Kenelle kiitos kansakuntamme onnesta?
Vastikään YK julkaisi raportin, jonka mukaan suomalaiset ovat maailman onnellisimpia ihmisiä.
Tiedotusvälineet ovat sen jälkeen käsitelleet onnellisuutta laajasti ja tarkastelleet sitä eri näkökulmilta.
Suomalaisten mielestä onnellisuus johtuu esimerkiksi siitä, että ihmiset ansaitsevat täällä hyvin, elävät vanhoiksi, heillä on hyvät sosiaaliset verkostot ja vapaus päättää omista asioista.
On myös todettu, ettei kaikilla suomalaisilla mene hyvin.
Sitä, ketä onnellisuudesta on kiittäminen, ei sen sijaan ole juuri käsitelty.
Ehkä keskustelijat ovat ajatelleet niin, että moni nykyajan ihmisen onnellisuuteen liittyvä asia on kasvottomien organisaatioiden tai poliittisten päätösten ansiota, eikä politiikan tekijöitä ole haluttu kiittää.
Sen sijaan poliittisen vastuun piiriin on voitu jättää niiden aseman parantaminen, jotka nyt eivät ole onnellisia.
Jos kiitosta on vaikea osoittaa toisille ihmisille, hyvin harvoin sitä näkee nykyaikana julkisesti osoitettavan Jumalalle. Suomalaisetkaan, vaikka ovat maailman luterilaisin kansa, eivät enää muista, keneltä ajallinen hyvä lopulta tulee.
Meidän on vaikea arjessa tunnistaa kaikkea sitä kiittämisen arvoista, joka meitä ympäröi. Tarvittiin ulkopuolisten tekemä tutkimus ja vertailu muihin kansoihin.
Kristittyinäkin joudumme usein muistuttamaan itseämme kiitoksen aiheista. Niin kauan kuin asiat sujuvat totutulla tavalla, arki ja pyhä, työ ja lepo vuorottelevat, unohdamme, miten äkkiä voi olla toisin. Vasta kun joudumme kokemaan menetyksiä ja vastoinkäymisiä, havahdumme kysymään, miksi Jumala sallii niitä.
Järkeä ja tietoa arvostavassa maailmassa saattaa jopa tuntua vastuuttomalta ajatus, että emme itse hallitse ja määritä elämäämme. Jumalan johdatuksen ja omien ajatusten ja toiveiden ristiriitaa työstämme kaiken elinaikamme. Kiitollisuuden opettelu on elinikäistä.
Raamattu kutsuu onnellisuutta myös autuudeksi.
Jeesuksen vuorisaarnan autuaat olivat laupiaita ja puhdassydämisiä, murheellisia, hengellisesti köyhiä ja uskonsa tähden vainottuja. Onnellisilla ihmisillä ei Raamatun mukaan aina mene inhimillisesti katsottuna hyvin.
Jumalan sana tunnistaa kaikki inhimilliset tuntemukset. Se kehottaa kiittämään Jumalaa hyvistä ja raskaista päivistä, vitsasta ja sauvasta.
Ajalliset onnistumiset ja epäonnistumiset ovat ikuisuuden näkökulmasta tilapäisiä. Niiden yli ja läpi kannattelee Jumalan armollinen lupaus: minä nostan, kannan ja vien perille.
Teksti: Rauni Nokela
Julkaistu Siionin Lähetyslehdessä 9.5.2018
Kuvituskuva: Erkki Alasaarela
Herran edellä kulkee oikeus, se valmistaa Herralle tien. Ps. 85:14
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
