Seppo Parkkila
Luonnolliseen vuoden kiertoon kuuluvat erilaiset vuodenajat, jotka meillä Suomessa poikkeavat paljon toisistaan. Lämpötilaerokin kylmimpien ja lämpimimpien päivien välillä voi olla yli 60 astetta.
Itse kuulun siihen joukkoon ihmisiä, jotka kokevat kevään ja kesän miellyttävämpinä kuin syksyn ja talven. Olen pohtinut, että karhut ovat järjestäneet asiansa sikäli hyvin, että ne nukkuvat pimeimmän ja kylmimmän vuodenajan ohi. Johtuisikohan oma suosikkivuodenaikani siitä, että sukuni esi-isien ja -äitien joukossa on paljon Karhu-sukunimen omaavia? Olen siis todistetusti Karhujen sukua. Omalla kohdallani ratkaisevaa on valon ja lämmön suurempi määrä keväällä ja kesällä. Jotkut taas pitävät syksyä parhaana vuodenaikana, ja on sellaisiakin, joille pakkanen ja lumi tuovat erityistä iloa.
Auringon valon määrästä riippumatta Jumalan lapsen elämään kuuluu valvominen kaikkina vuodenaikoina ja joka päivä. Kirjeessään tessalonikalaisille apostoli Paavali kehotti valvomaan: ”Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina” (1. Tess. 5:6). Tämä ei kuitenkaan tarkoita fyysistä valvomista nukkumisen kustannuksella. Ajallisessa elämässä me tarvitsemme unta – toiset enemmän ja toiset vähemmän. Apostolin kehotus tarkoittaa uskossa valvomista.
Uskovaiset ovat Raamatun mukaan ”valon lapsia”. Paavali kirjoitti kirjeessään Tessalonikan seurakunnalle: ”Te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle.” (1. Tess. 5:5.) Jokainen Jumalan lapsi elää Kristus-valossa: ”Jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hänkin valkeudessa on, niin meillä on osallisuus keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä” (1. Joh. 1:7).
Se, että Jumalan lapset ovat valon lapsia, merkitsee, että he saavat olla armoauringon paisteessa joka päivä Kristuksen sovitustyön tähden. Hän on valo, joka syntyi maailmaan jouluyönä. Tuosta valosta todistavat monet Raamatun tutut kirjoitukset. Jo noin 700 vuotta ennen Vapahtajan syntymää profeetta Jesaja ennusti: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.” (Jes. 9:1.) Jeesuksen maanpäällistä elämää läheltä seurannut opetuslapsi Johannes puolestaan kirjoitti: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh. 1:14.)
On turvallista vaeltaa valon lapsena Jumalan valtakunnassa. Silloin ei tarvitse pelätä eikä elää epävarmuudessa, vaikka apostoli Paavali varoitti Herran päivän tulevan kuin ”varas yöllä.” Jumalan lapsille Herran päivä on lopullisen pelastuksen päivä. Paavali lohduttaakin Tessalonikan seurakuntaa ja meitä jokaista: ”Mutta te, ystävät, ette elä pimeydessä, eikä tuo päivä pääse yllättämään teitä kuin varas” (1. Tess. 5:4).
On tärkeää, että rohkaisemme toisiamme uskomaan. ”Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne, ja niinhän te teettekin” (1. Tess. 5:11).
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys