Elämä on Jumalan luomistyön suuri ihme. Psalminkirjoittajan mukaan ”ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni luodut” (Ps. 139:16).
On luonnollista, että jokainen elämän lahjan saanut suunnittelee omaa tulevaisuuttaan, pyrkii erilaisiin päämääriin ja etsii tarkoitusta elämälleen.
Jumala sallii monenlaista elämänosaa. Joskus näyttää, ettei toisilla ole huolen häivää. Toiset taas voivat joutua kokemaan alituisesti pettymyksiä ja sairautta.
Kuulemme puhuttavan elämänhallinnasta. Ihminen voi tiettyyn rajaan asti vaikuttaa elämäänsä, mutta elämä on hyvin yllätyksellinen, eikä kaikkiin eteen tulevien tilanteiden ratkaisemiseksi löydy keinoja.
Suunnitelmat ja toiveet eivät aina toteudu. Tulee vaikeita takaiskuja. Voimme joutua kokemaan sellaista, joka vaatii aivan uudelleen asennoitumista. Kun tilannetta ei voi muuttaa muuksi, täytyy vain nöyrtyä, alistua ja tyytyä osaansa, vaikka se tekeekin kipeää.
Oman avuttomuutensa tunnustaminen on kaikkein vaikeinta. Silti olisi parasta myöntää, ettemme voi aina itseämme auttaa. Silloin tarvitaan ystävää, jolle voi puhua vaikeista asioista. Keskustelu hänen kanssaan voi kantaa ja avata uusia näköaloja. Jumalan sanassa on luvattu voima elämän erilaisiin vaiheisiin.
Tärkeintä on uskon ja luottamuksen säilyttäminen taivaalliseen Isämme hyvyyteen. Hänen johdatukseensa olisi rohkaistava erityisesti suurta nuorten joukkoa keskellämme. Heillä on elämä edessä. Rukoilemme heille ymmärrystä, kun he tekevät pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavia ratkaisujaan.
Uskovainen voi luottaa siihen, että häntä kantaa ajallisen ja iankaikkisen elämän siunaus (1. Tim. 4:8).
Vuorisaarnassaan Jeesus puhui monista, sinänsä tärkeistä, tavoittelemisen arvoisista asioista ja kohteista, joihin ihmiset pyrkivät. Ennen kaikkea hän kehotti etsimään Jumalan valtakuntaa.
Samaa asiaa tarkoitti Vanhan testamentin profeetta: ”Etsikää Herra, kun hänet vielä voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä” (Jes. 55:6).
Myös modernin ajan ihmiselle on tarjolla todellinen elämänvoima evankeliumissa. Evankeliumista osallinen ihminen tuntee keskeneräisyytensä, mutta samalla Jumalan armahtavana Isänään ja näkee elämässään tulevaisuuden ja toivon.
Jeesus muistuttaa: ”Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä” (Matt. 10: 39).
Kysymys on kustannusten laskemisesta: kannattaako ottaa vakavasti se tosielämän tarjous, joka sisältyy Pyhässä Hengessä julistettuun Jumalan valtakunnan evankeliumiin? Jumala tahtoisi tehdä jokaisesta etsijästä onnellisen löytäjän.
Teksti: Juhani Liukkonen
Julkaistu Siionin Lähetyslehdessä 10.10.2018
Kuvituskuva: A.-L.S.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys