JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Hartauskirjoitukset

Jeesus täytti Jumalan vaativan lain

Hartauskirjoitukset
29.3.2024 6.00

Juttua muokattu:

22.3. 08:58
2024032208582220240329060000

Eveliina Saukko

Eveliina Saukko

Ris­to Kos­ki­mä­ki

Ju­ma­lan suu­ri rak­kaus ih­mis­tä koh­taan nä­kyy pit­kä­per­jan­tain sa­no­mas­sa.

Jee­suk­sen seu­raa­jia oli us­kon roh­kai­se­mi­na tul­lut ris­tin juu­rel­le. Jot­kut seu­ra­si­vat vä­hän kau­em­paa rak­kaan Her­ran­sa kuo­le­maa. Ris­til­lä pilk­kaa­mi­nen ja hä­päi­se­mi­nen jat­kui. Kun Jee­suk­sel­la oli jano, tar­jot­tiin hä­nel­le vii­niä, jo­hon oli se­koi­tet­tu sap­pea, ei­kä hän pys­ty­nyt sitä juo­maan. Jee­suk­sen pään ylä­puo­lel­le kir­joi­tet­tiin: tämä on juu­ta­lais­ten ku­nin­gas.

Jee­sus mak­soi syn­ti­ve­lan

Ras­kaam­pa­na Jee­suk­sen kuor­ma­na oli kui­ten­kin koko maa­il­man syn­ti­vel­ka, jon­ka Jee­sus nöy­rä­nä kan­toi ja so­vit­ti. Kur­jim­man­kaan syn­ti­sen ei tar­vit­se huk­kua ian­kaik­ki­ses­ti. Kris­tuk­sen an­ta­ma uh­ri oli täy­del­li­nen. Jee­sus osoit­ti ju­ma­lal­li­sen ja in­hi­mil­li­nen per­soo­nan­sa puo­les­ta kuu­li­ai­suut­ta Isän tah­dol­le. Pyhä ja van­hurs­kas Ju­ma­la oli il­mais­sut tah­ton­sa jo en­nen kuin maa­il­ma oli luo­tu (Ps. 2:7–8). Näin kir­joi­tuk­set kä­vi­vät to­teen.

Ju­ma­lan Poi­ka ja ih­mi­nen, Jee­sus Kris­tus, täyt­ti tuon lu­pauk­sen. Sie­lun­vi­hol­li­sen val­ta on murs­kat­tu ja tie tai­vaa­seen avat­tu. La­es­ta­dius kir­joit­taa: ”Syn­tis­ten vel­ka­kir­ja on mak­set­tu Ju­ma­lan Po­jan ve­rel­lä ja hiel­lä ja vai­val­la, joka tä­män kaut­ta kui­ta­taan Gol­ga­tal­la pit­kä­nä­per­jan­tai­na.” La­es­ta­dius roh­kai­see kil­voit­te­le­maan: ”Äl­kää enää uu­des­taan kar­tut­ta­ko vel­kaa.” Sik­si Ju­ma­lan lap­si ah­ke­roi säi­lyt­tää us­kon ja hy­vän oman­tun­non.

Temp­pe­lin ver­ho re­pe­si

Vain ylim­mäi­nen pap­pi sai Van­han lii­ton ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa men­nä ker­ran vuo­des­sa temp­pe­lin kaik­kein py­him­pään. Siel­lä hän uh­ra­si omien ja kan­san syn­tien edes­tä. Jee­sus ylim­mäi­se­nä pap­pi­na uh­ra­si, ei enää omien, vaan kan­san syn­tien edes­tä, it­sen­sä. Kun Jee­sus kuo­li Gol­ga­tan kes­kim­mäi­sel­lä ris­til­lä, Je­ru­sa­le­min temp­pe­lin vä­li­ver­ho re­pe­si yl­hääl­tä alas.

En­nen kuin Jee­sus kal­lis­ti pään­sä ja an­toi hen­ken­sä, hän sa­noi: ”Se on täy­tet­ty” (Joh. 19:30). Ju­ma­lan an­ka­ra ja vaa­ti­va laki tuli täy­te­tyk­si vii­meis­tä piir­toa myö­ten. Rak­kaus ei ol­lut sii­nä, et­tä me ra­kas­tim­me, vaan sii­nä et­tä Ju­ma­la ra­kas­ti mei­tä en­sin. Ju­ma­la lä­het­ti tai­vaas­ta rak­kaan Poi­kan­sa. (1. Joh. 4:18.)

Kut­su pa­ran­nuk­seen

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan saar­nas­sa kuu­luu vie­lä kut­su pa­ran­nuk­seen. Tätä kut­sua kuu­lu­te­taan Her­ran Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä. Jee­sus an­toi omil­leen vi­ran saar­na­ta Jee­suk­sen lu­nas­tus­työs­tä (2. Kor. 5:19). Kun ih­mi­nen ha­vah­tuu omaan syn­ti­syy­teen­sä ja ym­mär­tää, et­tei voi it­se täyt­tää Ju­ma­lan vaa­ti­vaa la­kia, hän saa tur­vau­tua evan­ke­liu­miin ja us­koa syn­tin­sä an­teek­si.

Toi­nen ris­tin­ryö­vä­ri nöyr­tyi pa­ran­nuk­seen ja pyy­si: ”Jee­sus muis­ta mi­nua, kun tu­let val­ta­kun­taa­si.” Jee­sus vas­ta­si: ”To­ti­ses­ti: jo tä­nään olet mi­nun kans­sa­ni pa­ra­tii­sis­sa.” (Luuk. 23:42–43.)

Tie tai­vaa­seen kul­kee Ju­ma­lan ar­mo­val­ta­kun­nan kaut­ta. Ju­ma­la on ian­kaik­ki­sel­la rak­kau­del­la ra­kas­ta­nut luo­maan­sa ih­mis­tä. Mei­dän täh­tem­me Jee­sus huu­si val­ta­van tus­kan ja kuor­man al­la: ”Ju­ma­la­ni, Ju­ma­la­ni, mik­si hyl­kä­sit mi­nut?” (Matt. 27:46.)

Au­rin­ko pi­me­ni, kal­li­ot hal­kei­li­vat ja mo­nien pois­nuk­ku­nei­den py­hien ruu­miit nou­si­vat ylös hau­dois­ta ja näyt­täy­tyi­vät mo­nil­le Jee­suk­sen ylös­nou­se­muk­sen jäl­keen. Roo­ma­lai­set so­ti­laat jou­tui­vat to­te­a­maan: ”To­ti­ses­ti tämä oli Ju­ma­lan Poi­ka” (Matt. 27:54). Raa­mat­tu ei ker­ro, et­tä tun­nus­tus­ta oli­si seu­ran­nut pa­ran­nus. Pa­ran­nus­ta ei kan­na­ta siir­tää huo­mi­seen. Tä­nään, kun kuu­let Ju­ma­lan ää­nen, ole ah­ke­ra ja tee pa­ran­nus.

Evan­ke­liu­mi: Matt. 27:33–54

Raa­mat­tu 1992: Kun he tu­li­vat paik­kaan, jota kut­su­taan Gol­ga­tak­si, Pää­kal­lon­pai­kak­si, he tar­jo­si­vat Jee­suk­sel­le juo­ta­vak­si vii­niä, jo­hon oli se­koi­tet­tu sap­pea. Hän mais­toi sitä, mut­ta ei ha­lun­nut juo­da. Kun he oli­vat ris­tiin­nau­lin­neet Jee­suk­sen, he ja­koi­vat kes­ke­nään hä­nen vaat­teen­sa heit­tä­mäl­lä niis­tä ar­paa. Sit­ten he jäi­vät sin­ne is­tu­maan ja var­ti­oi­vat hän­tä. Hä­nen pään­sä ylä­puo­lel­le he kiin­nit­ti­vät kir­joi­tuk­sen, jos­ta kävi il­mi hä­nen tuo­mi­on­sa syy: ”Tämä on Jee­sus, juu­ta­lais­ten ku­nin­gas.” Yh­des­sä Jee­suk­sen kans­sa ris­tiin­nau­lit­tiin kak­si ros­voa, toi­nen hä­nen oi­ke­al­le, toi­nen hä­nen va­sem­mal­le puo­lel­leen. Ohi­kul­ki­jat pilk­ka­si­vat hän­tä. Pää­tään nyö­kyt­tä­en he sa­noi­vat: ”Si­nä­hän pys­tyt ha­jot­ta­maan temp­pe­lin ja ra­ken­ta­maan sen uu­del­leen kol­mes­sa päi­väs­sä. Pe­las­ta nyt it­se­si, jos ker­ran olet Ju­ma­lan Poi­ka. Tule alas ris­til­tä!” Yli­pa­pit yh­tyi­vät he­kin pilk­kaan yh­des­sä lai­no­pet­ta­jien ja van­him­pien kans­sa. He sa­noi­vat: ”Mui­ta hän kyl­lä on aut­ta­nut, mut­ta it­se­ään hän ei pys­ty aut­ta­maan. On­han hän Is­ra­e­lin ku­nin­gas, tul­koon nyt ris­til­tä alas! Sil­loin me us­kom­me hä­neen. Hän on pan­nut luot­ta­muk­sen­sa Ju­ma­laan – pe­las­ta­koon Ju­ma­la nyt hä­net, jos on hä­neen miel­ty­nyt! On­han hän sa­no­nut ole­van­sa Ju­ma­lan Poi­ka.” Sa­mal­la ta­voin hän­tä pilk­ka­si­vat myös ros­vot, jot­ka oli ris­tiin­nau­lit­tu yh­des­sä hä­nen kans­saan. Mut­ta kes­ki­päi­väl­lä, kuu­den­nen tun­nin ai­kaan, tuli pi­meys koko maan yl­le, ja sitä kes­ti yh­dek­sän­teen tun­tiin saak­ka. Yh­dek­sän­nen tun­nin vai­heil­la Jee­sus huu­si ko­val­la ää­nel­lä: ”Ee­li, Ee­li, lama sa­bak­ta­ni?” Se mer­kit­see: Ju­ma­la­ni, Ju­ma­la­ni, mik­si hyl­kä­sit mi­nut? Tä­män kuul­les­saan muu­ta­mat siel­lä ole­vis­ta sa­noi­vat: ”Hän huu­taa Eli­aa.” Heti yk­si heis­tä kii­ruh­ti ha­ke­maan sie­nen, kas­toi sen ha­pan­vii­niin, pani ke­pin pää­hän ja tar­jo­si sii­tä hä­nel­le juo­ta­vaa. Toi­set sa­noi­vat: ”Kat­so­taan­pa nyt, tu­lee­ko Elia hä­nen avuk­seen.” Mut­ta Jee­sus huu­si taas ko­val­la ää­nel­lä ja an­toi hen­ken­sä. Sil­lä het­kel­lä temp­pe­lin vä­li­ver­ho re­pe­si kah­tia, yl­hääl­tä alas as­ti. Maa va­vah­te­li, kal­li­ot hal­kei­li­vat, hau­dat au­ke­ni­vat, ja mo­nien pois­nuk­ku­nei­den py­hien ruu­miit nou­si­vat ylös. He läh­ti­vät hau­dois­taan, ja Jee­suk­sen ylös­nou­se­muk­sen jäl­keen he tu­li­vat py­hään kau­pun­kiin ja näyt­täy­tyi­vät siel­lä mo­nil­le. Kun sa­dan­pääl­lik­kö ja mie­het, jot­ka hä­nen kans­saan var­ti­oi­vat Jee­sus­ta, nä­ki­vät maan va­vah­te­lun ja kai­ken, mitä ta­pah­tui, he pe­läs­tyi­vät suun­nil­taan ja sa­noi­vat: ”Tämä oli to­del­la Ju­ma­lan Poi­ka!”

13.11.2024

Se, mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana. Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. 1. Kor. 15:42–43

Viikon kysymys