Ari Pel­ko­nen

So­vi­tus ja lu­nas­tus ovat Raa­ma­tun kä­sit­tei­tä, joil­la il­mais­taan, mitä Kris­tus on teh­nyt syn­tiin­lan­gen­neen ih­mis­kun­nan hy­väk­si. Ne ovat kuin ko­li­kon kak­si puol­ta, joi­ta ei voi erot­taa toi­sis­taan. Yh­des­sä ne si­säl­ty­vät op­piin pe­las­tuk­ses­ta ja ovat sa­mal­la pe­rus­ta van­hurs­kaut­ta­mi­so­pil­le.

Syn­ti edel­lyt­tää so­vi­tus­ta

Maal­li­ses­sa mer­ki­tyk­ses­sä so­vi­tus tai so­vin­to tar­koit­taa rau­han ai­kaan­saa­mis­ta vä­li­ri­kos­sa ole­vien osa­puol­ten vä­lil­le. Kris­til­li­ses­sä kie­len­käy­tös­sä so­vin­to liit­tyy ih­mi­sen ja Ju­ma­lan vä­li­seen yh­tey­teen. Tämä yh­teys sär­kyi syn­tiin­lan­kee­muk­ses­sa (1. Moos. 2:17; 3:11). Syn­tiin­lan­kee­muk­sen seu­rauk­se­na jo­kai­nen ih­mi­nen on osal­li­nen pe­ri­syn­nis­tä, ih­mis­luon­non tur­mel­tu­nei­suu­des­ta.

Raa­ma­tun mu­kaan ih­mi­nen ei ole luon­nos­taan hyvä, vaan paha (Room. 3:9–20) ei­kä hä­nel­lä ole voi­maa ja ky­kyä kor­ja­ta syn­nin rik­ko­maa yh­teyt­tä Ju­ma­laan. So­vin­non ai­kaan­saa­mi­nen on mah­dol­lis­ta vain Ju­ma­lal­le.

Toi­saal­ta kos­ka ih­mi­nen oli lan­gen­nut syn­tiin, tuli Hep­re­a­lais­kir­jeen mu­kaan so­vin­non ta­pah­tua myös ih­mi­sen kaut­ta (Hepr. 2:14-17). Ju­ma­la tuli Jee­suk­ses­sa ih­mi­sek­si ja so­vit­ti hä­nen kaut­taan ih­mis­kun­nan syn­nit: ”Syn­tien so­vit­ta­mi­sek­si hän lä­het­ti tän­ne oman Poi­kan­sa syn­tis­ten ih­mis­ten kal­tai­se­na” (Room. 8:3).

Kris­tus on sekä uh­ri et­tä uh­raa­ja

Van­han tes­ta­men­tin ai­ka­na oli käy­tös­sä usei­ta Moo­sek­sen la­kiin pe­rus­tu­via uh­re­ja. Tär­kein uh­ri syn­tien so­vit­ta­mi­sek­si oli syn­tiuh­ri (3. Moos. 4), jos­sa uh­rie­läi­men ve­rel­lä oli suu­ri osuus. Yk­si­tyi­sen ih­mi­sen syn­tien so­vit­ta­mi­sek­si uh­rat­tiin va­ral­li­suu­den mu­kaan vuo­hi, ka­rit­sa tai kyyh­ky­nen.

Koko kan­san ta­hat­to­mat syn­nit so­vi­tet­tiin suu­re­na so­vi­tus­päi­vä­nä ker­ran vuo­des­sa. Tä­män uh­rin suo­rit­ti ylim­mäi­nen pap­pi me­ne­mäl­lä Kaik­kein py­him­pään, jos­sa hän pirs­kot­ti uh­ri­ve­ren ar­mois­tui­men eli lii­to­nar­kun kan­nel­le so­vit­ta­en sa­mal­la omat syn­tin­sä (3. Moos. 16; Hepr. 9:7).

So­vi­tus­päi­vän uh­ri viit­ta­si Uu­den lii­ton uh­riin, Kris­tuk­seen. Tämä nä­kyy myös Van­han lii­ton pää­si­äi­sa­te­ri­an yk­si­tyis­koh­dis­sa, jois­sa muun mu­as­sa teu­ras­te­tun pää­si­äis­lam­paan ve­rel­lä oli puh­dis­ta­va mer­ki­tys.

Van­han tes­ta­men­tin uh­ri­käy­tän­tö uh­ri­ju­ma­lan­pal­ve­luk­si­neen me­net­ti so­vit­ta­van mer­ki­tyk­sen­sä Jee­suk­sen kuol­les­sa. Ju­ma­la oli pa­ra­tii­sis­sa an­ta­nut lu­pauk­sen omas­ta Po­jas­taan, nai­sen sie­me­nes­tä, joka murs­kaa sie­lun­vi­hol­li­sen val­lan (1. Moos. 3:15).

