Entisaikaan puhuttiin median sijaan joukkoviestinnästä. Sen keskeisimmäksi tehtäväksi katsottiin tietojen välittäminen mahdollisimman tarkasti ja nopeasti.
Mediakenttä on laajentunut ja monipuolistunut nopeasti 2000-luvulla internetin ansiosta. Nykyisin uutiset julkaistaan ensisijaisesti nettisivuilla eikä kaikkia juttuja viedä painettuun lehteen lainkaan. Viestinnän nopeutuminen on mahdollistanut uutisvirran seuraamisen lähes ajantasaisesti.
Sosiaalinen media on tuonut mukanaan uusia viestintäkanavia ja muuttanut viestinnän luonnetta. Aiemmin oli olemassa uutiskynnys: uutisen oli läpäistävä tietty seula, jossa viestintävälineen toimitus arvioi sen luotettavuutta ja merkittävyyttä, ennen kuin se pääsi julki. Some on mahdollistanut sen, että nykyisin kuka tahansa voi viestiä mitä tahansa ja saada viestilleen laajaa julkisuutta, vaikka se olisi täysin paikkansa pitämätön.
Monista some-palveluista on muodostunut myös tiedonvälityskanavia. Uutispalveluissa julkaistujen juttujen jakaminen someen on nykyisin arkipäivää. Tämän myötä monet ovat omaksuneet tavan seurata uutisia vain somekanavilla. Tällainen toiminta kapeuttaa kuitenkin merkittävästi näköaloja. Somessa julkaistut uutiset ovat suurelta osin valikoituneet muiden seikkojen kuin uutisarvon perusteella. Merkittävimpänä valintatekijänä on usein ollut niiden viihdearvo.
Someviestintä on vaikuttanut myös perinteisen median viestintään: siinäkin korostuu nykyisin usein viihdearvo uutisarvon sijasta. Otsikoihin nostetaan huomiota herättäviä asioita, jotka saattavat olla kokonaisuuden kannalta epäolennaisia yksityiskohtia. Tällainen klikkijournalismi hämärtää helposti käsitystä siitä, mikä on tärkeää ja uutisoinnin arvoista. Pahimmillaan se saattaa vääristää ihmisen todellisuuskuvaa ja saada uskomaan, että asioista voi olla olemassa erilaisia totuuksia.
Kristillisyytemme tiedonvälityksessä totuudellisuutta on aina pidetty merkittävänä perusarvona, eikä tästä ole syytä luopua tulevaisuudessakaan. Jumalan sanan totuus pysyy samana maailman muuttuessa, vaikka ihmiset yrittäisivät tietoisesti muuttaa sitä. Tähän muuttumattomaan totuuteen on turvallista luottaa ja sen mukaan on hyvä toimia.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys