Ju­ha­ni Ala­ran­ta

Ys­tä­vis­tä tai tu­tuis­ta ero­tes­sa hei­dät hy­väs­tel­lään. Sii­hen on mo­nia ta­po­ja: Jos­kus hei­lau­te­taan kät­tä ja sa­no­taan ”hei”. Us­ko­vai­sil­la on ta­pa­na jät­tää toi­sen­sa ”Ju­ma­lan rau­haan”.

Kun ero­taan pit­käk­si ai­kaa, pu­hu­taan jää­hy­väis­ten jät­tä­mi­ses­tä. Moni kuo­le­maa lä­hes­ty­vä ha­lu­aa hy­väs­tel­lä lä­hei­sen­sä. Eräs nuo­reh­ko isä oli sai­ras­ta­nut kau­an ja tun­si läh­dön lä­hes­ty­vän. Hän ha­lu­si hy­väs­tel­lä erik­seen jo­kai­sen lap­sen­sa ja vai­mon­sa.

Väi­nö Ha­vak­sen kuo­le­mas­ta tuli elo­kuus­sa ku­lu­neek­si ta­san 80 vuot­ta. Kun hän läh­ti vii­mei­sen ker­ran rin­ta­mal­le, hän kir­joit­ti pöy­tä­laa­tik­koon ru­non ”Tes­ta­ment­ti po­jal­le­ni”. Se on kau­nis hy­väs­ti­jät­tö kaa­tu­mi­sen­sa aa­vis­ta­neel­ta ison per­heen isäl­tä.

Paa­va­li oli kol­man­nel­la lä­he­tys­mat­kal­laan kut­su­nut Mi­le­tok­seen luok­seen Efe­son seu­ra­kun­nan van­him­mat. Hän hy­väs­te­li hei­dät pi­tä­mäl­lä heil­le pu­heen (Ap. t. 20:18–35.). Sii­nä hän ker­ta­si omaa toi­min­taan­sa Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työs­sä. ”Olen pal­vel­lut Her­raa nöy­rin mie­lin, kyy­ne­leet sil­mis­sä, kai­kis­sa ko­et­te­le­muk­sis­sa. En ole vai­en­nut mis­tään sel­lai­ses­ta, mikä on teil­le hyö­dyk­si, vaan olen ju­lis­ta­nut sa­naa ja opet­ta­nut tei­tä sekä jul­ki­ses­ti et­tä ko­deis­san­ne.”

Paa­va­lin pu­heel­le an­toi eri­tyis­tä pai­no­ar­voa se, et­tä hän myös aa­vis­ti jou­tu­van­sa Je­ru­sa­le­mis­sa kah­lei­siin ja ah­din­koon tai jopa kuo­le­van­sa siel­lä. Hä­nel­lä oli in­hi­mil­li­nen huo­li sii­tä, mi­ten Her­ran työ jat­kuu hä­nen jäl­keen­sä. Hän ke­hot­ti seu­ra­kun­nan van­him­pia pi­tä­mään huol­ta it­ses­tään ja myös Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­ta, jon­ka kait­si­joik­si Pyhä Hen­ki oli van­him­mat aset­ta­nut.

Paa­va­li va­roit­ti myös su­sis­ta, jot­ka ei­vät lau­maa sääs­tä, mie­his­tä, jot­ka ju­lis­ta­vat to­tuu­den­vas­tai­sia op­pe­ja ve­tääk­seen ope­tus­lap­set mu­kaan­sa. Tätä va­ka­vaa taus­taa vas­ten Paa­va­lin hy­väs­te­ly saa suu­ren mer­ki­tyk­sen: on ky­sy­mys Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työn jat­ku­mi­ses­ta ja me­nes­ty­mi­ses­tä sit­ten, kun edel­lis­ten työ­mies­ten vuo­ro päät­tyy ja uu­sien vuo­ro al­kaa.

Paa­va­lin työ ei vie­lä tä­hän päät­ty­nyt. Hä­nen jät­tä­män­sä hy­väs­tit ovat kui­ten­kin ar­vo­kas­ta lu­et­ta­vaa myös tä­män ajan us­ko­vai­sil­le. Ju­ma­la ei jätä omi­aan oman on­nen va­raan. Paa­va­li sa­noi: ”Jä­tän nyt tei­dät Ju­ma­lan ja hä­nen ar­mon­sa sa­nan hal­tuun, sen sa­nan, jos­sa on voi­ma ra­ken­taa tei­tä ja an­taa pe­rin­tö­o­sa kaik­kien py­hi­tet­ty­jen jou­kos­sa.”

Kun hy­väs­tel­lään sa­noil­la ”Ju­ma­lan rau­haan”, us­ko­taan, et­tä sil­loin saa jää­dä Ju­ma­lan va­raan ja Ju­ma­lan hal­tuun. Se tu­lee vie­lä sel­vem­mäk­si sii­nä, et­tä saa jää­dä ”hä­nen ar­mon­sa sa­nan” hal­tuun. Saa jää­dä evan­ke­liu­min hal­tuun. Sil­lä sa­nal­la on voi­ma ra­ken­taa Her­ran seu­ra­kun­taa ja lo­pul­ta an­taa pe­rin­tö, ian­kaik­ki­nen elä­mä tois­ten us­ko­vais­ten jou­kos­sa.

Nä­ky­mät jää­vät tur­val­li­sik­si. Py­hän Hen­gen he­del­mä­nä kas­vaa myös vas­tuu huo­leh­tia vä­hä­o­sai­sis­ta. Heis­tä huo­leh­ti­mis­ta ja kai­kis­ta muis­ta­kin huo­leh­ti­mis­ta kan­taa Jee­suk­sen neu­vo: ”Au­tu­aam­pi on an­taa kuin ot­taa.”