­ys­tä­viä, jot­ka kes­tä­vät su­run ja tu­ke­vat su­re­vaa. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan hoi­dos­sa evan­ke­liu­min ar­mo tu­kee ja kan­taa myös su­rus­sa elä­vää. Us­ko an­taa toi­von ikui­ses­ta elä­mäs­tä ja us­ko­vais­ten jäl­leen­nä­ke­mi­ses­tä kuo­le­man jäl­keen. Usein us­ko­vai­sen kuol­les­sa on läs­nä myös kii­tol­li­suus yh­des­sä ele­tys­tä elä­mäs­tä sekä sii­tä, et­tä pois­nuk­ku­nut on siir­ty­nyt us­kos­sa van­hurs­kas­ten le­poon.