Kes­kei­nen lu­paus on Je­sa­jan kir­jan 53. lu­vus­sa, jos­sa Her­ran kär­si­vä pal­ve­li­ja ot­taa kan­taak­seen kaik­kien ih­mis­ten syn­nit an­ta­en it­sen­sä so­vi­tu­suh­rik­si. Ju­ma­lan tah­to täyt­tyy hä­nen kaut­taan ja hän te­kee mo­net van­hurs­kaik­si.

Je­sa­jan ku­vauk­sen ym­mär­ret­tiin jo var­hain tar­koit­ta­van Kris­tus­ta, joka ris­tiin­nau­lit­tiin pää­si­äis­juh­lan ai­ka­na. Paa­va­lin mu­kaan Kris­tus on teu­ras­tet­tu pää­si­äis­lam­mas (1. Kor. 5:7). Hep­re­a­lais­kir­je rin­nas­taa Jee­suk­sen sekä vi­at­to­mak­si uh­rik­si et­tä uh­rin toi­mit­ta­jak­si, yli­pa­pik­si, joka on an­ta­nut ker­ta­kaik­ki­sen uh­rin uh­ra­tes­saan it­sen­sä (Hepr. 7:26–27).

Syn­nit on so­vi­tet­tu

Raa­ma­tun mu­kaan Kris­tus an­toi it­sen­sä so­vi­tu­suh­rik­si ja on uh­ri­kuo­le­mal­laan so­vit­ta­nut ih­mis­ten syn­nit Ju­ma­lan edes­sä. Kris­tus so­vit­ti vä­li­mie­he­nä (1. Tim. 2:5) myös Ju­ma­lan vi­han sekä ih­mi­sen syyl­li­syy­den. Kuo­le­mal­laan ja ylös­nou­se­muk­sel­laan hän voit­ti syn­nin, kuo­le­man ja saa­ta­nan tur­mi­o­val­lat. Pää­pai­no so­vi­tu­so­pis­sa on syn­tien so­vit­ta­mi­ses­sa, mut­ta voi­daan myös sa­noa, et­tä ih­mi­nen tuli so­vi­te­tuk­si Ju­ma­lan kans­sa.

Kun Jee­sus aset­ti eh­tool­li­sen, hän sa­noi vuo­dat­ta­van­sa ve­ren­sä kaik­kien puo­les­ta syn­tien an­teek­si­an­ta­mi­sek­si (Matt. 26:28). Hän myös sa­noi an­ta­van­sa hen­ken­sä lun­naik­si kaik­kien puo­les­ta (Mark. 10:45). Paa­va­lin mu­kaan ”Kris­tus kuo­li mei­dän syn­tiem­me vuok­si, niin kuin oli kir­joi­tet­tu” (1. Kor. 15:3). Roo­ma­lais­kir­jees­sä apos­to­li to­te­aa: ”Ju­ma­la an­toi Kris­tuk­sen kuol­la mei­dän rik­ko­mus­tem­me täh­den ja he­rät­ti hä­net kuol­leis­ta mei­dän van­hurs­kaut­ta­mi­sem­me täh­den” (Room. 4:25).

Jee­suk­sen kuo­le­ma syn­tien so­vit­ta­mi­sek­si on kris­ti­kun­nan ja lu­te­ri­lai­suu­den ydi­no­pe­tuk­sia. Vuo­den 1948 kris­ti­nop­pi opet­taa, et­tä Kris­tuk­sen kär­si­mys ja kuo­le­ma on syn­tiem­me so­vi­tus (KO 39). Kirk­kom­me ka­te­kis­muk­sen mu­kaan ”Jee­sus suos­tui mei­dän si­jas­tam­me Ju­ma­lan vi­han alai­sek­si ja ot­ti syyt­tö­mä­nä kan­taak­seen ran­gais­tuk­sen, jon­ka me olem­me syn­neil­läm­me an­sain­neet. Näin Kris­tus so­vit­ti koko ih­mis­kun­nan syn­nit. Hän vuo­dat­ti ve­ren­sä uh­rik­si jo­kai­sen puo­les­ta ja lu­nas­ti mei­dät va­paik­si.”

Ih­mi­nen on lu­nas­tet­tu

Jee­suk­sen pe­las­tus­työs­sä on kyse myös lu­nas­tuk­ses­ta. Raa­ma­tun ajan maa­il­mas­sa or­ja saa­tet­tiin lu­nas­taa va­paak­si vie­raan val­las­ta. Lu­nas­tus voi tar­koit­taa myös ai­kai­sem­man omis­tus­suh­teen pa­laut­ta­mis­ta. Jee­suk­sen suo­rit­ta­ma lu­nas­tus koh­dis­tuu ih­mi­seen, ei syn­tei­hin. Syn­nit on so­vi­tet­tu, ih­mi­nen on lu­nas­tet­tu. Lu­nas­ta­es­saan syn­tiin­lan­gen­neen ih­mis­kun­nan Kris­tus on va­paut­ta­nut sen syn­nin, kuo­le­man ja sie­lun­vi­hol­li­sen val­las­ta.

