Pet­ri Luk­ka

Olet­ko kos­kaan las­ke­nut, kuin­ka mon­ta va­lin­taa olet teh­nyt tä­män päi­vän ai­ka­na? Elä­mäs­sä jou­tuu ja saa koko ajan teh­dä eri­lai­sia va­lin­to­ja.

Ys­tä­vä­ni ker­toi ko­ke­muk­sen­sa ase­pal­ve­luk­sen ajal­ta, kuin­ka va­rus­mies­ka­ve­rit oli­vat il­lal­la läh­dös­sä elo­ku­viin. Us­ko­vai­set ka­ve­ruk­set päät­ti­vät pyy­tää pi­den­net­tyä il­ta­va­paa­ta, et­tä pää­si­si­vät seu­roi­hin. Po­jat sai­vat va­paan ja pää­si­vät Ju­ma­lan sa­nan kuu­loon sekä ta­paa­maan us­ko­vai­sia ys­tä­vi­ään. Näin us­ko oh­jaa va­lin­to­ja sel­lai­seen suun­taan, et­tä säi­lyy us­ko­mas­sa.

Us­kon lah­jan sy­dä­mel­leen saa­nut on saa­nut Py­hän Hen­gen ko­ti­o­pet­ta­jak­si, neu­vo­jak­si ja oi­ke­aan oh­jaa­jak­si.”Tä­män lii­ton minä teen Is­ra­e­lin kan­san kans­sa tu­le­vi­na päi­vi­nä, sa­noo Her­ra: Minä pa­nen la­ki­ni hei­dän si­sim­pään­sä, kir­joi­tan sen hei­dän sy­dä­meen­sä. Minä olen hei­dän Ju­ma­lan­sa, ja he ovat mi­nun kan­sa­ni.” (Jer. 31:33.)

Syn­tiin­lan­kee­muk­sen seu­rauk­se­na olem­me hel­pos­ti te­ke­mäs­sä sel­lai­sia va­lin­to­ja, jot­ka vie­vät etääm­mäk­si hy­väs­tä Ju­ma­las­ta. Us­ko­vai­nen saa luot­taa sii­hen, et­tä oman­tun­non ää­ni on Ju­ma­lan ää­ni si­sim­mäs­sä. ”’Minä ope­tan si­nua’, sa­noo Her­ra, ’minä osoi­tan si­nul­le oi­ke­an tien. Minä neu­von si­nua, kat­see­ni seu­raa as­ke­lei­ta­si.’” (Ps. 32:8.)

Kai­kil­la ih­mi­sil­lä tu­lee elä­mäs­sään vää­riä va­lin­to­ja, syn­tiä, joka etään­nyt­tää Ju­ma­las­ta. Jee­suk­sen an­si­on täh­den vää­rät­kin va­lin­nat saa us­koa an­teek­si. ”Sil­loin ei ku­kaan enää ope­ta tois­ta, veli ei ope­ta vel­je­ään sa­no­en: ’Op­pi­kaa tun­te­maan Her­ra!’ Sil­lä kaik­ki, pie­nim­mäs­tä suu­rim­paan, tun­te­vat mi­nut, sa­noo Her­ra. Minä an­nan an­teek­si hei­dän ri­kok­sen­sa en­kä enää muis­ta hei­dän syn­te­jään.” (Jer. 31:34.)

Jo­kai­nen us­ko­vai­nen on Py­hän Hen­gen pap­pi. Hä­nen teh­tä­vä on Jee­suk­sen käs­kyn mu­kai­ses­ti ol­la vie­mäs­sä evan­ke­liu­min ilo­sa­no­maa eteen­päin omas­sa eli­nym­pä­ris­tös­sään. ”Te olet­te va­lit­tu suku, ku­nin­kaal­li­nen pa­pis­to, pyhä hei­mo, Ju­ma­lan oma kan­sa, mää­rät­ty ju­lis­ta­maan hä­nen suu­ria te­ko­jaan, joka tei­dät on pi­mey­des­tä kut­su­nut ih­meel­li­seen va­loon­sa” (1. Piet. 2:9).

Tämä ai­ka oh­jaa it­sek­kää­seen elä­mään, ot­ta­maan oma elä­mä täy­sin hal­tuun ja te­ke­mään it­se elä­män va­lin­nat. Us­ko­vai­si­na saa kui­ten­kin luot­taa va­lin­nois­sa Ju­ma­lan huo­len­pi­toon ja sii­hen, et­tä Ju­ma­la tie­tää, mitä it­se ku­kin tar­vit­see. Kun­pa osai­si ai­van kuin heit­täy­tyä Tai­vaan Isän kä­si­var­sil­le ja elä­män va­lin­nois­sa kuun­nel­la oman­tun­non ään­tä.

Hyvä Ju­ma­la ha­lu­aa joh­dat­taa omi­aan tai­vaan ko­tiin. ”Mi­nul­la on omat suun­ni­tel­ma­ni tei­tä var­ten, sa­noo Her­ra. Mi­nun aja­tuk­se­ni ovat rau­han ei­vät­kä tu­hon aja­tuk­sia: minä an­nan teil­le tu­le­vai­suu­den ja toi­von.” (Jer. 29:11.)