Us­kon­tun­nus­tuk­sen sa­nat ovat kris­ti­tyl­le ih­mi­sel­le tu­tut mui­den mu­as­sa ju­ma­lan­pal­ve­luk­sis­ta. Kun ih­mi­nen kas­te­taan, kas­te­juh­laan osal­lis­tu­jat liit­ty­vät yh­tei­seen us­kon­tun­nus­tuk­seen. Kas­ta­mi­nen ta­pah­tuu kol­miyh­tei­sen Ju­ma­lan ni­meen. Kun kris­tit­ty rip­pi­kou­lun päät­teek­si kon­fir­moi­daan, tun­nus­taa hän kris­til­li­sen us­kon­sa ja lu­pau­tuu osoit­ta­maan sen elä­mäs­sään.

Us­kon­tun­nus­tus­tam­me kut­su­taan apos­to­li­sek­si us­kon­tun­nus­tuk­sek­si. Apos­to­li­nen se on sik­si, et­tä sii­nä ei ole mi­tään sel­lais­ta, mitä ei oli­si kir­joi­tet­tu apos­to­li­sis­sa kir­joi­tuk­sis­sa eli Uu­des­sa tes­ta­men­tis­sa. Us­kon­tun­nus­tus se on sik­si, et­tä kaik­ki mitä sii­nä on kir­joi­tet­tu, on vain us­kon kaut­ta ym­mär­ret­tä­vis­sä. Asi­at, jot­ka ovat jär­jel­lä ym­mär­ret­tä­vis­sä tai ais­tein ha­vait­ta­vis­sa, ei­vät tar­vit­se us­koa.

Van­han pe­ri­mä­tie­don mu­kaan apos­to­li­nen us­kon­tun­nus­tus oli­si syn­ty­nyt apos­to­lien yh­tei­ses­ti sa­ne­le­ma­na hei­dän ko­kouk­sis­saan. Vaik­ka sen juu­ret ulot­tu­vat­kin apos­to­li­seen ai­kaan, sen var­si­nai­se­na poh­ja­na on pal­jon myö­häi­sem­mäl­tä ajal­ta ole­va Roo­man seu­ra­kun­nan kas­te­tun­nus­tus. Lo­pul­li­sen muo­ton­sa us­kon­tun­nus­tus sai vas­ta 300-lu­vul­la. Kas­te­op­pi­laan, ka­te­ku­mee­nin, saa­tua ope­tus­ta kris­ti­nus­kon kes­kei­ses­tä si­säl­lös­tä ja hä­nen lu­vat­tu­aan us­koa ja elää kris­tit­ty­nä hä­net kas­tet­tiin. En­nen kas­tet­ta hä­nel­tä ky­syt­tiin us­kon­tun­nus­tuk­sen var­hai­nen ja pel­kis­tet­ty muo­to: us­koi­ko hän Isään, Poi­kaan ja Py­hään Hen­keen.

Us­kon­tun­nus­tus laa­dit­tiin tor­ju­maan vää­riä kä­si­tyk­siä ja har­ha­op­pe­ja. Jo Paa­va­lin kir­jeis­tä on ha­vait­ta­vis­sa, et­tä kris­tit­ty­jen kes­kuu­teen oli tul­lut vir­heel­li­siä evan­ke­liu­min tul­kin­to­ja. Sitä mu­kaa kun evan­ke­liu­mi ta­voit­ti pa­ka­noi­ta, hei­dän opet­ta­mi­sen­sa teki us­kon­tun­nus­tuk­sen en­tis­tä tär­ke­äm­mäk­si.

Us­kon­tun­nus­tuk­ses­sa tun­nus­tau­dum­me us­ko­maan kol­miyh­tei­seen Ju­ma­laan. Luo­mi­nen, lu­nas­tus ja py­hi­tys ovat kris­til­li­sen us­kon kes­kei­sim­mät ta­pah­tu­mat. Kai­ken ole­mas­sa ole­van pe­rus­ta­na on yk­si ai­noa Ju­ma­la, it­se elä­mä, joka voi an­taa elä­män toi­sil­le. Elä­mää an­ta­va­na Ju­ma­la­na hän on kol­me eri per­soo­naa.

Us­kon­tun­nus­tus al­kaa sa­noil­la ”minä us­kon”. Ju­ma­lan to­del­li­suus on niin pal­jon ih­mi­sen ym­mär­ryk­sen ylä­puo­lel­la, et­tei in­hi­mil­li­seen kie­leen voi si­säl­lyt­tää hä­nes­tä täs­mäl­li­siä, kai­ken kat­ta­via mää­ri­tel­miä. Hän on ha­vain­to­maa­il­mam­me tuol­la puo­len, mut­ta us­kon kaut­ta läs­nä ja to­del­li­nen.

Mitä us­kon­tun­nus­tus kris­ti­tyl­le mer­kit­see? Ky­sy­mys­tä on hyvä py­säh­tyä poh­ti­maan omal­le koh­dal­leen. Kris­tit­ty ha­lu­aa us­koa niin kuin sii­nä tun­nus­taa ja ha­lu­aa elää sen to­dek­si omas­sa elä­mäs­sään. On tur­val­lis­ta sy­dä­mes­tään yh­tyä us­kon­tun­nus­tuk­sen sa­noi­hin.

Ant­ti Paa­na­nen