Markku Kamula
”Päätin jo vuosia sitten, että siinä vaiheessa, kun evankelisluterilainen kirkko alkaa vihkimään samaa sukupuolta olevia avioliittoon, niin eroan kirkosta!” Tällaisia lauseita olen lukenut ja kuullut viime viikkoina usein. Keskustelu on saanut uusia kierroksia, kun piispainkokous päätti esittää kirkolliskokoukselle samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen mahdollistamista.
Näistä lähtökohdista olen miettinyt, miten minun tulisi nyt toimia. Pysynkö kirkon jäsenenä vai laitanko eroilmoituksen; puhunko tehdystä päätöksestä kriittisesti vai olenko hiljaa ja hyväksyn? Siksi avasin Raamatun ja tutkin Jeesuksen suhtautumista oman aikansa järjestäytyneeseen uskonnolliseen yhteiskuntaan ja hänen toimintaansa.
Raamatun sanoman perusteella Jeesuskin eli aikana, jona sydämestään uskovaisia oli hyvin vähän (Luuk. 13:23–24). Jeesus kuitenkin sai vanhemmiltaan vanhojen uskonnollisten tapojen mukaisen kohtelun. Hänet ympärileikattiin, esikoispoikana hänet pyhitettiin Herralle ja koko lapsuutensa ajan hän sai juutalaista opetusta.
Jeesuksen vanhemmat kävivät joka vuosi Jerusalemin temppelissä, ja ainakin kaksitoistavuotiaana Jeesus oli heidän mukanaan. Tuon ajan tapojen mukaisesti kaksitoistavuotias oli lain edessä täysi-ikäinen.
Temppelijuhlien aikana Jeesus katosi vanhemmiltaan, ja asia havaittiin vasta kotimatkalla. Kun vanhemmat palasivat Jerusalemiin, he löysivät poikansa keskustelemassa temppelissä uskonnollisten opettajien kanssa. Jeesus sanoi häntä nuhteleville vanhemmilleen: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?" (Luuk. 2:41–49.) Jeesuksen vastaus on mielenkiintoinen. Tiettävästi hänen keskustelukumppaninsa olivat samoja fariseuksia ja kirjanoppineita, joiden opetusta vastaan Jeesus puhui myöhemmin hyvin ankarasti.
Aikuisena Jeesus aloitti julkisen toimintansa ja opetti synagogissa (Luuk. 4:15). Yhden puheistaan hän piti Nasaretin synagogassa, jonne hän meni ”tapansa jälkeen” eli hän kävi siellä säännöllisesti, vaikka opetus siellä ei ollut hänen oman julistuksensa mukaista.
Jeesus piti Jerusalemin temppeliä arvokkaana paikkana. Nähdessään temppelin esipihan muuttuneen kauppapaikaksi hän kaatoi rahanvaihtajien ja kyyhkysten myyjien pöydät. Hän ei tuominnut temppeliä, vaan sen väärän käytön: "On kirjoitettu: 'Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.' Mutta te teette siitä rosvojen luolan." Jeesus jäi joksikin aikaa temppeliin ja paransi luokseen tulleita sokeita ja rampoja. (Matt. 21:12–14.) Sen jälkeen Jeesus meni Betaniaan ja yöpyi siellä, mutta palasi temppeliin ja opetti siellä monin vertauksin. Kuulijana olleet ylipapit ja kansan vanhimmat olivat raivoissaan, kun ymmärsivät Jeesuksen osoittavan puheillaan heidän toimintansa Jumalan tahdon vastaisiksi. (Matt. 21:23–24.)
Matteuksen evankeliumin luvussa 23 on Jeesuksen voi teitä -puhe, jossa hän arvostelee fariseusten ja lain opettajien teeskentelyä, ahneutta, Jumalan sanan vastaista opetusta ja ulkokultaisuutta. Jeesus sanoo siinä muun muassa näin: "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa. Samalla tavoin tekin olette hurskaita ulkonaisesti, ihmisten silmissä, mutta sisältä täynnä teeskentelyä ja vääryyttä." (Matt. 23:27–28.)
Jeesuksen elämän loppuvaiheissa, juuri ennen ristiinnaulitsemista, häntä kuulustelivat sekä roomalaiset että juutalaiset. Ylipappi Hannas vaati Jeesusta tilille hänen opetuksestaan, johon hän vastasi: "Minä olen puhunut julkisesti, koko maailman kuullen. Olen aina opettanut synagogissa ja temppelissä, kaikkien juutalaisten kokoontumispaikoissa. Salassa en ole puhunut mitään." (Joh. 18:20.)
Pitkänä perjantaina, Jeesuksen kuoleman hetkellä, maa vavahteli ja kalliot halkeilivat ja temppelin esirippu halkesi keskeltä kahtia, ylhäältä alas asti (Matt. 27:51). Noissa tapahtumissa on huomattavaa, että temppeli ei sortunut, vaan Jumala salli sen pysyä pystyssä. Julistus Jeesuksen lunastustyön loppuun saattamisesta oli tarkoitettu myös temppelissä tapahtuvaksi.
Jeesuksen antaman lähetyskäskyn mukaisesti alkuseurakunnan apostolit jatkoivat evankeliumin saarnaamista sekä Jerusalemin temppelissä että synagogissa ympäri Välimeren maiden. Apostolien tekojen kolmannessa luvussa kerrotaan Pietarin ja Johanneksen käynnistä Jerusalemin temppelissä ja Pietarin puheesta Salomonin pyhäkössä. Myös Paavali alkoi pian parannuksen armon saatuaan saarnata Jeesuksesta synagogissa (Apt. 9:20).
Jeesuksen ja apostolien esimerkeistä voimme oppia, että Raamatun totuutta ja lupauksia tulee julistaa sellaisinaan, ajasta ja paikasta riippumatta. Ajattelen niin, että maailman suolana ja valona toimimisesta puhuessaan Jeesus tarkoitti juuri tätä (Matt. 5:13–16); kun Jumalan sanan totuus tuodaan esille, se ei saa olla ihmisen ajatusten laimentamaa vaan vahvaa, tunnon herättävää ja pysyvää. Ja suolahan voi tehdä myös kipeää, jos se osuu haavaiseen paikkaan. Mutta evankeliumi ei tee koskaan kipeää, vaan se parantaa niin epäuskon, väärän opin kuin kaiken muunkin, kun vain uskoo.
Siksi ajattelen, että vieläkin on sen aika, että Jumalan sanaan uskovat ja sen mukaan elävät papit julistavat evankeliumia totuudessa ja rakkaudessa ja jakavat sakramentteja kirkoissa, sairaaloissa ja kaikissa niissä paikoissa, joihin Jumala mahdollisuuksia avaa. Samoin Jumalan sanan mukaan elävien kanttoreiden, diakonien, suntioiden ja muiden kirkon tehtävissä palvelevien on hyvä tehdä työtään sydämen uskosta kumpuavan rakkauden, ilon ja rauhan lähettiläinä. Edelleen meidän seurakuntalaisten on hyvä osallistua jumalanpalveluksiin ja kirkollisiin toimituksiin sekä toimia kirkon luottamustehtävissä. Vain sillä tavoin valo ja suola voivat säilyä myös kirkossa.
Voi kuitenkin olla, että vielä tulee sellainen aika, että kirkko jakaantuu, kuten tapahtui Martti Lutherin työn tuloksena. Syynä luterilaisen kirkon syntyyn olivat Paavin kirkon harhaopit ja Martti Lutherin aloittama uskonpuhdistus. Jos sellainen aika tulee, Jumala varmasti antaa siihen sekä ymmärryksen, tahdon että tekijät. Kirkot hajoavat ja temppelit sortuvat, mutta Jumalan sana ei koskaan katoa! (Luuk. 21:33).
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys