Yh­teis­kun­nas­sam­me on nos­tet­tu jul­ki­seen kes­kus­te­luun mo­nia sel­lai­sia ai­hei­ta, jot­ka vie­lä pari vuo­si­kym­men­tä sit­ten oli­vat usein ta­bu­ja ja vai­et­tu­ja. Avoi­men kes­kus­te­lu­kult­tuu­rin an­si­o­ta on se, et­tä enää ei tar­vit­se pe­lä­tä jou­tu­van­sa lei­ma­tuk­si, jos oma elä­mä ei ai­na kul­je­kaan en­nal­ta suun­ni­tel­tu­ja pol­ku­ja. Vä­sy­mi­ses­tä, mie­len­ter­vey­son­gel­mis­ta tai sai­rauk­sis­ta saa ja voi pu­hua, ha­lu­tes­saan jopa jul­ki­ses­ti. Psy­ko­te­ra­pi­a­kes­kus Vas­taa­mon taan­noi­sen tie­to­mur­ron ai­kaan mo­net suo­ma­lai­set ker­toi­vat so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa käy­neen­sä te­ra­pi­as­sa. He ha­lu­si­vat vies­tit­tää, et­tä te­ra­pi­as­sa käy­mi­nen on ny­ky­ai­ka­na ta­val­lis­ta ja jopa suo­ta­vaa.

Halu edis­tää avoi­muut­ta on nä­ky­nyt myös us­ko­vais­ten elä­mäs­sä. Päi­vä­mies on nos­ta­nut esil­le sel­lai­sia elä­män­koh­ta­loi­ta, jot­ka ei­vät edus­ta val­ta­vir­taa. Kir­joi­tuk­set per­he­vä­ki­val­las­ta, päih­teis­tä ja mie­len­ter­vey­son­gel­mis­ta ovat mo­nil­le tar­peel­li­nen ja loh­dut­ta­va ver­tais­tu­ki. Muil­le ne ovat tär­keä muis­tu­tus sii­tä, et­tä joi­den­kin elä­mäs­sä on suu­ria ko­et­te­le­muk­sia ja mur­hei­ta. Nii­den kan­ta­mis­ta hel­pot­taa se, et­tä em­me sul­je sil­mi­äm­me vaan koh­taam­me kaik­ki lä­him­mäi­sem­me sa­ma­nar­voi­si­na hei­dän elä­män­ti­lan­tees­taan huo­li­mat­ta. Pu­hut­te­le­vaa näi­den ko­ke­mus­ten sa­noit­ta­mi­ses­sa on ol­lut se, mi­ten vai­keuk­sien kes­kel­lä ole­vat ih­mi­set ovat saa­neet voi­maa elä­väs­tä us­kos­ta ja sen tuo­mas­ta tur­vas­ta.

Vii­me viik­koi­na nou­si uu­des­taan esil­le kris­til­li­syy­tem­me pii­ris­sä ta­pah­tu­nut las­ten sek­su­aa­li­nen hy­väk­si­käyt­tö. Kris­tit­ty saat­taa ko­kea täl­lai­sen uu­ti­soin­nin al­la voi­mat­to­muut­ta eten­kin, jos jul­ki­nen kes­kus­te­lu ei ole mo­ni­ää­nis­tä ja ta­sa­puo­lis­ta. Syy­tök­set ovat omi­aan lei­maa­maan koko yh­tei­söä ja vie­mään us­ko­mi­sen iloa. Saam­me roh­kais­ta it­se­äm­me ja eten­kin nuo­ri­am­me luot­ta­maan sii­hen, et­tä asi­oi­den avoin ja rau­hal­li­nen koh­taa­mi­nen riit­tää. Yk­si­lön ei tar­vit­se kan­taa koh­tuu­ton­ta vas­tuu­ta sel­lai­sis­ta te­ois­ta, joi­hin hän ei ole syyl­lis­ty­nyt tai jois­ta hän on tie­tä­mä­tön. Raa­mat­tu ke­hot­taa val­vo­maan en­nen kaik­kea omaa us­koa (Mark. 13:37).

Kris­til­li­syy­tem­me on per­he­kes­keis­tä, ja pe­rin­tei­set per­he­ar­vot ovat sil­le Raa­ma­tun ope­tus­ten mu­kai­ses­ti tär­kei­tä. Kai­kil­la ei kui­ten­kaan ole omaa ydin­per­het­tä tai per­he on ha­jon­nut. Tuol­loin ih­mi­nen voi ko­kea ole­van­sa yh­tei­sön kes­kel­lä eri­lai­nen, vä­hem­mis­töä. Hän saat­taa ver­ra­ta it­se­ään nii­hin, joi­den elä­mä näyt­tää kul­ke­van ide­aa­lia reit­tiä. Huo­nom­muu­den tun­ne ja toi­seu­den ko­ke­mus voi­vat su­men­taa us­kon nä­kö­a­laa; tyy­ty­mi­nen omaan osaan ei ai­na ole help­poa. Raa­mat­tu ke­hot­taa mei­tä kul­ke­maan tois­tem­me rin­nal­la (Room. 12:15). An­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mi loh­dut­taa ja muis­tut­taa Ju­ma­lan rak­kau­des­ta: Ju­ma­la nä­kee kaik­kien ih­mis­ten ti­lan­teen ja voi lu­pauk­sen­sa mu­kaan aut­taa (Jes. 41:10).