Meil­le on an­net­tu nel­jä vuo­de­nai­kaa. Vä­lil­lä on lun­ta ja pak­kas­ta. Vä­lil­lä sa­taa vet­tä. Vä­lil­lä on hel­let­tä ja voi pu­lah­taa ui­maan. Vä­lil­lä pääs­tään ke­rää­mään luon­non an­ti­mia. Kul­le­kin vuo­de­a­jal­le löy­tyy so­pi­vaa te­ke­mis­tä. Meil­lä jo­kai­sel­la on var­maan oma suo­sik­ki­vuo­de­nai­ka.

Mi­nus­ta tou­ko­kuu on ai­na tun­tu­nut par­haal­ta kuu­kau­del­ta. Koko vuo­den ajat­te­len, et­tä oli­si­pa tou­ko­kuu. Sil­loin kesä on tu­los­sa. Va­loi­sa ai­ka tun­tuu lo­put­to­mal­ta. Lin­nut ovat tul­leet. Luon­to he­rää muu­ten­kin eloon. Mie­les­sä on mo­nia suun­ni­tel­mia, mitä esi­mer­kik­si lait­tai­si kas­vi­maal­le. Kou­lu- ja työ­ai­ka­na aja­tuk­siin liit­tyi myös al­ka­van lo­man odo­tus. Mikä voi­si ol­la rie­mul­li­sem­paa kuin se, kun kou­lus­ta Su­vi­vir­ren jäl­keen saat­toi kir­ma­ta ke­sä­lai­tu­mil­le. Ke­sä­kin tun­tui sil­loin mah­dot­to­man pit­käl­tä.

Lap­suu­den muis­tois­sa vuo­de­nai­ko­jen ra­jat oli­vat sel­vät. Ke­vät tun­tui vain jat­ku­van ja jat­ku­van, mut­ta kun kesä tuli, se tuli ry­mi­näl­lä muu­ta­mas­sa päi­väs­sä. Lu­met hä­vi­si­vät sil­mis­sä ja saat­toi mel­kein näh­dä, kuin­ka kas­vit pon­kai­si­vat maas­ta ylös. Usein tuli sit­ten vie­lä muu­ta­man päi­vän mit­tai­nen ta­ka­tal­vi. Lun­ta­kin saat­toi tul­la. Nyt kesä tu­lee enem­män hii­pien, pik­ku­hil­jaa.

Ke­sään liit­tyy pal­jon odo­tuk­sia. Lo­mia, mök­kei­lyä, luon­nos­sa liik­ku­mis­ta, ys­tä­vien ja su­ku­lais­ten ta­paa­mis­ta. Su­vi­seu­rat ja muut isot seu­rat ovat ryt­mit­tä­neet ke­sän viet­toa. Usein on käy­nyt niin, et­tä kesä ku­luu kuin sii­vil­lä. Se on yh­tä pit­kä kuin muut­kin vuo­de­na­jat.

Lop­pu­ke­sää ja syk­syä hal­lit­see kai­ken­lai­nen ke­räi­ly. Vuo­det ei­vät ole vel­jek­siä. Toi­si­naan tu­lee hy­vin mar­jo­ja, jos­kus sie­niä. Mikä on­kaan hie­nom­paa, kuin kul­kea met­säs­sä au­rin­koi­se­na syys­päi­vä­nä? Puu­tar­han­kin tuot­teis­ta pääs­tään naut­ti­maan. Jos­kus käy kyl­lä niin, et­tä sama tuo­te han­ki­taan kol­meen ker­taan: en­sin sie­me­ni­nä, sit­ten tai­mi­na ja lo­pul­ta os­te­taan it­se tuo­te. Vil­je­lys­hom­mat ovat eh­kä unoh­tu­neet ke­sän mit­taan ja rik­ka­ruo­hot pääs­seet nis­kan pääl­le.

Lop­pu­syk­sys­tä pi­meys on val­lit­se­va. Päi­vät ovat ly­hyi­tä ja luon­to val­mis­tau­tuu tal­vi­le­poon. Ei au­ta kuin haa­veil­la tou­ko­kuus­ta. Hel­po­tus­ta tuo, kun lumi tu­lee maa­han. Olen ai­na aja­tel­lut, kuin­ka jou­lu on juu­ri oi­ke­al­la pai­kal­la. Sen odo­tus sii­vit­tää pi­mein­tä ai­kaa. Jou­luun liit­tyy ajal­li­nen­kin aja­tus tu­le­vas­ta va­loi­sam­mas­ta ajas­ta.

Ke­vät­tal­vel­la ja ke­vääl­lä päi­vät ovat taas pi­den­ty­neet. Pi­mey­den jäl­keen voi taas al­kaa hen­git­tää. Tal­vi ja ke­vät tar­jo­a­vat mo­nen­lai­sia mah­dol­li­suuk­sia naut­tia luon­nos­ta. Vii­me tal­vi oli ihan oi­kea tal­vi. Pääs­tiin hiih­tä­mään­kin ihan ura­kal­la.

En­tä sit­ten kun tu­lee se koko vuo­den odo­tet­tu tou­ko­kuu? To­teu­tu­vat­ko kaik­ki haa­veet ja aja­tuk­set? Usein sil­loin on mo­nen­lai­sia työ- ja mui­ta kii­rei­tä. Huo­li­a­kin voi ol­la. Tou­ko­kuun lo­pus­sa huo­maa, et­tä nyt se ihan­ne­kuu­kau­si taas vi­lah­ti ohit­se. Ei au­ta muu­ta kuin ru­ve­ta haa­vei­le­maan seu­raa­vas­ta tou­ko­kuus­ta.