JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Paluumatkalla

11.3.2023 7.00

Juttua muokattu:

9.3. 14:34
2023030914341020230311070000

Kä­ve­lin vii­kon­lop­pu­na Hau­hon­se­län jääl­lä. Seu­raa­kin oli – sekä kak­si- et­tä ne­li­jal­kai­nen uros. Mo­lem­mat lä­hei­siä ja rak­kai­ta kans­sa­kul­ki­joi­ta. Ke­vyt­tä pak­kas­lun­ta oli jään pin­nal­la vain noin 15 sent­tiä, jo­ten saat­toi kul­kea hy­vin il­man lu­mi­ken­kiä, ei­kä tar­po­mi­nen käy­nyt lii­an ras­kaak­si.

Maa­lis­kuun au­rin­ko pais­toi pil­vet­tö­mäl­tä tai­vaal­ta. Han­ki kim­mel­si ja hil­jai­suu­den rik­koi vain kul­ki­jan vaat­teis­ta ja ken­gis­tä läh­te­vä ka­hi­na ja na­ri­na. Kä­ve­lim­me Al­vet­tu­lan ky­län ran­ta­kais­li­kol­le ja kään­nyim­me ta­kai­sin. Pa­luu­mat­kal­la kul­jim­me pit­käl­ti hil­jaa, ja niin oli ai­kaa omil­le aja­tuk­sil­le.

Kat­se­lin jäl­kiä, jot­ka oli­vat muo­dos­tu­neet kul­kies­sam­me, ja to­te­sin ole­vam­me pa­luu­mat­kal­la. Pa­luu­mat­ka – sel­lais­ta ha­vah­duin kul­ke­va­ni myös konk­reet­ti­ses­ti, koko elä­mää aja­tel­len. Puo­len vuo­si­sa­dan ra­ja­pyy­kin ohi­tet­tu­aan ih­mi­sel­lä on mitä to­den­nä­köi­sim­min elä­mää enem­män elet­ty­nä kuin edes­sä­päin.

Kat­soin lu­mel­la nä­ky­viä jäl­kiä ja ajat­te­lin, mil­lai­sia jäl­kiä mi­nun mat­kas­ta­ni on jää­nyt sy­väl­li­sem­mäs­sä mie­les­sä. Osa jäl­jis­tä on sel­vä­ra­jai­sia, sel­lai­sia, jot­ka voi muis­taa kirk­kaas­ti ja jol­loin elä­mää on to­den­nä­köi­ses­ti vie­lä ku­vi­tel­lut pys­ty­vän­sä hal­lit­se­maan­kin.

Ai­na­kaan yri­tys­tä ei ole nois­ta jäl­jis­tä puut­tu­nut. Niis­sä nä­kyy nuo­ruu­den pa­loa ja in­nos­tus­ta – iha­naa, lii­kut­ta­vaa jäl­leen­ra­ken­nus­hen­keä. Tuo­ta voi­si ver­ra­ta lin­tu­jen jo­ka­ke­väi­seen pe­sän­ra­ken­nuk­seen ja jota il­man ei elä­mää eteen­päin ra­ken­net­tai­si tai pa­ran­net­tai­si. Nois­sa jäl­jis­sä on ter­vet­tä us­koa Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen, mut­ta mah­dol­li­ses­ti myös ha­lua teh­dä asi­oi­ta pa­rem­min kuin omat van­hem­pam­me. Jäl­jes­sä ei ole mi­tään vää­rää tai ikä­vää, ihan hyvä on ko­et­taa ot­taa opik­si ja teh­dä pa­rem­min.

Py­säh­dyn kat­so­maan jäl­kiä ja mie­tin, tul­kit­sen­ko nii­tä oi­kein. On­ko tuo kuva sel­vä­ra­jai­ses­ta jäl­jes­tä oi­kea? Us­kal­lan väit­tää, et­tä jok­seen­kin noin se on men­nyt.

Löy­dän kul­ke­mal­ta­ni elä­män­mat­kal­ta myös toi­sen­lai­sia jäl­kiä. Sel­lai­sia, jot­ka ei­vät ole sel­vä­ra­jai­sia ja jois­ta ei näy ken­gän­poh­jan ku­vi­o­ta. Tuol­loin olen ol­lut kai ai­ka­lail­la su­mus­sa en­kä ky­ke­ne muis­ta­maan noi­ta kul­ke­mi­a­ni pät­kiä sel­ke­äs­ti. On myös jäl­kiä, jot­ka ovat le­vin­neet ja su­la­neet elä­män polt­ta­vas­sa ki­vus­sa ou­doik­si ja epä­muo­dos­tu­neik­si kraa­te­reik­si. Nii­tä kat­sel­les­sa si­sim­mäs­sä vä­räh­tää vie­lä­kin, vaik­ka ai­kaa oli­si ku­lu­nut vuo­si­kym­me­niä sii­tä, kun jäl­jet ovat syn­ty­neet.

Jäl­kiä voi­si ana­ly­soi­da pit­kään­kin, mut­ta ei se lie­ne tar­peel­lis­ta. Voi vain to­de­ta, et­tä mo­nen­lais­ta jäl­keä on muo­dos­tu­nut. Mer­kit­tä­vää on se, et­tä mat­ka nä­kyy kui­ten­kin ai­na jat­ku­neen, vaik­ka jäl­jet oli­si­vat muo­dos­tu­neet mil­lai­sik­si hy­vän­sä. Se­kin on to­det­ta­va, et­tä ai­ka pal­jon olen mo­kail­lut elä­mä­ni var­rel­la. Vaik­ka ym­mär­rys­tä oli­si asi­oi­hin ol­lut­kin, ei se ole ai­na riit­tä­nyt sii­hen, et­tä ne oli­si­vat men­neet mal­lik­kaas­ti tai et­tä oli­sin osan­nut hoi­taa nii­tä oi­kein.

Ke­vä­tau­rin­ko pais­taa mel­kein lii­an kirk­kaas­ti, kun up­pou­dun elä­mä­ni epä­on­nis­tu­mi­siin. Häi­käi­se­väs­sä kirk­kau­des­sa huo­maan jää­nee­ni ju­miin aa­tok­sii­ni ja mie­li on ala­ku­loi­nen. Kun au­rin­ko on las­ke­nut puu­ra­jan taak­se, me­nen pi­ha­sau­nan läm­pöön. Tu­len ää­ni rau­hoit­taa ja huo­maan kyy­ne­lei­den va­lu­van pos­kil­la­ni kil­paa hi­koi­le­van sau­nan ik­ku­nan kans­sa. Kiu­as si­hah­taa ja su­lat­taa si­sin­tä­ni sa­maa vauh­tia kuin luut läm­pe­ne­vät. Sau­na­ka­ve­ri­ni läh­tee ja minä jään sau­no­maan. Sau­non ja pit­kään ja har­taas­ti, mel­kein nu­kah­dan.

Kun as­tun ulos sau­na­ka­ma­ris­ta ke­vät­tal­ven kuu­lak­kaa­seen il­ta­pak­ka­seen, lau­laa ta­li­tint­ti. Tai­vas on kor­ke­al­la ja mie­li ai­van höy­he­nen­ke­vyt. To­te­an, et­tä elä­mä­ni mat­ka on ol­lut oi­kein hyvä kaik­ki­nen­sa. Omat epä­on­nis­tu­mi­se­ni ovat ol­leet Ju­ma­lan huo­len­pi­toa. Ne ovat opet­ta­neet nöy­ryyt­tä ja pi­tä­neet lä­hel­lä Ju­ma­laa. Ne ovat opet­ta­neet, et­tä elä­mä ei ole ih­mi­sen hal­lit­ta­vis­sa ja et­tä vain Ju­ma­la voi hoi­taa asi­oi­ta, jot­ka oli­si­vat pie­nel­le ih­mi­sel­le lii­an vai­kei­ta hoi­taa. Kai­kis­ta su­loi­sim­mal­ta tun­tuu se, et­tä ar­mo riit­tää mi­nul­le­kin.

Tun­ne sau­nas­ta pa­lat­tu­a­ni on niin su­loi­nen ja iha­na, et­tä saa mel­kein lei­ju­maan. Täy­del­li­nen, lah­jak­si an­net­tu ar­mo on ih­meel­li­nen asia. Se tuok­suu tai­vaal­ta. Seu­raa­va­na päi­vä­nä seu­ra­pen­kis­sä tuo tun­ne on edel­leen läs­nä ja to­den­tuu sa­nas­sa. Ju­ma­lan vii­toit­ta­maa, mi­nul­le suun­ni­tel­tua tie­tä on ol­lut tur­val­lis­ta kul­kea. Mo­nen­lai­set jäl­jet ovat Ju­ma­lan mi­nul­le an­ta­mia ja hän on aut­ta­nut eteen­päin sil­loin­kin, kun ol­lut vai­ke­aa. Tur­val­li­sin mie­lin jat­kan pa­luu­mat­kaa­ni ja us­kon, et­tä se päät­tyy ker­ran hy­vin.

ElinaLumijärvi
Olen puolivuosisataa vanha yhdeksän lapsen äiti. Olen syntynyt Sallassa, mutta sukujuuriltani karjalainen. Ulkoilen paljon ja liikun pitkiäkin matkoja. Elämä on ollut sisältörikasta, rakasta, ajoittain myös raskasta ja koettelemusten täyteistä. Pienet lapset, vanhukset, eläimet ja musiikki ovat lähellä sydäntäni. Sähköpostini elina.lumijarvi@gmail.com.
24.6.2024

Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Ps. 13:6

Viikon kysymys