Fi­le­mo­nil­ta oli ka­ran­nut or­ja, One­si­mus. Pako ei kui­ten­kaan tuo­nut One­si­muk­sel­le täyt­tä va­paut­ta ja tur­vaa. Hä­nen elä­mäs­sään oli koko ajan läs­nä kiin­ni jää­mi­sen pel­ko. Va­paus oli otet­tu il­man lu­paa – eh­kä hän oli pa­en­nut isän­tän­sä vi­haa. Jot­ta One­si­mus voi­si pa­la­ta isän­tän­sä luok­se ja vält­täi­si pa­ke­ne­mi­ses­ta ai­heu­tu­van ran­gais­tuk­sen – pa­him­mas­sa ta­pauk­ses­sa kuo­le­man – hä­nen pi­täi­si saa­da suo­si­tus­kir­je, joka le­pyt­täi­si isän­nän vi­han.

One­si­mus kai tie­si, et­tä Paa­va­li oli isän­nän ys­tä­vä, ja niin­pä hän ha­keu­tui Paa­va­lin pu­heil­le. Paa­va­li, joka puo­les­taan oli va­paa mies, oli yl­lät­tä­en van­git­tu, kos­ka oli ju­lis­ta­nut evan­ke­liu­mia Jee­suk­ses­ta. Osat oli­vat vaih­tu­neet. Lu­vat­to­mal­la va­paal­la ol­lut or­ja tu­li­kin van­gi­tun saar­na­mie­hen pu­heil­le.

Kään­ne One­si­muk­sen elä­mäs­sä

Kes­kus­te­lun ai­ka­na One­si­muk­sen elä­mäs­sä ta­pah­tui kään­ne. One­si­mus sai pa­ran­nuk­sen ar­mon. Syn­nin or­jas­ta tuli Ju­ma­lan edes­sä va­paa. Ajal­li­nen or­jan ase­ma ei kui­ten­kaan muut­tu­nut. Vä­lit Fi­le­mo­nin kans­sa piti sel­vit­tää. Sii­nä­kin asi­as­sa Paa­va­li tuli One­si­muk­sen avuk­si. Hän laa­ti suo­si­tus­kir­jeen, et­tä Fi­le­mon ot­tai­si One­si­muk­sen vas­taan us­kon­vel­je­nä, oli­han Fi­le­mon us­ko­vai­nen mies. Paa­va­li ve­to­si Fi­le­mo­nin kris­til­li­seen mie­leen ja rak­kau­teen. Hän lu­pa­si jopa mak­saa One­si­muk­sen mah­dol­li­ses­ti ai­heut­ta­mat va­hin­got tai ve­lat.

Ker­to­muk­ses­ta, Paa­va­lin kir­jees­tä Fi­le­mo­nil­le, ei sel­viä se, jäi­kö One­si­mus or­jan ase­maan edel­leen. Se ei oi­ke­as­taan ole edes tär­kein­tä. Kes­keis­tä on se, et­tä syn­tien an­teek­si­an­ta­mus syn­nyt­ti va­pau­den Ju­ma­lan edes­sä, us­kon he­del­mä­nä ajal­li­set rik­ko­muk­set so­vit­tiin ja Fi­le­mo­nin ja One­si­muk­sen vä­lit kor­jau­tui­vat.

Or­juu­den tra­ge­dia

Or­juus oli ta­val­lis­ta Raa­ma­tun ai­kaan. Se oli tra­ge­dia niil­le ih­mi­sil­le, jot­ka sen jou­tui­vat ko­ke­maan. Or­juus on ny­kyi­sin kan­sain­vä­li­sil­lä so­pi­muk­sil­la kiel­let­ty, mut­ta sil­ti sitä edel­leen esiin­tyy. On ar­vi­oi­tu et­tä maa­il­mas­sa oli­si vie­lä­kin 27 mil­joo­naa or­jaa. Or­juus il­me­nee ny­kyi­sin ih­mis­kau­pan eri muo­dois­sa. Or­juu­des­sa ih­mi­nen on alis­tet­tu toi­sen ih­mi­sen val­lan al­le. Or­juus pol­kee ih­mi­soi­keuk­sia ja on kai­kin ta­voin vää­rin. Jos sel­lais­ta tu­lee tie­toom­me, vel­vol­li­suu­tem­me on il­moit­taa asi­as­ta vi­ra­no­mai­sil­le.

Or­juu­den kä­si­tet­tä käy­te­tään myös ver­taus­ku­val­li­ses­ti: voi­daan pu­hua, et­tä ih­mi­nen on vaik­ka­pa päih­tei­den or­ja, jos hän on niis­tä riip­pu­vai­nen. Pu­hu­taan tu­pa­kan ja vii­nan or­jis­ta. Kil­pai­lu­yh­teis­kun­nas­sa mei­tä vaa­nii me­nes­ty­mi­sen or­juus, jos­ta voi ol­la yl­lät­tä­vän vai­kea pääs­tä va­paak­si.

Syn­nin or­juu­des­ta

Roo­ma­lais­kir­jeen teks­tim­me pu­huu syn­nin or­juut­ta­vas­ta vai­ku­tuk­ses­ta, mikä es­tää ih­mis­tä pal­ve­le­mas­ta Ju­ma­laa (Room. 6:20–21). Ih­mi­nen voi mo­nin eri ta­voin an­tau­tua tai jou­tua syn­nin or­jak­si. Jos an­nam­me ruu­miim­me hi­mo­jen ja ha­lu­jen val­taan, syn­tim­me on ais­til­li­suut­ta. Jos ra­kas­tam­me maa­il­maa ja sen aar­tei­ta enem­män kuin Ju­ma­laa, on syn­tim­me maa­il­mal­li­suut­ta. Jos koh­te­lem­me lä­him­mäi­si­äm­me huo­nos­ti ja ajam­me vain omaa etu­am­me, on syn­tim­me it­sek­kyyt­tä. Jos ko­ro­tam­me it­sem­me tois­ten ylä­puo­lel­le ja ha­lu­am­me tul­la toi­meen vain oman it­sem­me va­ras­sa – tai jos ko­ro­tam­me it­sem­me pe­rä­ti Ju­ma­lan ylä­puo­lel­le – on syn­tim­me yl­peyt­tä. Meis­sä jo­kai­ses­sa on täl­lai­sia tai­pu­muk­sia. Jou­dum­me sik­si tais­te­le­maan syn­tiä vas­taan.

On poh­dit­tu, voi­daan­ko myös us­kon­non ni­mis­sä or­juut­taa ih­mis­tä. Kyl­lä se­kin on mah­dol­lis­ta. On yk­si taho, jon­ka tah­don al­le kaik­kien tu­lee nöyr­tyä. Pie­ta­ri il­mai­see sen näin: ”Nöyr­ty­kää siis Ju­ma­lan vä­ke­vän kä­den al­le, niin hän ajan tul­len ko­rot­taa tei­dät” (1. Piet. 5:6). Ju­ma­la ei pidä mei­tä kä­ten­sä al­la nöy­ryyt­tääk­seen mei­tä vaan va­paut­taak­seen mei­dät sie­lun­vi­hol­li­sen val­lan al­ta ja an­taak­seen meil­le ian­kaik­ki­sen elä­män.

Mi­ten va­pau­tua or­juu­des­ta?

One­si­mus-or­ja yrit­ti rat­kais­ta on­gel­man­sa kar­kaa­mal­la. Se ei tuot­ta­nut tu­los­ta. Hän ajau­tui vain mo­ni­mut­kai­sem­piin on­gel­miin. Or­jan elä­mä hel­pot­ti vain het­kek­si, mut­ta koko ajan mu­ka­na oli pel­ko, et­tä joku il­mi­an­taa ja hän jou­tuu en­tis­tä tu­ka­lam­paan ti­lan­tee­seen. Päih­tei­den ja tu­pa­kan or­jil­le tar­jo­taan hoi­to­ja ja te­ra­pi­oi­ta, joil­la riip­pu­vuu­des­ta va­pau­tu­mis­ta tu­e­taan. Jos­kus hoi­dot on­nis­tu­vat, toi­si­naan ei­vät.

Syn­nin or­juu­des­ta va­pau­tu­mi­nen tar­koit­taa to­del­lis­ta suun­nan­vaih­toa, mie­len­muu­tos­ta. Tämä mie­len­muu­tos syn­tyy pa­ran­nuk­sen kaut­ta. Pa­ran­nuk­ses­sa syn­te­jään ja epä­us­ko­aan ka­tu­va ih­mi­nen ha­lu­aa ot­taa vas­taan syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­min ja hä­nel­le ju­lis­te­taan an­teek­si­an­ta­mus Jee­suk­sen täh­den. Ju­ma­lan ar­mon voi­ma syn­nyt­tää ih­mi­sen sy­dä­meen us­kon Jee­suk­seen ja ha­lun teh­dä mat­kaa hy­väl­lä omal­la­tun­nol­la.

Pa­ran­nuk­sen kaut­ta sy­dän puh­dis­tuu ja sin­ne as­tuu uu­si isän­tä, Her­ra Jee­sus Kris­tus ja hä­nen Pyhä Hen­ken­sä. Täl­lai­sen mie­len­muu­tok­sen saa ai­kaan Ju­ma­la voi­mal­laan. ”Kun nyt olet­te pääs­seet va­paik­si syn­nis­tä ja tul­leet Ju­ma­lan pal­ve­li­joik­si, te kor­jaat­te sa­to­na py­hi­tyk­sen ja saat­te lo­puk­si ikui­sen elä­män” (Room. 6:22). Py­hi­tys ei tar­koi­ta sitä, et­tä ih­mi­ses­tä ka­to­ai­si­vat syn­nil­li­set tai­pu­muk­set, mut­ta fi­lip­pi­läis­kir­jeen mu­kaan ”Ju­ma­la saa teis­sä ai­kaan sen, et­tä tah­dot­te teh­dä ja myös teet­te niin kuin on hä­nen hyvä tar­koi­tuk­sen­sa” (Fil. 2:13).

Us­ko­vai­ses­sa­kin asuu kyl­lä syn­ti, mut­ta us­kon täh­den se ei enää val­lit­se sy­dän­tä. Paa­va­li tun­si syn­nin pis­ti­men li­has­saan ja ru­koi­li, et­tä Ju­ma­la ot­tai­si sen pois. Hä­nel­le sa­not­tiin: ”Tyy­dy mi­nun ar­moo­ni, sil­lä mi­nun voi­ma­ni on hei­kois­sa vä­ke­vä” (2. Kor. 12:9). Ar­mon kaut­ta saam­me iloi­ta Ju­ma­lan lap­sen va­pau­des­ta.

Mik­ko Ul­jas

Teks­tis­sä kä­si­tel­lään seu­raa­via raa­ma­tun­koh­tia: Room. 6:22–23

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 1/2014