Joi­ta­kin vuo­sia sit­ten met­sä­a­lan am­mat­ti­lai­set oli­vat kurs­sil­la Ra­nu­an opis­tol­la. Mu­ka­na oli niin met­sien suo­je­lun ja vir­kis­tys­käy­tön kuin met­sän tuo­tan­non ja hak­kuun pal­ve­luk­ses­sa ole­via. Pi­din kurs­sil­la alus­tuk­sen ih­mi­sen ja luon­non vä­li­ses­tä suh­tees­ta. Alus­tus­ta seu­ra­si vil­kas kes­kus­te­lu. Kun seu­ra­sin sitä, mi­nul­le jäi hyvä mie­li. Vil­je­li­jät ja var­je­li­jat kes­kus­te­li­vat so­pui­sas­ti toi­si­aan kun­ni­oit­ta­en.

Mikä on ih­mi­sen suh­de luon­toon? Ih­mi­nen on toi­saal­ta osa luon­toa, toi­saal­ta hän ero­aa muus­ta luon­nos­ta. Ih­mi­nen ja luon­to ovat Ju­ma­lan luo­mia. Raa­mat­tu käyt­tää täs­tä ko­ko­nai­suu­des­ta ter­miä luo­ma­kun­ta. Luo­ja ja luo­ma­kun­ta ovat sel­ke­äs­ti kak­si eri asi­aa. Luon­nos­sa ei ole ju­ma­luut­ta.

Luo­mis­ker­to­mus­ten mu­kaan ih­mi­nen ase­tet­tiin esi­mie­sa­se­maan, ti­lan­hoi­ta­jak­si. Hä­nen tuli ot­taa maa hal­lin­taan­sa ja val­li­ta me­ren ka­lo­ja ja tai­vaan lin­tu­ja. Ih­mi­sen teh­tä­vä oli vil­jel­lä ja var­jel­la Ee­de­nin puu­tar­haa. Ih­mi­nen saa käyt­tää luon­toa hy­väk­seen. Näin luon­nol­la on ih­mi­sel­le vä­li­ne­ar­voa. Ta­lou­del­li­sen mer­ki­tyk­sen li­säk­si luon­nol­la on ih­mi­sel­le myös vir­kis­tyk­sel­lis­tä, es­teet­tis­tä ja his­to­ri­al­lis­ta ar­voa.

Ih­mi­nen on ai­na elä­nyt luon­non ym­pä­röi­mä­nä ja ol­lut sii­tä riip­pu­vai­nen. Ih­mi­sen ja luon­non suh­teen poh­ti­mi­nen on tul­lut uu­del­la ta­val­la ajan­koh­tai­sek­si ja ym­pä­ris­tö­e­tii­kan ky­sy­myk­set nous­seet polt­ta­vik­si. On­ko luon­non­suo­je­lul­le omis­tau­tu­nei­den ih­mis­ten in­nos­tus muo­ti-il­miö vai vält­tä­mät­tö­myys? On­ko lan­noi­te­te­ol­li­suus oi­ke­as­sa sa­no­es­saan, et­tä il­man lan­noit­tei­ta seu­rai­si nä­län­hä­tä? Löy­tyy­kö kul­tai­nen kes­ki­tie? Jos se löy­tyy, mi­ten saa­daan ih­mi­set suos­tu­maan sii­hen, jos se edel­lyt­tää muu­tok­sia hei­dän ny­kyi­ses­sä elä­män­ta­vas­saan?

Ny­kyi­sen tie­tä­myk­sen pe­rus­teel­la on teh­ty en­nus­tei­ta sii­tä, mil­tä ih­mis­kun­nan tu­le­vai­suus näyt­tää. Pes­si­mis­ti­sim­mät ar­vi­ot ker­to­vat, et­tä maa­pal­lon uu­siu­tu­mat­to­mat raa­ka-ai­ne­va­ras­tot tuh­la­taan tä­män su­ku­pol­ven ai­ka­na. Op­ti­mis­tit sa­no­vat, et­tä ai­na löy­de­tään uu­sia luon­non­rik­kauk­sia ja kek­si­tään uu­sia kei­no­ja te­ol­li­suus- ja mui­den jät­tei­den uu­del­leen käyt­tä­mi­sek­si.

Eri­lais­ten nä­kö­kul­mien ris­ti­aal­lo­kos­sa mei­dän on hyvä säi­lyt­tää asi­oi­hin myös us­kon nä­kö­kul­ma. Mart­ti Lut­her opet­taa, et­tä Ju­ma­la on an­ta­nut koko luo­ma­kun­nan tyy­dyt­tä­mään elä­mi­sem­me tar­pei­ta. Ku­kaan meis­tä ei ole it­se voi­nut ai­kaan­saa­da elä­mään­sä. Me em­me myös­kään it­se pys­ty sitä yl­lä­pi­tä­mään, oli­pa se sit­ten mi­ten pien­tä ja vä­hä­pä­töis­tä ta­han­sa. (Iso ka­te­kis­mus)

Kirk­ko­her­ra Esa Tuo­maa­la kir­joit­ti vä­hän en­nen kuo­le­maan­sa il­mes­ty­nees­sä sy­no­daa­li­kir­joi­tuk­ses­saan tu­le­vai­suu­de­nen­nus­tuk­sis­ta. Hän to­te­si, et­tä vaik­ka kaik­kein syn­kim­mät­kin en­nus­tuk­set to­teu­tui­si­vat, Ju­ma­lan lap­sel­la on odo­tet­ta­vis­saan kirk­kau­den val­ta­kun­ta, jos­sa on puh­taat ve­det ja sees­tei­nen il­ma.

Teks­ti: Ant­ti Paa­na­nen

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 5/2016