Historiasta tiedämme maamme suurista nälkävuosista 1800-luvun loppupuolella. Ihmiset vaelsivat laumoittain etsien syötävää. Moni kuoli nälkään. Vaikka yhteiskunnalliset olot ovat paremmat, leipähuolet eivät ole jättäneet tämänkään ajan ihmistä.
On paikallaan, että teemme tulevaisuuden suunnitelmia. Niihin saattaa liittyä huoli siitä, miten hankimme jokapäiväisen leipämme. Jeesuksen opettamaan Isä meidän -rukoukseen sisältyvän pyynnön ”anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme” painopiste on kuitenkin tässä päivässä.
Jeesus opetti vuorisaarnassaan ottamaan oppia taivaan linnuista ja kedon kukista. Jumala pitää niistä huolen. Jeesus ei opettanut huolettomuutta, joka johtaa työn ja tehtävien laiminlyömiseen. Hän opetti pyhää huolettomuutta, sitä että asiat saa jättää Jumalan käsiin. Jeesus opetti etsimään ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin kaikki muu sen ohessa annetaan.
Tarvitsemme sopivan määrän ravintoa, työtä, lepoa ja virkistystä, jotta voimme kokea elämän mielekkääksi. Luther laajentaa Vähässä katekismuksessa jokapäiväisen leivän käsitettä. Jokapäiväinen leipä kuvaa elämän tarpeita kokonaisvaltaisesti: ruumiin ravintoa, terveyttä, hyviä ihmissuhteita ja turvallista yhteiskunnallista elämää. On tärkeä rukoilla maallisen esivallan ja hallinnon puolesta. Sitä Jumala käyttää jokapäiväisen leipämme ja koko ajallisen elämämme turvaamiseen ja ylläpitämiseen.
Kaikki elämän lahjat tulevat Jumalalta. Sielunvihollinen kiusasi Jeesusta ja pyysi häntä muuttamaan kivet leiviksi. Jeesus vastasi kiusaajalle, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä. Meillekin voi tulla kiusaus ottaa jokapäiväiseen leipään liittyvät ratkaisut väärällä tavalla omiin käsiin. Rehellisesti ja lainkuuliaisesti eläen tulemme riittävän hyvin toimeen.
Kun kokoonnumme seuroihin Jumalan sanan kuuloon, tilanne on kuin kerran Jeesuksen aikana Tiberian järven rannalla. Pienellä pojalla oli viisi leipää ja kaksi kalaa. Ruokittavana oli valtava määrä ihmisiä. Sananpalvelijalla ei ole jaettavana tänäänkään mitään omaa elämän leipää tarvitsevalle. Mutta kun Jumala siunaa ja avaa sanansa, jaettavaa on kaikille. Pienen pojan eväät riittävät.
Jeesus on itse elämän leipä ja Sana. Jumalan valtakunnasta kuuluu tänäänkin kutsu ruokapöytään. Ihmisen kuolematon sielu tarvitsee ravinnokseen elämän leipää.
Antti Paananen
Kuvituskuva: H.H.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys