Omat vanhemmat ja huoltajat ovat lapsen tärkeimmät mediakasvattajat. Vaikka peruskoulu digitalisoituu vauhdilla, koulu pystyy tarjoamaan vain tukea vanhempien tekemälle pohjatyölle.
Vielä jokin aika sitten vanhempia ja lasten huoltajia ohjeistettiin kellottamaan aikaa, jonka lapsi käyttää erilaisten ruutujen äärellä: tietokoneella, tabletilla ja älypuhelimella. Viime aikoina on alettu puhua siitä, että ruutuajan sijaan vanhemman on tärkeä olla tietoinen siitä, minkälaista sisältöä hänen lapsensa erilaisilta älylaitteilta seuraa.
Helsingin kaupungin nettisivuilla hoksautetaan, että "ruutuajassa on eroja. Videoiden tai elokuvien katsominen on passiivista, kun taas omien videoiden tekeminen ja pelaaminen voi kehittää lapsen ajattelua ja taitoja.” Lapsen itseilmaisu ja viestintätaidot kehittyvät esimerkiksi kuvaamisen tai videoiden tekemisen myötä.
Aikuisen vastuu
Hiljattain tehdyn Dagis-tutkimuksen mukaan 3–6-vuotiaat lapset käyttivät erilaisten älylaitteiden parissa keskimäärin tunnin ja 51 minuuttia joka päivä. Koululaisilla tämä aika on pidempi. Vuonna 2013 neljäsosa yläasteikäisistä käytti ruudun äärellä yli neljä tuntia päivässä (Kouluterveyskysely, THL). Tätä pidetään jo nuoren terveydelle haitallisena määränä.
Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on sanonut, että vanhemman tärkeimpiin tehtäviin kuuluu pettymysten tuottaminen lapselle. Aikuisen on uskallettava puuttua asioihin, jotka hän näkee lapsen terveyden ja hyvinvoinnin kannalta tärkeiksi – vaikka vanhempien ratkaisut eivät olisikaan lapsen mieleen.
Harva lapsi pystyy itse säätelemään älylaitteiden äärellä viettämäänsä aikaa. Helsingin kaupungin sivuilla todetaan jämäkästi: ”Vanhempana sinulla on oikeus ja velvollisuus rajoittaa lapsen ruutuaikaa.” THL suosittelee edelleen, että koululainen viettäisi viihdemedian äärellä enintään kaksi tuntia päivässä.
Aikuisen tehtävä on myös seurata erilaisten mediasisältöjen ikärajoja. Pieni lapsi seuraisi mielellään vanhemmille lapsille suunnattua sisältöä, vaikka siitä olisi hänelle kielteisiä seurauksia. Ikärajojen lisäksi on syytä ottaa huomioon lapsen yksilöllisyys. Lapset ja media -oppaassa sanotaan: ”Mitä paremmin tunnet lapsesi käyttämiä palveluita, sitä paremmin pystyt arvioimaan, soveltuvatko ne juuri sinun lapsellesi.”
Fyysinen terveys
älylaitteiden yleistyttyä lasten päänsärkyjen ja migreenin määrä on lisääntynyt. Päänsärylle altistavia tekijöitä ovat välkkyvä ja kirkas näyttö sekä huono asento, jossa laitetta käytetään. Kielteisiä vaikutuksia voi ennaltaehkäistä säätämällä älylaitteen näyttöä himmeämmälle, pienentämällä ääniä ja kiinnittämällä huomiota lapsen asentoon.
Terveystieteiden tohtori Paula Hakala kertoi YLE Uutisille: ”Ruutujen tuijottamista voisi sanoa terveysriskiksi. Emme tiedä, mitä tapahtuu sitten, kun nuoret kasvavat aikuisiksi ja työikäisiksi, millainen heidän terveystilanteensa sitten on. Jää nähtäväksi, onko tämä uusi kansanterveyspommi.”
Vanhemman tai huoltajan tehtävä onkin huolehtia, että ruutu ei täytä kaikkea lapsen vapaa-aikaa. Medioiden kohtuukäyttö tarkoittaa sitä, että lapsen elämään sisältyy muutakin tekemistä, kuten liikuntaa, leikkiä ja peuhaamista muiden lasten kanssa. Erityisen tärkeää lapsen ja nuoren kohdalla on riittävä yöuni. Ruudunkäyttö olisi hyvä lopettaa viimeistään puolta tuntia ennen nukkumaan menoa. Sama suositus koskee aikuisiakin.
Keskustelu on kaiken avain
Teknologia tarjoaa aikuisille monia mahdollisuuksia puuttua lasten netinkäyttöön. älylaitteeseen voi asentaa aika- ja esto-ohjelmia, joilla vanhempi voi kontrolloida lapsen ruutuaikaa ja nettisisältöjä. Kasvatusasiantuntijat ja mediatutkijat ovat kuitenkin melko yksimielisiä siitä, että tiukkaa rajoittamista rakentavampi keino on keskustella ja olla mukana, kun lapsi käyttää mediaa.
