JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Vesomisen tutkailua ja juurien pöyhintää

15.5.2023 6.00

Juttua muokattu:

5.5. 11:53
2023050511532820230515060000

Eli­na Lu­mi­jär­vi

On mer­ki­tyk­sel­lis­tä juur­tua jo­hon­kin. Esi­mer­kik­si maan­tie­teel­li­seen alu­ee­seen, syn­nyin­seu­tuun tai ko­ti­maa­han. Ih­mi­nen voi myös ve­soa jos­ta­kin: su­vus­ta, hei­mos­ta tai kan­sa­kun­nas­ta. Jäl­kim­mäi­ses­sä ta­pauk­ses­sa voi­nem­me pu­hua myös pol­veu­tu­mi­ses­ta.

Kas­vu­ym­pä­ris­töön vai­kut­taa ym­pä­röi­vä luon­to ja inf­rast­ruk­tuu­ri sekä so­si­aa­li­nen ver­kos­to, jos­sa eläm­me ja toi­mim­me. On mie­len­kiin­tois­ta koh­da­ta eri­lai­sis­ta su­ku­juu­ris­ta ve­so­via, tai toi­sin il­mais­tu­na eri­lai­sis­ta taus­tois­ta tu­le­via, ih­mi­siä. Hy­vin­kin eri­lai­sia ve­so­ja eli ih­mi­siä yh­dis­tää ih­mi­syys, kyky tun­tea, ra­kas­taa, vi­ha­ta ja niin edel­leen.

It­se koen ve­so­va­ni äi­ti­ni puo­len kar­ja­lai­ses­ta su­vus­ta. Kun luen 1900-lu­vun al­ku­puo­lel­ta Kä­ki­sal­men Sa­no­mis­ta uk­ki­ni per­heen elä­mäs­tä, koen kä­sit­tä­mät­tö­män vah­vas­ti löy­tä­nee­ni hei­mo­ni ja per­hee­ni. Per­he har­ras­ti ur­hei­lua ja mu­siik­kia, ja isouk­ki toi­mi pai­kal­li­sen sau­na­seu­ran ak­tii­vi­na. Leh­des­sä il­moi­tet­tiin myös eh­to­lai­sil­le jär­jes­tet­tä­vis­tä sak­san ja ruot­sin tun­neis­ta Ma­ri­an­ka­tu 43:ssa, jos­sa uk­ki­ni per­he asui Kä­ki­sal­mes­sa. Tämä uu­ti­nen eri­tyi­ses­ti eläh­dyt­ti miel­tä­ni. Kie­li­pää­ni on sur­kea, ja löy­sin sil­le nyt pe­ri­mäs­tä­ni se­li­tyk­sen, sil­lä tus­kin­pa eh­to­ja oli­si jär­jes­tet­ty ta­los­sa, el­lei ta­lon su­ku­lais­nei­dois­ta joku oli­si ol­lut eh­to­lais­ten jou­kos­sa.

Lap­suu­te­ni elin Itä-La­pis­sa, Sal­las­sa. Oli ti­laa elää, kun vä­es­tö­ti­heys kun­nas­sa on 0,58 asu­kas­ta ne­li­ö­ki­lo­met­ril­lä. It­se kylä, jos­sa ko­ti­ni si­jait­si, oli koh­ta­lai­sen an­kea: ei suu­ria ve­sis­tö­jä ei­kä pää­tä­hui­maa­via mai­se­mia. Huo­nee­ni ik­ku­nas­ta to­sin nä­kyi Sal­la­tun­tu­ri. Ke­vät­tal­ven var­hai­si­na aa­mui­na tun­tu­rin ta­kaa nou­se­va au­rin­ko vär­jä­si tai­vaan tu­li­pu­nai­sek­si, ja pi­mei­nä tal­vi-il­toi­na tun­tu­ris­ta nä­kyi las­ket­te­lu­rin­tei­den va­lot. Sal­la­tun­tu­rin pääl­tä avau­tui sil­män­kan­ta­mat­to­miin jat­ku­vaa erä­maa­ta. Rei­lut sata ki­lo­met­riä Sal­las­ta itä­ra­jaa poh­joi­seen on upe­at Kar­hu­tun­tu­ri ja Sor­sa­tun­tu­ri. Jäl­kim­mäi­sen huip­pu on Suo­men puo­lel­la, mut­ta itä­rin­teen puo­li­vä­lis­sä kul­kee ra­ja­vyö­hy­ke, jon­ka toi­sel­le puo­lel­le ei ol­lut – ei­kä ole – asi­aa.

Lap­suu­te­ni per­he liik­kui pal­jon luon­nos­sa. Siel­tä am­men­net­tiin voi­maa ar­ki­seen elä­mään ja ko­et­te­le­muk­siin. Si­sim­mäs­sä­ni kan­ta­mii­ni lap­suu­den ko­ke­muk­siin ja ku­viin liit­tyy hy­vin vah­vas­ti luon­to. Muis­tan muun mu­as­sa, kuin­ka pak­kas­ta oli pal­jon ja hiih­det­tiin Sal­la­tun­tu­rin ku­pees­sa ole­vaan Ruu­hi­tun­tu­riin. Isä hiih­ti kans­sa­ni hi­taam­min pe­räs­sä, kun olin nuo­rin. Evää­nä oli en­nen lei­ri­tu­lien te­koa ai­na ap­pel­sii­ni, ja voin edel­leen tun­tea elä­väs­ti, kuin­ka sen mehu jää­tyi sor­miin.

Luon­to juur­rut­ti mi­nut it­seen­sä, isän ja äi­din vä­li­tyk­sel­lä. Ret­ket oli­si help­poa pu­kea ho­pe­a­reu­nuk­siin, ja nii­hin ne näin jäl­ki­kä­teen muis­tel­les­sa aset­tu­vat­kin. Hui­keis­ta luon­to­e­lä­myk­sis­tä huo­li­mat­ta oli usein kui­ten­kin kyl­mä. Oli kesä tai tal­vi, ai­na pa­le­li, ja sik­si pu­keu­dun nyt puo­li­vuo­si­sa­taa van­ha­na ai­na niin, et­tei pa­le­li­si. Nuo­ti­o­lei­reis­sä rii­sut­tiin mo­not ja vil­la­su­kis­ta nou­si höy­ryä, kun ne tun­get­tiin mah­dol­li­sim­man lä­hel­le nuo­ti­o­ta. Edel­leen voin tun­tea ki­hel­möin­nin, mikä syn­tyi, kun veri läh­ti kier­tä­mään jää­ty­neis­sä sor­mis­sa tai var­pais­sa.

Pa­luu­mat­ka en­nen au­tol­le saa­pu­mis­ta tun­tui hil­la­suol­ta tai tun­tu­ris­ta pa­la­tes­sa usein ikui­suu­del­ta. On sel­vää, et­tä nuo ret­ket ovat vai­kut­ta­neet mi­nuun. Us­kon nii­den syn­nyt­tä­neen sin­nik­kyyt­tä ja tie­tyn­lais­ta här­kä­päi­syyt­tä it­ses­sä­ni. Ei aut­ta­nut jää­dä mät­tääl­le mä­reh­ti­mään, et­tei jak­sa. Sin­ne oli­si jää­nyt, el­lei oli­si kan­nus­tet­tu jat­ka­maan tar­po­mis­ta, kun­nes pääs­tiin pe­ril­le.

Mi­nus­ta on kieh­to­vaa ja mie­len­kiin­tois­ta aja­tel­la juur­tu­mis­ta ja ve­so­mis­ta. It­se en kos­kaan ko­ke­nut juur­tu­va­ni ko­ti­seu­dul­le­ni, ja sen hen­ki­sen il­ma­pii­rin koin jopa vie­raak­si. Tun­tu­ri­mai­se­mas­ta ve­soin, ja tun­tu­riin tun­nen edel­leen mag­nee­tin lail­la ve­toa. Ei ole mah­dol­lis­ta lo­mail­la tun­tu­rin juu­rel­la ja teh­dä ret­kiä lä­hi­laa­vuil­le. Tai eh­kä on, mut­ta si­sim­pä­ni huu­taa koko ajan ”tun­tu­riin, tun­tu­riin” kuin ke­väi­nen han­hi­par­vi. Mie­len­kiin­toi­sen asi­as­ta te­kee mie­les­tä­ni se, et­tä jos ve­soo jon­kin­lai­ses­ta mai­se­mas­ta, niin voi ko­kea ole­van­sa juu­ril­laan myös toi­sen­lai­ses­sa ym­pä­ris­tös­sä, jos­sa luon­to tar­jo­aa sa­man­kal­tai­sia ele­ment­te­jä. Esi­mer­kik­si ul­ko­saa­ris­tos­sa luon­to on ka­rua, ja siel­lä nä­kee kau­as. Yh­ty­mä on il­mei­nen La­pin luon­toon.

Lap­suu­des­sa­ni oli kui­ten­kin luon­to­ret­kiä enem­män tap­pa­van tyl­siä päi­viä, jol­loin ei ta­pah­tu­nut ker­ta kaik­ki­aan mi­tään. Il­tai­sin muis­tan usein tui­jo­tel­lee­ni olo­huo­neen ik­ku­nas­ta Mar­ja­vaa­raan päin. Jos­kus sain vii­si vuot­ta van­hem­man si­sa­re­ni al­ka­maan au­to­pe­liä kans­sa­ni. Si­sa­re­ni oli kyl­lä huo­mat­ta­vas­ti ulos­päin suun­tau­tu­vam­paa sort­tia kuin it­se olin, ja hä­nen kans­saan pe­laa­mi­nen on­nis­tui vain, jos hän sat­tui ole­maan ko­to­na. Au­to­pe­lin avul­la ta­pet­tiin ai­kaa. Otet­tiin joko merk­ki tai väri ja sit­ten ke­rät­tiin pis­tei­tä, kun Kuu­sa­mon­tiel­lä, kes­kel­lä ky­lää, liik­kui au­to­ja.

Oli toki myös ar­jen työ­tä, isom­mat si­sa­ruk­set kun oli­vat muut­ta­neet jo pois ko­toa. Pi­a­noa soi­tet­tiin pal­jon ja kuun­nel­tiin mu­siik­kia. Sil­ti muis­tan mo­nes­ti mei­nan­nee­ni kuol­la tyl­syy­teen. Mitä se ai­heut­ti ih­mi­sel­le – mi­nul­le? Ei ai­na­kaan mi­tään ne­ga­tii­vis­ta. Ai­kui­se­na­kin on ol­lut tyl­siä het­kiä, toki huo­mat­ta­vas­ti vä­hem­män kuin lap­se­na, ja se­hän it­se asi­as­sa on tun­tu­nut vain hy­väl­tä. On­nek­si asia ei ole ol­lut toi­sin päin. Us­kon, et­tä juu­ri tyl­syys on osal­taan kas­vat­ta­nut luo­vuut­ta ja rik­kaan si­säi­sen maa­il­man. Tyl­syys on tar­koit­ta­nut konk­reet­ti­ses­ti myös kas­vu­rau­haa ve­sal­le.

Seu­ro­ja oli ko­ti­ky­läl­lä­ni kak­si ker­taa vuo­des­sa: hel­lun­tai­na ja py­häin­päi­vä­nä. Sil­loin tuli vie­rai­le­vat pu­hu­jat pi­tä­jään ja seu­rat kes­ti­vät kak­si päi­vää. Ne oli­vat juh­la­het­kiä. Ko­ti­pi­tä­jäs­sä­ni oli pie­ni us­ko­vais­ten jouk­ko. En ole pääs­syt py­hä­kou­lui­hin ja raa­mat­tu­luok­kiin sa­mal­la ta­val­la kuin kau­pun­geis­sa asu­vat nuo­ret. Mut­ta tuo pie­ni jouk­ko, jon­ka kes­ki-ikä oli lä­hem­pä­nä kah­dek­saa­kym­men­tä kuin seit­se­mää­kym­men­tä vuot­ta, oli ra­kas. Jär­jes­tet­tiin lau­lu- ja om­pe­lu­seu­ro­ja, joi­hin ha­lu­sin ai­na. Jos­kus sil­lä­kin uhal­la, et­tä oli­si pi­tä­nyt lu­kea ko­kei­siin.

Mi­tä­kö nois­sa lau­lu- ja om­pe­lu­seu­rois­sa ta­pah­tui? Minä sä­es­tin pi­a­nol­la, säh­kö­u­ruil­la tai har­mo­nil­la Sii­o­nin lau­lu­ja ja vir­siä. Mum­mot ja pa­pat vei­sa­si­vat. Sil­lä ta­val­la minä sain juur­tua nuo­ruu­des­sa­ni Ju­ma­lan val­ta­kun­nan asuk­kaak­si. Ju­ma­la voi kyl­lä pi­tää lap­sis­taan ja nuo­ris­taan huo­len ja juur­rut­taa val­ta­kun­taan­sa, oli­vat­pa asuin­si­jat mil­lai­sel­la seu­dul­la hy­vän­sä

Kun is­tun ny­kyi­sel­lä ko­ti­paik­ka­kun­nal­la­ni rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä seu­rois­sa, näen pal­jon juu­ri­ve­so­ja. Kun­pa sai­si­vat vah­vis­tua ja voi­mis­tua Ju­ma­lan ar­mos­sa.

ElinaLumijärvi
Olen puolivuosisataa vanha yhdeksän lapsen äiti. Olen syntynyt Sallassa, mutta sukujuuriltani karjalainen. Ulkoilen paljon ja liikun pitkiäkin matkoja. Elämä on ollut sisältörikasta, rakasta, ajoittain myös raskasta ja koettelemusten täyteistä. Pienet lapset, vanhukset, eläimet ja musiikki ovat lähellä sydäntäni. Sähköpostini elina.lumijarvi@gmail.com.
14.12.2024

Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut. Hepr. 10:36

Viikon kysymys