Ter­vo­lan kir­kos­sa oli seu­rat hei­nä­kuun toi­se­na sun­nun­tai­na. Seu­rois­sa oli yk­si puhe ja lau­lu­tuo­kio. Pai­noin mie­lee­ni, mikä psal­mi oli seu­ra­pu­heen ai­hee­na. Unoh­din sen kui­ten­kin. Oli­ko­han se psal­mi 85 tai 86? Vai 84?

Sitä pait­si nu­kuin seu­rois­sa. Pu­hu­ja­na ol­lut Aa­po Mä­en­pää oli­si ai­van hy­vin voi­nut miet­tiä pu­heen­sa ai­ka­na, et­tä oi voi, oli­si­pa tuo Jur­mun Mar­kun vai­mo hok­san­nut nuk­kua va­ras­toon tal­vel­la ja ke­vääl­lä, kun ei ol­lut seu­ro­ja. Tääl­lä nyt nu­ku­taan pit­kän seu­ra­tau­on jäl­keen.

Mi­nul­la on nyt kä­des­sä­ni pie­ni Uu­den tes­ta­men­tin ja Psal­mien yh­teis­pai­nos. Näis­sä kol­mes­sa psal­mis­sa, jois­ta jos­ta­kin Mä­en­pää pu­hui, on suu­ria lau­sei­ta, ru­kouk­sia ja hä­tä­huu­to­ja­kin Ju­ma­lan puo­leen. ”Sil­lä lin­tu on huo­neen­sa löy­tä­nyt, ja pääs­ky­nen pe­sän­sä, jo­hon­ka he poi­kan­sa las­ke­vat.” ”Kui­ten­kin on hä­nen apun­sa nii­den ty­kö­nä, jot­ka hän­tä pel­kää­vät, et­tä mei­dän maal­lam­me kun­nia asuis.” ”Kal­lis­ta, Her­ra, kor­vas ja kuu­le mi­nua; sil­lä minä olen raa­dol­li­nen ja köy­hä.” ”Mut­ta sinä, Her­ra Ju­ma­la, olet ar­mol­li­nen ja lau­pi­as, kär­si­väl­li­nen ja san­gen hyvä ja va­kaa.”

Mi­nus­ta tun­tuu, et­tä tämä kesä on ol­lut psal­mien kesä.

Lau­lu­tuo­ki­oon va­lit­tu­jen lau­lu­jen jou­kos­sa oli yk­si mi­nun lem­pi­lau­luis­ta­ni, Sii­o­nin lau­lu 74: Jee­sus ar­mos­sa­si, mi­nun on­ne­ni on. Mi­nua kos­ket­taa ai­na lau­lun koh­ta: ”Paha maa­il­ma jää, tah­don tai­vaa­seen pääs­tä.” Lau­lun vii­mei­nen sä­keis­tö on myös kuin oma hen­ki­lö­koh­tai­nen ru­kous Ju­ma­lan puo­leen: ”Vaik­ka kiu­so­ja saan ja ne uu­vut­ta­vat, / var­jot kuo­le­man maan rin­taa ah­dis­ta­vat, / Isä, un­hoi­ta et omaa las­ta­si vai­vaan. / Ar­mo­lu­pauk­set tiel­lä kan­ta­vat tai­vaan.”

Seu­ro­jen jäl­keen kir­kon pi­hal­la ys­tä­vä­ni ker­toi lo­ma­mat­kal­la ta­pah­tu­nees­ta koh­taa­mi­ses­ta kau­an sit­ten Ter­vo­las­sa pap­pi­na ol­leen hen­ki­lön kans­sa. Kes­kus­te­lus­sa tämä pap­pi oli ker­to­nut kuun­nel­leen­sa Ke­sä­seu­ra­ra­di­o­ta. Hän oli myös miet­ti­nyt, mi­ten us­ko­vat nuo­ret ovat jak­sa­neet, kun ei ole ol­lut seu­ro­ja, ja et­tä ovat­ko­han nuo­ret jak­sa­neet kuun­nel­la net­ti­seu­ro­ja.

Voi, mi­ten oi­kei­ta huo­lia ja poh­din­to­ja!

Vii­me tal­ven yk­si ylei­sim­mis­tä ko­ro­na­ter­meis­tä on ol­lut lau­ma­suo­ja. Voi­sim­me tä­nään pu­hua myös lam­mas­lau­ma­suo­jas­ta, jon­ka tur­vaa nuo­ret­kin oli­si­vat var­mas­ti tar­vin­neet men­nei­nä kuu­kau­si­na.

Lam­mas­lau­mas­sa on tur­val­lis­ta kul­kea ul­koi­sil­ta vaa­roil­ta tur­vas­sa. Yh­des­sä on tur­val­li­sem­paa kuin yk­sin. Mut­ta ai­na on ole­mas­sa hen­ki­lö­koh­tai­nen tais­te­lu syn­tiä vas­taan. Sii­nä­kin tais­te­lus­sa saa apua, voi­maa ja loh­tua toi­sil­ta lam­mas­lau­mas­sa kul­ki­joil­ta.

On iha­naa aja­tel­la, et­tä nuo­ret pää­se­vät var­maan­kin jo syk­syl­lä yh­des­sä seu­roi­hin. Lam­mas­lau­man suo­jaan.

Kan­nat­taa py­syä lam­mas­lau­mas­sa hel­län pai­me­nen hoi­dos­sa. Si­nä­kin, ra­kas nuo­ri ih­mi­nen, sul­je sy­dä­mee­si psal­min 23 sa­nat: ”Her­ra on mi­nun pai­me­ne­ni, ei mi­nul­ta mi­tään puu­tu.”