Osallistuminen edellyttää vanhemmilta aikaa ja kiinnostusta sitä kohtaan, mitä lapsi median äärellä tekee. Isossa perheessä aikaa voi mennä paljonkin, eri-ikäisten lasten erilaiset tarpeet huomioon ottaen. Pienemmän lapsen kanssa opetus tapahtuu kädestä pitäen, isompien kanssa mediakasvatus painottuu some-käyttäytymistä ja mediasisältöjä koskeviin keskusteluihin.
Näihin päiviin saakka mediakasvatukseen liittyvän keskustelun painopiste on ollut mediaan liittyvien huolenaiheiden tiedostamisessa. Huoleen on liitetty lasten osalta muun muassa levottomuutta ja riippuvuutta. Hengellisestä näkökulmasta katsottuna uhkakuvat ovat liittyneet epäsiveelliseen sisältöön ja maallistuneen yhteiskunnan arvoihin, jotka vaikuttavat sekä lapseen että aikuiseen.
Syksyllä ilmestyvän Kuinka kasvattaa diginatiivi -kirjan kirjoittajat Satu Iresvik ja Jenni Utriainen ovat sitä mieltä, että monia uhkakuvia on jopa liioiteltu, hyötyjen kustannuksella. Diginatiivi sukupolvi tarkoittaa sukupolvea, joka ei ole elänyt aikaa ilman internetiä ja mobiililaitteita. Tämä sukupolvi on kohdannut median jo aivan pienenä ja tottunut elämään sen kanssa.
Lapsikin analysoi
Arvioni on, että moni kouluikäisen lapsen vanhempi hämmästyisi, jos keskustelisi lapsensa kanssa siitä, mitä lapsi median äärellä tekee, keitä siellä seuraa ja mitä hänen ikätoverinsa älylaitteilla tekevät. Lapsilla on tietoa, ja moni heistä osaa tehdä hämmästyttävän hyvää analyysiä siitä, minkälaista sisältöä mikäkin media sisältää.
Lapset osaavat myös opastaa toisiaan. Hiljattain kuulin alakouluikäisen pojan kannustavan YouTube-videoita tekevää kaveriaan: ”Sun videot on ihan parhaita, kun niissä ei kiroilla. Jatka samaan malliin!”
Keskeisin asia mediakasvatuksen saralla lienee juuri keskusteluyhteys ja lapsen ohjaaminen hyvän sisällön pariin. Tähän liittyy myös matala kynnys nostaa esille ikäviä puolia, joita nettisisältöihin saattaa liittyä. Lapsille tehty aineistokin voi sisältää esimerkiksi arvoja ja elämäntapoja, joita vanhempi ei haluaisi lapselleen opettaa.
Lapsi ja nuori huomaa nopeasti, jos vanhemman asenne älylaitteita ja kaikkea nettisisältöä kohtaan on negatiivinen. Tällöin lapsi voi alkaa peitellä (oman tai kaverin) älylaitteen käyttöä eikä kerro kohtaamastaan sisällöstä – ainakaan huonosta sellaisesta.
Keskeisellä paikalla vanhempien ja lasten välisissä keskusteluissa saisi olla keskinäinen arvostus ja armollisuus. Netissä on hyvää ja huonoa ajanvietettä, kuten elämässä yleensä. Uskovaisen vanhemman ja huoltajan tehtävä on opastaa lasta toimimaan netissäkin Pyhän Hengen valossa, omaa ja lapsen uskoa suojellen.
Kysymyksiä vanhemmalle/huoltajalle:
1. Milloin viimeksi istuit lapsen viereen ja seurasit hänen kanssa yhteistä mediasisältöä?
2. Tiedätkö, minkälaiset ikärajat lapsesi pelaamassa tietokonepelissä on?
3. Kun lapsesi on kaveriensa kanssa netissä (omalla tai kaverin puhelimella), mitä he siellä tekevät?
4. Paljonko sinulla kuluu aikaa netissä perheen yhteisenä vapaa-aikana? Pidä kirjaa muutaman päivän ajan.
5. Kysytkö lapselta, jos julkaiset hänen kuvansa? Jos kysyt, lapsi oppii, että kuvan julkaisemiseen toisesta ihmisestä tarvitaan lupa.
Katri Isopahkala
Julkaistu Päivämiehessä 19.7.2017
Lähteet ja tausta-aineisto:
Lapset & media. Kasvattajan opas. (Löytyy osoitteesta www.kavi.fi/meku)
YLE:n nettisivut: http://areena.yle.fi/1-4108562
Helsingin kaupungin nettisivut: https://www.hel.fi
Dagis-tutkimus: https://dagis.fi/,
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen nettisivut: https://www.thl.fi
http://www.nuortenhyvinvointikertomus.fi
http://www.netari.fi/
http://www.neuvokasperhe.fi
www.ikarajat.fi
www.lastenlinkit.fi
Kuvituskuva: Rami Liehu
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys