Han­nu In­ke­roi­nen

Jos­kus lu­kies­sa­ni Raa­ma­tus­ta Is­ra­e­lin kan­san vai­heis­ta esi­mer­kik­si kor­pi­va­el­luk­sen osal­ta mie­lee­ni on nous­sut ih­me­tys, kuin­ka vä­hän ai­kaa kan­sa py­syi us­kol­li­se­na Ju­ma­lan tah­dol­le. On nous­sut jopa myö­tä­hä­pe­än tun­ne: vaik­ka Ju­ma­la osoit­ti mo­nel­la lail­la ih­meel­li­sen voi­man­sa, pian kan­sa hor­jui ja al­koi va­lit­taa tai poik­ke­si jopa epä­ju­ma­lan­pal­ve­luk­seen kul­tais­ta va­sik­kaa pal­vo­maan. Jos­kus olen ih­me­tel­lyt, mik­si Raa­ma­tus­sa ker­ro­taan niin laa­jas­ti sii­tä, kuin­ka kan­sa oli tot­te­le­ma­ton­ta Ju­ma­lal­le.

Kun kään­nän kat­see­ni tä­hän ai­kaan, omaan elä­mää­ni ja Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen, huo­maan, kuin­ka mo­nes­ti ja mo­nel­la ta­val­la Kaik­ki­val­ti­aan suu­ruus on nä­ky­nyt elä­mäs­sä­ni. Kuin­ka hel­pos­ti sil­ti­kin poik­ke­an Ju­ma­lan tah­don tiel­tä ja hai­rah­dun epäi­lyk­siin ja syn­tiin. Mi­nul­le on­kin avau­tu­nut nä­kö­a­la sii­hen, kuin­ka Is­ra­e­lin kan­san vai­hei­den ja eri­tyi­ses­ti kor­pi­va­el­luk­sen ta­pah­tu­mat ei­vät en­si­si­jai­ses­ti ker­ro­kaan kan­san tot­te­le­mat­to­muu­des­ta, vaan Ju­ma­lan kär­si­väl­li­syy­des­tä omi­aan koh­taan.

Täl­lais­ta vies­tiä me tä­män­kin ajan ih­mi­set tar­vit­sem­me. Kan­san hor­ju­mi­nen te­kee in­hi­mil­li­sek­si ja ai­dok­si, jo­ten­kin to­dem­mak­si nä­mä­kin Raa­ma­tun ta­pah­tu­mat. Tär­kein vies­ti on kui­ten­kin Ju­ma­lan ar­mol­li­suus, pit­kä­mie­li­syys ja kär­si­väl­li­syys. Kun Ju­ma­la il­moit­ti Aab­ra­ha­mil­le ai­ko­van­sa hä­vit­tää So­do­man ja Go­mor­ran, Aab­ra­ham tin­ki Ju­ma­lal­ta us­ko­vais­ten mää­rää alem­mak­si, jot­ta Ju­ma­la ei to­teut­tai­si uh­kaus­taan. Täs­sä­kin Ju­ma­la näyt­täy­tyy kär­si­väl­li­se­nä ja hy­vä­nä.

Jee­suk­sen ope­tuk­sen mu­kai­ses­ti saam­me aja­tel­la ja pu­hu­tel­la Ju­ma­laa isäk­sem­me. Mei­tä ajal­li­sia isiä on mo­nen­lai­sia. Vaik­ka tah­don lap­sil­le­ni hy­vää, kaik­kein pa­ras­ta, sil­ti löy­dän it­ses­tä­ni myös toi­sen­lai­sia piir­tei­tä kuin vaik­ka­pa kär­si­väl­li­syys. Jos ha­vait­sen lap­sen teh­neen tai jät­tä­neen te­ke­mät­tä jon­kin so­vi­tun asi­an, usein tun­te­mi­set ovat seu­raa­van­lai­sia: ”Joko taas! Ai­na­ko sinä! Et­kö iki­nä?” Ei meis­tä täs­sä­kään ole Ju­ma­lan ver­tai­sik­si.

Meil­lä kas­vat­ta­jil­la on usein on­gel­ma­na se, et­tä kas­va­tuk­sen kyl­vö­työs­sä em­me malt­tai­si jät­tää ai­kaa itä­mi­sel­le, oraal­le nou­se­mi­sel­le ja kas­vul­le. Odo­tuk­sem­me on, et­tä kun asi­as­ta on sa­not­tu, se nou­si­si heti oraal­le ja tuot­tai­si he­del­mää. Ju­ma­la ei kui­ten­kaan ole täl­lai­nen, vaan hä­nel­lä on ai­kaa ja kär­si­väl­li­syyt­tä.

Eri­tyi­ses­ti meil­lä tu­li­si ol­la ai­kaa ja kär­si­väl­li­syyt­tä sil­loin kun an­nam­me neu­vo­ja ja oh­jei­ta us­ko­ne­lä­mää var­ten. Sil­loin saam­me to­del­la ol­la kyl­vö­mie­hi­nä ja nai­si­na. Sie­men on hyvä, sen on mah­dol­lis­ta tuot­taa he­del­mää kyl­vä­jäs­tä riip­pu­mat­ta. Kas­vun an­ta­ja on ai­na it­se Ju­ma­la. Paa­va­li mai­nit­see kär­si­väl­li­syy­den ja pit­kä­mie­li­syy­den yh­dek­si hen­gen he­del­mis­tä. Saam­me si­tä­kin ol­la pyy­tä­mäs­sä kaik­kien lah­jo­jen an­ta­jal­ta, Tai­vaan Isäl­tä.

Ju­ma­lan kär­si­väl­li­syy­des­tä ker­too myös Jee­suk­sen ope­tus, kuin­ka mon­ta ker­taa vel­jel­le, joka ka­tuu, tu­li­si an­taa an­teek­si. Raa­ma­tun kään­nök­ses­tä riip­pu­en vas­taus on joko seit­se­män­kym­men­tä­seit­se­män tai seit­se­män­kym­men­tä ker­taa seit­se­män. Kum­mas­sa­kin ta­pauk­ses­sa ky­sees­sä on suu­ri mää­rä. Omas­ta ko­ke­muk­ses­ta­kin tie­dän, et­tä ka­tu­val­le ja syn­tiin lan­gen­neel­le Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta saar­na­taan run­sain mää­rin kaik­ki syn­nit an­teek­si.