Sana eri­seu­ra saat­taa ol­la nuo­rem­mal­le su­ku­pol­vel­le vie­ras. Se esiin­tyy kui­ten­kin Raa­ma­tus­sa. Sana on kään­net­ty myös sa­nak­si lah­ko, ryh­mä­kun­ta, puo­lue, jouk­ko sekä har­ha­op­pi. Eri­seu­ras­sa on kyse sii­tä, et­tä us­ko­vais­ten jouk­ko ja­kau­tuu toi­sis­taan eril­li­siin ryh­miin. On ky­sy­mys va­ka­vas­ta, ki­pe­äs­tä ja va­li­tet­ta­van usein myös py­sy­väs­tä muu­tok­ses­ta. Ryh­mit­ty­miin ja­kau­tu­neet ei­vät enää jaa yh­teis­tä us­ko­nym­mär­rys­tä ja sa­man us­kon tuo­maa yh­teyt­tä. Ai­em­min ko­et­tu us­ko­vais­ten vä­li­nen rak­kaus on rik­kou­tu­nut. Lo­pul­ta ale­taan ko­koon­tu­maan toi­sis­taan eril­lään, pi­de­tään siis ”eri seu­ro­ja”.

Mis­tä eri­seu­ra joh­tuu? Jee­suk­sen oma toi­ve ja ru­kous Ju­ma­lal­le oli, et­tä hä­nen seu­raa­jan­sa ”oli­si­vat täy­del­li­ses­ti yh­tä” (Joh. 17:21–23). Sie­lun­vi­hol­li­nen puo­les­taan ha­lu­aa tä­män yh­tey­den ja us­ko­vais­ten vä­li­sen rak­kau­den sär­ky­vän. Vi­hol­li­nen on tai­ta­va kyl­vä­mään ih­mis­ten vä­lil­le rii­taa, eri­mie­li­syyt­tä ja epä­so­pua. Apos­to­li ku­vaa­kin, kuin­ka eri­seu­ra on ”li­han” eli ih­mi­sen it­sek­kään luon­non ai­kaan­saan­nos (Gal. 5:16, 19–21).

Eri­seu­ran ke­hit­ty­mi­nen voi kes­tää pit­kään­kin seu­ra­kun­nan si­säl­lä, aluk­si il­man nä­ky­viä merk­ke­jä. Jee­suk­sen vii­ni­puu­ver­taus­ta mu­kail­len syn­ti hoi­ta­mat­to­ma­na kat­kai­see ok­san yh­tey­den run­koon. Luon­nol­li­ses­sa puus­sa­kin ok­sa saat­taa näyt­tää kuu­lu­van puu­hun, vaik­ka se oli­si si­säl­tä vi­oit­tu­nut ja sen yh­teys run­koon kat­ken­nut. Tuol­loin ok­sa ei enää kan­na hy­vää he­del­mää.

Eri­seu­ran mer­kit ovat kaut­ta ai­ko­jen ol­leet hy­vin sa­man­lai­set. Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta ei näyt­täy­dy enää ar­vok­kaa­na tai edes tar­peel­li­se­na. Kri­tiik­kiä syn­tyy niin ope­tus­ta kuin toi­sia us­ko­vai­sia koh­taan. Tie­to ja ym­mär­rys nou­se­vat ar­mos­ta elä­mi­sen rin­nal­le ja edel­le. Ter­veel­li­nen Ju­ma­lan sana saa ou­to­ja ko­ros­tuk­sia tai sitä py­ri­tään ym­mär­tä­mään ih­mis­jär­jel­lä. Kes­kus­te­luis­sa saa­te­taan ta­voi­tel­la enem­män tu­kea omal­le ym­mär­ryk­sel­le kuin apua omal­le us­kol­le. Ar­mos­ta elä­mi­sen si­jaan esil­le nou­see oi­ke­as­sa ole­mi­nen.

Us­ko­vai­nen saat­taa poh­tia ja pe­lä­tä har­hau­tu­mis­ta eri­seu­raan. Tuol­loin on hyvä muis­taa Ju­ma­lan voi­man ole­van sie­lun­vi­hol­lis­ta suu­rem­pi. Ter­vee­nä ok­sa­na Kris­tus-vii­ni­puus­sa py­syy, kun Ju­ma­lan voi­min val­voo us­kos­sa ja kil­voit­te­lee hy­vän oman­tun­non kan­ta­ja­na evan­ke­liu­miin tur­vau­tu­en.