Ps. 100:1–5

Raa­ma­tun vir­si­kir­jak­si kut­sut­tu Psal­mien kir­ja il­men­tää kil­voit­te­li­joi­den tun­te­muk­sia. Mo­nen kirk­kom­me ny­kyi­sen vir­si­kir­jan vir­ren läh­tö­koh­ta on psal­meis­sa. Psal­mei­hin si­säl­tyy ka­tu­mus­ta, syn­nin­tun­nus­tus­ta, kii­tos­ta, ylis­tys­tä ja luot­ta­mus­ta Ju­ma­lan lu­pauk­siin. Nii­tä voi ryh­mi­tel­lä si­säl­tö­jen­sä ja tyy­lin­sä mu­kaan.

Psal­mi 100 on si­säl­löl­li­ses­ti kii­tosp­sal­mi. Uu­sim­mas­sa raa­ma­tun­kään­nök­ses­sä se on ot­si­koi­tu: ”Tul­kaa rie­mui­ten Her­ran temp­pe­liin!” Psal­mis­sa on mo­nien mui­den psal­mien ta­voin sel­keä kuva Ju­ma­las­ta Luo­ja­na, jol­le kuu­luu kun­nia (Ps.100:3).

Kir­joit­ta­ja vä­lit­tää ku­van Ju­ma­las­ta, joka pi­tää kan­sas­taan hy­vää huol­ta. Koko luo­ma­kun­ta saa osak­seen Ju­ma­lan hy­vyyt­tä. Psal­min­kir­joit­ta­ja pyy­tää­kin: ”Iloit­se, maa!” (Ps. 100:1.) Bib­li­as­sa on joh­dan­to­kir­joi­tus tä­hän psal­miin liit­ty­en: ”Kau­nis ke­hoi­tus har­taas­ti Kris­tus­ta Luo­jaam­me, lu­nas­ta­jaam­me ja hol­hoo­jaam­me pal­ve­le­maan.”

Her­ran kan­sa, lai­tu­men lam­paat

Ju­ma­lan lap­si ko­kee kuu­lu­van­sa Her­ran kan­saan ja lau­maan. Psal­min kuva lai­tu­men lam­pais­ta on tut­tu, tur­val­li­nen. Van­han tes­ta­men­tin pro­fee­tois­ta lam­paat ja pai­men­tee­ma ovat voi­mal­li­ses­ti esil­lä He­se­kie­lil­lä. He­se­kie­lin kir­jan luku 34 päät­tyy sa­noi­hin: ”Te ih­mi­set, olet­te mi­nun lam­paa­ni, mi­nun lai­tu­me­ni lam­paat. Minä olen tei­dän Ju­ma­lan­ne. Näin sa­noo Her­ra Ju­ma­la.”

Uu­den tes­ta­men­tin tun­ne­tuin kuva löy­tyy Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­mis­ta. Lam­mas­ten pai­men osoit­taa rak­kau­ten­sa sy­vyy­den lam­pai­taan koh­taan: ”Minä olen hyvä pai­men, oi­kea pai­men, joka pa­nee hen­ken­sä alt­tiik­si lam­pai­den puo­les­ta” (Joh. 10:11). Täl­lai­ses­ta rak­kau­des­ta ja Ju­ma­lan hy­vyy­des­tä osal­li­nen ih­mi­nen voi puh­je­ta kii­tos­lau­luun.

Pai­menp­sal­mi 23 avaa sil­miem­me eteen jo en­sim­mäi­ses­sä ja­kees­sa ku­van sii­tä, mitä mer­kit­see oi­ke­an pai­me­nen seu­raa­mi­nen: ”Her­ra on mi­nun pai­me­ne­ni, ei mi­nul­ta mi­tään puu­tu.” Täl­lai­sen hy­vyy­den ko­ke­mi­nen voi joh­dat­taa Ju­ma­lan lap­sen pal­ve­le­mi­sen lah­jan ää­rel­le. Ju­ma­lan lap­si saa ru­kouk­ses­sa pyy­tää voi­maa sii­hen, et­tä jak­saa mat­kal­laan viet­tää ju­ma­lan­pal­ve­lus­ta ja saa voi­maa Her­ran­sa ja hä­nen lau­man­sa pal­ve­le­mi­seen. ”Ja joka pal­ve­lee, pal­vel­koon voi­mal­la, jon­ka Ju­ma­la an­taa, jot­ta Ju­ma­la tu­li­si kai­kes­sa kir­kas­te­tuk­si Jee­suk­sen Kris­tuk­sen kaut­ta” (1. Piet. 4:11).

Iä­ti kes­tä­vä ar­mo

Van­han tes­ta­men­tin ajan temp­pe­li­ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen kuva on mer­kit­tä­vä. Psal­mi­lau­la­ja pyy­tää tu­li­joi­ta kiit­tä­mään Her­raa jo temp­pe­lin por­teil­la. Esi­pi­hoil­la saa lau­laa rie­mui­ten ylis­tys­tä Her­ran ni­mel­le. Py­hä­kös­sä vie­te­tään ju­ma­lan­pal­ve­lus­ta.

Rie­mu­nai­he on sel­keä: su­ku­pol­ves­ta toi­seen kes­tää Ju­ma­lan ar­mo. Her­ran hy­vyys on mit­taa­ma­ton, hä­nen ar­mon­sa ikui­nen. Ju­ma­la on lu­pauk­sis­saan us­kol­li­nen: ”Vaik­ka vuo­ret järk­kyi­si­vät ja kuk­ku­lat hor­jui­si­vat, mi­nun rak­kau­te­ni si­nuun ei jär­ky ei­kä mi­nun rau­han­liit­to­ni hor­ju, sa­noo Her­ra, si­nun ar­mah­ta­ja­si” (Jes. 54:10).

Psal­mien kir­jan hep­re­an­kie­li­nen nimi te­hil­lim mer­kit­see suo­men­net­tu­na ylis­tys­lau­lu­ja. Krei­kan­kie­li­nen sana psal­mos mer­kit­see puo­les­taan suo­men­net­tu­na kie­li­soit­ti­mil­la sä­es­tet­tyä lau­lua. Ku­nin­gas Daa­vid, joka oli psal­mi­ru­noi­li­ja, oli tai­ta­va sä­es­tä­jä. Pai­men­poi­ka lä­hes­tyi ja ilah­dut­ti ai­ka­naan har­pun­soi­tol­la ku­nin­gas Sau­lia, kun ku­nin­kaal­la oli mur­hei­ta.

Vir­si­kir­jam­me tut­tu kii­tos- ja ylis­tys­vir­si 332 muis­tut­taa psal­mia 150: ”Kii­tos Ju­ma­lal­lem­me soi­koon sy­dä­mes­täm­me vir­sin, lau­luin, psalt­ta­rein, har­puin, hui­luin, kan­te­lein.”

Pe­las­tus tu­lee ar­mos­ta

Seu­ra­huo­nees­sa kai­ku­van voi­mak­kaan lau­lun kii­tok­sen ja ylis­tyk­sen ai­he on edel­leen sama kuin psal­mis­sa 100: Her­ra ja hä­nen hy­vyy­ten­sä. Sii­o­nin pal­ve­lu­työs­sä voi sa­moin ko­kea iloa ja kii­tol­li­suut­ta.

Tär­kein ylis­tyk­sen ai­he on Her­ran ar­mo. Seu­ra­huo­nee­seen saa­pu­va Ju­ma­lan kan­sa tu­lee Ju­ma­lan sa­nan kuu­loon, saa­maan ra­vin­toa mat­kal­leen. Hyvä Pai­men on vii­toit­ta­nut lau­mal­leen tien pe­ril­le as­ti. Hän on an­ta­nut hen­ken­sä lam­mas­ten edes­tä. Pe­las­tus ja ikui­nen elä­mä tu­lee Her­ran kan­sal­le, jo­kai­sel­le lai­tu­men lam­paal­le lah­ja­na, ar­mos­ta. Sik­si psal­min­kir­joit­ta­ja ke­hot­taa mat­kan­te­ki­jää ylis­tä­mään Ju­ma­laa, jon­ka ar­mo kes­tää ikui­ses­ti.

Juha Sep­pä­lä

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 2/2015