Raa­mat­tu si­säl­tää lu­kui­sia ru­kouk­sia. Osa niis­tä on hy­vin tun­net­tu­ja, ku­ten Her­ran siu­naus (4. Moos. 6:23–27) ja Jee­suk­sen opet­ta­ma Her­ran ru­kous (Matt. 6:9–13).

Mui­ta tun­net­tu­ja ru­kouk­sia ovat esi­mer­kik­si Ma­ri­an kii­tos­vir­si (Luuk. 1:46–55), Jee­suk­sen ru­kous seu­raa­jien­sa puo­les­ta (Joh. 17) ja Ste­fa­nuk­sen ru­kous hä­nen ol­les­saan me­nos­sa kuo­le­maan (Apt. 7:59–60). Myös psal­meis­sa on run­saas­ti ru­kouk­sia. Raa­mat­tua voi­kin kut­sua ru­kous­ten kir­jak­si.

Tut­kit­ta­va­na ole­va Ne­he­mi­an ru­kous ei kuu­lu Raa­ma­tun tun­ne­tuim­pien ru­kous­ten jouk­koon. Ne­he­mi­an kir­ja on kui­ten­kin yk­si Raa­ma­tun tär­keis­tä his­to­ri­al­li­sis­ta kir­jois­ta. Sii­nä ker­ro­taan ajas­ta, jol­loin osa Baa­be­lin pak­ko­siir­to­lai­suu­teen jou­tu­neis­ta oli jo saa­nut pa­la­ta ta­kai­sin ko­ti­seu­dul­leen (noin 450 eKr).

Ne­he­mi­an kir­ja muo­dos­tuu pää­a­si­as­sa Ne­he­mi­an muis­tel­mis­ta. Ne­he­mia oli Per­si­an ku­nin­kaan juo­man­las­ki­ja, jon­ka teh­tä­vä­nä oli mais­taa ku­nin­kaan juo­mia sen va­ral­ta, et­tei nii­tä ol­lut myr­ky­tet­ty.

Huo­no­ja uu­ti­sia Je­ru­sa­le­mis­ta

Ne­he­mi­an luok­se tu­lee hä­nen vel­jen­sä Ha­na­ni Juu­das­ta muu­ta­mien mui­den mies­ten kans­sa. Ne­he­mia ky­se­lee heil­tä Je­ru­sa­le­min olois­ta ja niis­tä juu­ta­lai­sis­ta, jot­ka oli­vat pääs­seet pa­laa­maan van­keu­des­ta.

Ne­he­mia saa ikä­vän ja huo­les­tut­ta­van vas­tauk­sen. Van­keu­des­ta pa­lan­neet eli­vät suu­res­sa kur­juu­des­sa ja hä­pe­äs­sä. Je­ru­sa­le­min muu­rit oli­vat rau­ni­oi­na, ja sen por­tit oli pol­tet­tu.

Vies­tit Juu­das­ta jär­kyt­ti­vät Ne­he­mi­aa. Ne kuul­tu­aan hän is­tui mon­ta päi­vää maas­sa it­kien ja paas­to­ten. Ah­dis­tuk­sen kes­kel­lä Ne­he­mia ava­si sy­dän­tään Ju­ma­lal­le ru­kouk­ses­sa.

Ne­he­mia ru­koi­lee nöy­rä­nä

Ru­kouk­ses­saan Ne­he­mia tun­nus­taa Ju­ma­lan kaik­ki­val­tiu­den ja val­ta­suu­ruu­den. Hän muis­tut­taa sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la pi­tää liit­ton­sa voi­mas­sa ja on us­kol­li­nen niil­le, jot­ka ra­kas­ta­vat Ju­ma­laa ja nou­dat­ta­vat hä­nen käs­ky­jään.

Ne­he­mia pyy­tää, et­tä Ju­ma­la avai­si sil­män­sä nä­ke­mään ja kor­van­sa kuu­le­maan hä­nen ru­kouk­sen­sa. Ne­he­mia pal­jas­taa näin nöy­ryy­ten­sä Ju­ma­lan tah­don ja vii­sau­den edes­sä.