Lut­her se­lit­tää us­kon­tun­nus­tus­ta: ”Minä us­kon, et­tä Jee­sus Kris­tus – – joka on lu­nas­ta­nut mi­nut, ka­do­te­tun ja tuo­mi­tun ih­mi­sen, os­ta­nut ja voit­ta­nut mi­nut va­paak­si kai­kis­ta syn­neis­tä, kuo­le­mas­ta ja per­ke­leen val­las­ta, ei kul­lal­la ei­kä ho­pe­al­la, vaan py­häl­lä, kal­liil­la ve­rel­lään ja vi­at­to­mal­la kär­si­mi­sel­lään ja kuo­le­mal­laan: et­tä minä oli­sin hä­nen oman­sa ja eläi­sin hä­nen val­ta­kun­nas­saan” (Vähä ka­te­kis­mus).

Kris­tuk­sen an­ta­ma lu­nas­tus­hin­ta oli hä­nen ve­ren­sä ja hen­ken­sä (Mark. 10:45; 1. Piet. 1:18–19). Sik­si ju­lis­tam­me syn­te­jä an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä. Kris­tus on lu­nas­ta­nut seu­ra­kun­nan it­sel­leen omal­la ve­rel­lään (Ap. t. 20:28). Jee­sus syn­tyi lain alai­sek­si lu­nas­taak­seen lain alai­si­na elä­vät ih­mi­set, jot­ta he pää­si­si­vät Ju­ma­lan lap­sen ase­maan (Gal. 4:4-5).

So­vi­tuk­sen vir­ka

Ju­ma­la ra­kas­taa kaik­kia ih­mi­siä ja tah­too pe­las­taa hei­dät (Joh. 3:16-17). So­vi­tus ja lu­nas­tus kos­ke­vat koko maa­il­maa (1. Tim. 2:6; 1. Joh. 2:2). Tämä ei kui­ten­kaan tar­koi­ta sitä, et­tä kaik­ki ih­mi­set pää­se­vät tai­vaa­seen. Ju­ma­la ra­kas­taa syn­tis­tä ih­mis­tä, mut­ta ei hy­väk­sy syn­tiä. Tai­vaa­seen pääs­täk­seen tu­lee epä­us­koi­sen ih­mi­sen saa­da pa­ran­nuk­sen ar­mo ja Kris­tuk­sen so­vit­ta­mat syn­nit an­teek­si epä­us­koa myö­ten.

Syn­tien an­teek­si­saa­mis­ta var­ten Ju­ma­la on aset­ta­nut seu­ra­kun­taan­sa so­vi­tuk­sen vi­ran, jota us­ko­maan pääs­seet ih­mi­set hoi­ta­vat Py­hän Hen­gen kaut­ta.

Paa­va­li kir­joit­taa: ”Kai­ken on saa­nut ai­kaan Ju­ma­la, joka Kris­tuk­sen vä­li­tyk­sel­lä on teh­nyt mei­dän kans­sam­me so­vin­non ja us­ko­nut meil­le tä­män so­vi­tuk­sen vi­ran. Ju­ma­la it­se teki Kris­tuk­ses­sa so­vin­non maa­il­man kans­sa ei­kä lu­ke­nut ih­mi­sil­le vi­ak­si hei­dän rik­ko­muk­si­aan; meil­le hän us­koi so­vi­tuk­sen sa­nan. Me olem­me siis Kris­tuk­sen lä­het­ti­läi­tä, ja Ju­ma­la pu­huu teil­le mei­dän kaut­tam­me. Pyy­däm­me Kris­tuk­sen puo­les­ta: suos­tu­kaa so­vin­toon Ju­ma­lan kans­sa. Kris­tuk­seen, joka oli puh­das syn­nis­tä, Ju­ma­la siir­si kaik­ki mei­dän syn­tim­me, jot­ta me hä­nes­sä sai­sim­me Ju­ma­lan van­hurs­kau­den.” (2. Kor. 5:18–21.)

Ju­ma­lan lap­set ju­lis­ta­vat so­vi­tuk­sen sa­naa ja syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mia. Tä­män teh­tä­vän ylös­nous­sut Jee­sus jät­ti seu­raa­jil­leen pu­hal­ta­es­saan hei­dän pääl­leen Py­hän Hen­gen ja val­tuut­ta­en hei­dät an­ta­maan syn­te­jä an­teek­si (Joh. 20:21–23). An­teek­si­an­ta­mus­ta ei ta­pah­du Ju­ma­lan edes­sä, jos sen ju­lis­ta­jal­la ei ole Py­hää Hen­keä.