Han­na-Ma­ria Jur­mu

Kir­ja on hyvä jou­lu­lah­ja. Jou­lu il­man yh­tään kir­ja­lah­jaa tun­tui­si var­maan ou­dol­ta.

Kir­jan voi an­taa myös jou­lu­ter­veh­dyk­se­nä. Me saim­me rak­kail­ta naa­pu­reil­tam­me jou­lu­kor­tin kump­pa­ni­na Mir­ja Heik­ki­län pie­nen kir­ja­sen ni­mel­tään Herk­kä­kor­vai­nen tyt­tö.

Sii­nä ha­lu­taan pien­ten sa­tu­jen avul­la aut­taa lu­ki­jaa löy­tä­mään tun­tei­taan ja ym­mär­tä­mään it­se­ään ja mui­ta ih­mi­siä. Erääs­sä sa­dus­sa Ali­na-ni­mi­nen tyt­tö sa­noo näin: "Ha­lu­ai­sin ys­tä­vän… Sel­lai­sen, joka kuun­te­lee asi­oi­ta­ni. Ja minä voi­sin kuun­nel­la hän­tä. Tai oli­sim­me hil­jaa ja kat­se­li­sim­me yh­des­sä met­sää.”

Sis­kol­ta­ni saim­me puo­li­so­ni kans­sa lah­jak­si John Eli­ot Gar­di­ne­rin kir­jan Mu­siik­kia tai­vaan hol­veis­sa. Kir­ja on muo­to­ku­va Jo­han Se­bas­ti­an Bac­his­ta.

Kir­ja si­säl­tää lä­hes 600 si­vua pu­het­ta sä­vel­tä­jäs­tä. Olen lu­ke­mas­sa vas­ta esi­pu­het­ta. Mi­ten­kö­hän kir­ja kan­nat­tai­si lu­kea? Oli­si­pa lu­kies­sa ener­gi­aa, in­nos­tus­ta ja ai­kaa kuun­nel­la sa­mal­la sitä mu­siik­kia, mi­hin teks­ti viit­taa.

Tä­män vuo­den lo­pus­sa voin tar­kas­tel­la, val­mis­tui­ko tuol­lai­nen luku-kuun­te­lup­ro­jek­ti!

An­noin puo­li­sol­le­ni jou­lu­lah­jak­si He­le­na Te­rä­väi­sen kir­jan Kes­kus­te­lu­ja kau­neu­des­ta ark­ki­teh­tuu­ris­sa. Te­rä­väi­nen käy kir­jas­saan vuo­ro­pu­he­lua kau­neu­des­ta kym­me­nen ark­ki­teh­din kans­sa. Kir­jan ko­ko­kin on tie­tys­ti kä­sil­le so­pi­va ja tait­to sil­mää miel­lyt­tä­vä.

Teos on ja­et­tu kym­me­neen osi­oon – niin mo­neen kuin on kes­kus­te­lu­kump­pa­nei­ta­kin. Osi­ot tai kap­pa­leet on ni­met­ty lau­sah­duk­sil­la, jois­sa näyt­täi­si ole­van ki­tey­tet­ty­nä kun­kin ark­ki­teh­din pe­ru­sa­ja­tus ai­hees­ta.

Ot­si­kot ovat hie­no­ja! Täl­lai­sia esi­mer­kik­si: ”Kaik­ki rat­kai­sut pi­tää pe­rus­tel­la, myös kau­neus.” ”Elä­myk­sel­li­syys ei vaa­di pelk­kää kau­neut­ta vaan ajal­li­sia ker­ros­tu­mia.” ”Kau­neus on vi­su­aa­li­suut­ta, mut­ta ra­ken­nuk­set ko­e­taan kai­kil­la ais­teil­la.” ”Pu­hun kau­neu­des­ta, kos­ka mi­nul­le se on it­ses­tään­sel­vä ar­vo.” ”Kau­neus on tär­ke­ää, vaik­ka sa­naa ei käyt­täi­si­kään.” ”Ru­maa ei saa ra­ken­taa.”

It­seä kan­nat­taa ruok­kia es­teet­ti­sil­lä elä­myk­sil­lä. Sel­lai­nen voi ol­la vaik­ka tämä Te­rä­väi­sen kir­jan lu­ke­mi­nen. Lu­ke­mi­nen­kin voi ol­la kau­nis­ta.

Tyt­tä­rem­me puo­li­so sai meil­tä lah­jak­si kir­jat Ha­pan­juu­ri tai­puu ja Kan­sal­lis­puis­to­jen kut­su. Yh­del­le ty­töis­täm­me ja sis­kol­le­ni an­noim­me Vuok­ko Nur­mes­nie­mes­tä kir­joi­te­tun elä­mä­ker­ran Vuok­ko. Mi­nus­ta tun­tuu, et­tä nämä kir­ja­va­lin­nat osui­vat koh­dal­leen. On usein pie­ni ris­ki, on­nis­tuu­ko lah­ja­va­lin­ta.

Kir­ja­kau­pas­sa on mu­ka­vam­pi teh­dä os­tok­sia kuin verk­ko­kau­pas­sa. On mu­ka­va se­lail­la kir­jaa, jota on hank­ki­mas­sa. Mut­ta kir­ja­kau­pas­sa ei voi hen­gail­la koko il­taa – tal­vi­tak­ki pääl­lä ja kuu­mis­saan. Pää­tös pi­tää vain osa­ta teh­dä.

6-vuo­ti­as ja 4-vuo­ti­as lap­sen­lap­sem­me po­tee kum­pi­kin ta­hol­laan hel­lyt­tä­vää ja voi­mak­kaal­ta vai­kut­ta­vaa koi­ra­kuu­met­ta. An­noim­me heil­le mo­lem­mil­le lah­jak­si kir­jan koi­ris­ta ni­mel­tään Koi­ra­ro­tu­jen maa­il­ma. Kir­ja esit­te­lee suur­ten ku­vien avul­la sa­to­ja koi­ra­ro­tu­ja sekä tar­kat ku­vauk­set ro­tu­jen eri­tyis­piir­teis­tä. Luu­len, et­tä lap­so­set tut­ki­vat kir­jo­jaan vie­lä vuo­sien­kin pääs­tä. Eh­kä he pa­laa­vat kir­jo­jen­sa pa­riin läpi elä­män.

Äi­ti­ni ja mie­he­ni äi­ti sai­vat meil­tä lah­jak­si te­ok­sen Ma­ri­an kat­se. Kir­ja ker­too neit­syt Ma­ri­as­ta, joka mää­ri­tel­lään kir­jan ta­ka­kan­nes­sa sa­noin ”Kuk­kien ma­don­na, tai­vaan ku­nin­ga­tar, loh­dut­ta­ja ja luon­to­e­mo”. Kir­jan esit­te­ly­teks­tis­sä mai­ni­taan, et­tä Ma­ri­an kat­se pe­reh­tyy Ma­ri­an elä­män li­säk­si sii­hen kult­tiin, joka on syn­ty­nyt hä­nen ym­pä­ril­leen, sekä mo­ni­ta­hoi­seen ker­to­mus- ja ku­vat­ra­di­ti­oon.

Kir­jan kir­joit­ta­ja Sis­ko Yli­mar­ti­mo oli äi­din­kie­le­no­pet­ta­ja­ni ylä­as­teel­la. Myö­hem­min hä­nes­tä tuli tai­de­his­to­ri­oit­si­ja, jon­ka kurs­sil­la olin ai­kui­si­äl­lä. Hän oli myös ve­tä­jä­nä opin­toi­hi­ni liit­ty­väl­lä iki­muis­toi­sel­la eks­kur­si­ol­la Tur­kuun ja Hel­sin­kiin. Yli­mar­ti­mo te­kee kai­ken pe­rus­teel­li­ses­ti, huo­lel­li­ses­ti ja val­tai­sal­la älyl­li­sel­lä am­mat­ti­tai­dol­la. Ma­ri­an kat­se -teos kan­nat­taa hank­kia omaan kir­jas­toon. Teos on tie­de­kir­ja, mut­ta sen li­säk­si ta­vat­to­man kau­nis tai­de­kir­ja.

En­si jou­luk­si, joka on noin yh­den­tois­ta kuu­kau­den ku­lut­tua, olem­me hank­ki­neet jo muu­ta­mia lah­ja­kir­jo­ja. Toi­vot­ta­vas­ti muis­tan han­kin­to­jen ole­mas­sa­o­lon vie­lä vuo­den lo­pus­sa. Nyt vie­lä muis­tan, mi­hin ko­me­roon työn­sin kir­ja­pus­sin.

Tot­ta­han on, et­tä kun joku kir­joit­taa kir­jan, joku toi­nen hank­kii sen. Muu­toin kir­jai­li­joi­ta ei oli­si ole­mas­sa. Mut­ta kaik­kea ei tar­vit­se os­taa. Meil­lä on täs­sä iha­nas­sa Suo­mes­sam­me upea kir­jas­to­lai­tos, jota voi­si hyö­dyn­tää myös jou­lun ai­kaan ai­van eri­tyi­sel­lä ta­val­la.

Per­heen tai ys­tä­vä­po­ru­kan kes­ken voi­si ar­poa, kuka käy lai­naa­mas­sa ke­nel­le­kin jou­lu­lo­ma­kir­jan tai use­am­man. Lai­na­kir­jan­kin voi­si kää­riä kau­nii­seen pa­ket­tiin.

Jou­lu­lah­jo­ja han­kit­ta­es­sa tär­kein­tä lie­nee se, et­tä ajat­te­lee lah­jan saa­jaa. Ei­kö oli­si­kin kes­kit­ty­nyt het­ki, jos me­ni­sit hil­jai­seen kir­jas­toon ja koko siel­lä kul­jes­ke­le­mi­sen ajan miet­ti­sit, mikä kir­ja so­pi­si par­hai­ten ys­tä­väl­le­si tai per­heen­jä­se­nel­le­si jou­lu­lu­ke­mi­sek­si. Kir­ja­va­lin­nois­ta voi­si vi­ri­tä mie­len­kiin­toi­sia kes­kus­te­lu­ja jo aat­toil­ta­na, en­nen kuin yh­tään kir­jan si­vua on lu­et­tu.