Tä­män jäl­keen Ne­he­mia tun­nus­taa, et­tä hän it­se, hä­nen per­he­kun­tan­sa ja is­ra­e­li­lai­set ei­vät ol­leet ky­en­neet täyt­tä­mään Ju­ma­lan käs­ky­jä. He oli­vat teh­neet syn­tiä Ju­ma­laa vas­taan rik­ko­mal­la Ju­ma­lan la­ke­ja, käs­ky­jä ja sää­dök­siä.

Ne­he­mia muis­tut­taa Ju­ma­laa myös sii­tä, kuin­ka hän oli Moo­sek­sel­le sa­no­nut, et­tä hän ha­jot­tai­si is­ra­e­li­lai­set, jos he luo­pui­si­vat Ju­ma­las­ta. Ju­ma­la oli kui­ten­kin lu­van­nut, et­tä ti­lan­ne muut­tui­si, jos is­ra­e­li­lai­set kään­tyi­si­vät Ju­ma­lan puo­leen ja nou­dat­tai­si­vat hä­nen käs­ky­jään ja eläi­si­vät nii­den mu­kai­ses­ti. Täl­löin hän ko­ko­ai­si hei­dät jäl­leen yh­teen, vaik­ka hei­dät oli­si ha­jo­tet­tu maan ää­riin.

Ju­ma­la kuu­lee ru­kouk­sen

Ne­he­mia pyy­tää, et­tä Ju­ma­la vai­kut­tai­si ku­nin­kaas­sa suo­peu­den hä­nen suun­ni­tel­miin­sa. Ju­ma­la kuu­lee hä­nen ru­kouk­sen­sa. Ne­he­mia pää­see esit­tä­mään ku­nin­kaal­le pyyn­nön, et­tä hän sai­si läh­teä Juu­daan ra­ken­ta­maan uu­del­leen Je­ru­sa­le­mia (Neh. 2:4–6).

Ku­nin­gas suos­tuu pyyn­töön. Hän an­taa Ne­he­mi­al­le jopa käs­ky­kir­jeet, jot­ka aut­ta­vat mat­kal­la Je­ru­sa­le­miin ja Je­ru­sa­le­min ra­ken­ta­mi­ses­sa. Näin ta­pah­tuu Ne­he­mi­an mu­kaan sen vuok­si, et­tä Ju­ma­lan suo­jaa­va käsi oli hä­nen yl­län­sä. (Neh. 2:6–8.)

Ne­he­mi­an kir­jas­sa ker­ro­taan, kuin­ka Ju­ma­lan avul­la Je­ru­sa­le­min muu­rit ja por­tit ra­ken­net­tiin uu­del­leen. Työ­tä teh­tiin yh­des­sä, ja sa­mal­la ol­tiin val­mii­ta tais­te­le­maan vi­hol­lis­ta vas­taan. (Neh. 3–6.) Juu­dan vi­hol­li­set­kin jou­tui­vat tun­nus­ta­maan, et­tä kaik­ki työ saa­tiin pää­tök­seen Ju­ma­lan avul­la (Neh. 6:16).

Ne­he­mi­an ta­voin voim­me ru­kouk­ses­sa lä­hes­tyä Ju­ma­laa hä­nen lu­pauk­siin­sa tur­vau­tu­en. Ru­kous on sy­dä­men pu­het­ta Ju­ma­lan kans­sa. Jee­sus opet­ti, et­tä Ju­ma­la tie­tää, mitä me tar­vit­sem­me jo en­nen kuin olem­me sitä hä­nel­tä pyy­tä­neet­kään (Matt. 6:8).

Tär­ke­ää on ru­koil­la, et­tä Ju­ma­lan tah­to to­teu­tui­si. Jee­suk­sen ope­tuk­sen mu­kaan Ju­ma­lan tah­to to­teu­tuu, kun ih­mi­nen löy­tää Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ja saa syn­tin­sä an­teek­si. Tä­män myö­tä Ju­ma­la siu­naa myös ajal­li­ses­ti (Matt. 6:33).

Ant­ti Sa­ve­la

Teks­tis­sä kä­si­tel­lään seu­raa­vaa raa­ma­tun­koh­taa: Neh. 1:1–11

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 6/2015