Kol. 3:23

Paa­va­lin kir­je ko­los­sa­lai­sil­le vie mei­dät tar­kas­te­le­maan kris­tit­ty­jen yh­teis­tä elä­mää. Kol­man­nen lu­vun ja­keis­sa Paa­va­li neu­voo Ko­los­san Ju­ma­lan lap­sia Ju­ma­lan tah­don mu­kai­seen elä­mään.

Paa­va­li muis­tut­taa kir­jees­sään sii­tä, kuin­ka epä­us­kois­ten ih­mis­ten elä­mä on syn­tien kans­sa kul­ke­mis­ta. Hän lu­et­te­lee joi­ta­kin syn­nin muo­to­ja, ku­ten huo­ruus ja ah­neus. Hän ke­hot­taa jät­tä­mään nämä asi­at, kos­ka niis­sä elä­mäl­lä ih­mi­nen hank­kii pääl­leen Ju­ma­lan vi­han. Li­säk­si hän neu­voo pa­ne­maan pois mui­den mu­as­sa när­käs­tyk­sen, pil­kan ja il­ke­ät sa­nat.

Paa­va­li opas­taa ko­los­sa­lai­sia ole­maan re­hel­li­siä kes­ke­nään ja rii­su­maan van­ha ih­mi­nen pääl­tään. Hän neu­voo kär­si­mään toi­nen tois­taan ja an­ta­maan an­teek­si, jos jol­la­kin on kan­net­ta tois­ta vas­taan, ku­ten Kris­tus­kin on an­teek­si an­ta­nut. Sit­ten hän ke­hot­taa pu­ke­maan pääl­le rak­kau­den, joka on täy­del­li­syy­den side.

Van­hen­tu­nei­ta neu­vo­ja?

Voim­me ky­syä, ovat­ko Paa­va­lin neu­vot ko­los­sa­lai­sil­le käy­neet van­hoik­si? Yh­teis­kun­tam­me on muut­tu­nut val­ta­val­la vauh­dil­la. Sa­mal­la syn­ti­kä­si­tys on mu­ren­tu­nut ih­mis­ten mie­les­sä, ja kris­til­li­sis­tä ar­vois­ta on laa­jal­ti luo­vut­tu.

Ajas­sam­me vaa­di­taan, et­tä mei­dän kaik­kien tu­li­si ol­la su­vait­se­vai­sia ih­mi­siä ja hy­väk­syä sel­lai­sia asi­oi­ta, jot­ka ovat Raa­ma­tun mu­kaan syn­tiä. Syn­ti tur­me­lee kui­ten­kin hy­vän oman­tun­non, ja sen seu­rauk­se­na voi me­net­tää kal­liin us­kon lah­jan.

Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on us­ko­vai­sel­le ra­kas. Jee­sus neu­voo: ”Sii­tä pi­tää kaik­kein tun­te­man tei­dät mi­nun ope­tus­lap­sik­se­ni, jos te kes­ke­nän­ne rak­kau­den pi­dät­te” (Joh. 13:35). Sii­hen si­säl­tyy myös se, et­tä hy­väk­sym­me toi­nen toi­sem­me ja an­nam­me an­teek­si, kun mat­kal­la tu­lee huo­no­ja sa­no­ja, tur­me­lus­ta ja syn­tiä.

Run­saas­ti Ju­ma­lan sa­naa

Paa­va­li kä­sit­te­lee kir­jees­sään Ju­ma­lan sa­nan mer­ki­tys­tä. Sen tu­li­si ol­la run­saa­na mei­dän kes­kel­läm­me. Hän ke­hot­taa opet­ta­maan ja neu­vo­maan kes­ke­näm­me psal­meil­la, kii­tos­vir­sil­lä ja hen­gel­li­sil­lä lau­luil­la ja te­ke­mään sen kai­ken Her­ran Jee­suk­sen ni­meen, Ju­ma­laa kiit­tä­en.

Eläm­me Suo­mes­sa hy­vää ai­kaa. Saam­me ko­koon­tua Ju­ma­lan sa­nan kuu­loon va­paas­ti. Seu­ro­ja on joka vii­kon­lop­pu ym­pä­ri maa­tam­me. Meil­lä on mah­dol­li­suus hil­jen­tyä kuun­te­le­maan ja us­ko­maan evan­ke­liu­mi omal­le koh­dal­lem­me.

Seu­rois­sa saar­nat­tu evan­ke­liu­mi ruok­kii sie­lua; evan­ke­liu­mi an­taa voi­maa tais­tel­la sie­lun­vi­hol­lis­ta vas­taan. Kuu­li­ja voi ru­koil­la Ju­ma­lal­ta pu­hu­jal­le oi­kei­ta sa­no­ja ja it­sel­le kuu­le­via kor­via sekä kät­ke­vää sy­dän­tä.

Toi­nen toi­sem­me kun­ni­oit­ta­mi­nen

Paa­va­li siir­tyy kir­jees­sään kä­sit­te­le­mään us­ko­vais­ten kes­ki­näis­tä elä­mää. Vai­mo­ja hän ke­hot­taa kun­ni­oit­ta­maan mies­tään, mie­hiä ra­kas­ta­maan vai­mo­jaan. Lap­sia hän neu­voo ole­maan kuu­li­ai­sia van­hem­mil­leen. Isiä hän opas­taa kas­vat­ta­maan lap­si­aan ar­mol­li­ses­ti, pal­ve­li­joi­ta ole­maan kuu­li­ai­sia isän­nil­leen. Tä­män kai­ken hän ke­hot­taa te­ke­mään sy­dä­mes­tä, niin kuin Her­ral­le.

Hy­vin­voin­nin ja va­ral­li­suu­den kas­va­es­sa myös it­sek­kyys ja omien tar­pei­den tyy­dyt­tä­mi­nen li­sään­ty­vät. Vaa­ra­na on, et­tä unoh­dam­me Paa­va­lin neu­vot ja ajat­te­lem­me vain it­se­äm­me.

Oma puo­li­so on Ju­ma­lan lah­ja, jos­ta saa ol­la kii­tol­li­nen. Avi­o­liit­to on tar­koi­tet­tu kes­tä­mään niin kau­an, kun­nes kuo­le­ma puo­li­sot erot­taa. Tätä suh­det­ta kan­nat­taa vaa­lia. Avi­o­puo­li­soi­den vä­li­nen rak­kaus on ko­din tur­va ja pe­rus­ta sekä kas­vu­a­lus­ta per­heen lap­sil­le.

Työ­e­lä­mäs­sä ja Sii­o­nin kes­kel­lä

Työ­e­lä­mäs­sä, toi­mies­sam­me joko työ­nan­ta­ja­na tai työn­te­ki­jä­nä, on hyvä muis­taa Paa­va­lin neu­vo teh­dä kaik­ki pal­ve­lus niin kuin Her­ral­le. Se oh­jaa mei­tä miet­ti­mään eri ti­lan­teis­sa sitä, mikä on oi­kein ja mikä vää­rin. Kun voim­me toi­mia hy­vän oman­tun­non ja kes­ki­näi­sen kun­ni­oi­tuk­sen il­ma­pii­ris­sä, on mei­dän hel­pom­pi kä­si­tel­lä myös vai­kei­ta asi­oi­ta.

Työ­e­lä­mäs­sä­kin saam­me pyy­tää Ju­ma­lal­ta vii­saut­ta ja nöy­rää miel­tä. An­teek­si pyy­tä­mis­tä ja an­ta­mis­ta saa­te­taan tar­vi­ta myös työ­pai­kal­la. Näin me säi­ly­täm­me puh­taan oman­tun­non ja hy­vät vä­lit ih­mis­ten kes­ken.

Ju­ma­la on an­ta­nut val­ta­kun­taan­sa eri­lai­set lah­jat ja mo­nen­lai­sia teh­tä­viä. Sii­o­nin työs­sä ky­sy­tään mei­dän kaik­kien mah­dol­li­suut­ta osal­lis­tua, jot­ta teh­tä­vät oli­si­vat yh­tei­siä, ei­kä ke­nen­kään taak­ka kas­vai­si lii­an suu­rek­si.

Par­haim­mil­laan yh­tei­nen te­ke­mi­nen lä­hen­tää ja an­taa mah­dol­li­suu­den kes­kus­tel­la us­kon ky­sy­myk­sis­tä. Saam­me ru­koil­la Tai­vaan Isäl­tä kris­ti­tyn miel­tä hä­nen val­ta­kun­tan­sa työ­hön.

Ta­pa­ni Kin­nu­nen

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 2/2015