Lu­te­ri­lai­sen us­kon­puh­dis­tuk­sen merk­ki­vuon­na on hyvä py­säh­tyä tar­kas­te­le­maan nii­tä lu­te­ri­lai­suu­den ra­ken­tei­ta, jot­ka ovat kan­ta­via sekä opil­lis­ten si­säl­tö­jen­sä et­tä elä­mää muok­kaa­vien vai­ku­tus­ten­sa ta­kia.

Pe­rus­ta­na us­ko Kol­miyh­tei­seen Ju­ma­laan

En­sim­mäi­nen pe­rus­ta­va asia lu­te­ri­lai­suu­des­sa ja lu­te­ri­lai­ses­sa us­kon­puh­dis­tuk­ses­sa on py­syt­te­le­mi­nen Raa­ma­tun ja van­han kir­kon us­kos­sa Kol­miyh­tei­seen Ju­ma­laan, Isään, Poi­kaan ja Py­hään Hen­keen. Us­kon­puh­dis­tus ei al­ka­nut tyh­jäs­tä, vaan lu­te­ri­lai­nen op­pi pe­rus­tuu tä­hän us­koon.

Us­kon­tun­nus­tuk­sis­ta eri­tyi­ses­ti Apos­to­li­nen us­kon­tun­nus­tus oli Lut­he­ril­le tär­keä tun­nus­tus Ju­ma­las­ta it­sen­sä lah­joit­ta­va­na rak­kau­te­na. Ju­ma­la on ai­na aloit­teen­te­ki­jä. Hän an­toi elä­män jo luo­mi­ses­sa ja yl­lä­pi­tää sitä sekä val­mis­ti pe­las­tuk­sen Po­jas­saan. Hen­ken­sä vä­li­tyk­sel­lä hän te­kee ih­mi­sen osal­li­sek­si pe­las­tuk­ses­ta.

Pe­las­tus tu­lee us­kos­ta Kris­tuk­seen

Toi­sek­si on otet­ta­va Lut­he­rin pää­o­pin­koh­dak­si ni­me­ä­mä van­hurs­kaut­ta­mi­sen opin­koh­ta, joka si­säl­tää Jee­suk­sen Kris­tuk­sen ja hä­nen te­kon­sa, mei­dän lu­nas­tuk­sem­me. Kris­tus kuo­li syn­tiem­me täh­den ja nou­si kuol­leis­ta van­hurs­kau­tem­me täh­den. Tämä kris­tuk­sen val­mis­ta­ma van­hurs­kaus ote­taan us­ko­en vas­taan. Tä­hän pe­rus­tuu Lut­he­rin mu­kaan koko op­pim­me ja elä­mäm­me. Täs­tä opin­koh­das­ta ei voi yh­tään väis­tyä tai an­taa pe­rik­si, vaik­ka tai­vas, maa ja kaik­ki muu ka­to­a­vai­nen sor­tui­si­vat.

Van­hurs­kaut­ta­mis­ta on myö­hem­min ku­vat­tu is­ku­sa­noil­la ”yk­sin ar­mos­ta, yk­sin us­kos­ta, yk­sin Kris­tuk­sen täh­den”. Us­kon­van­hurs­kau­den si­säl­lök­si sa­non­ta on kes­kei­nen, mut­ta sel­lai­se­naan lii­an ka­pea. Van­hurs­kaut­ta­mi­nen ei kos­kaan ta­pah­du il­man Py­hää Hen­keä, jo­ten sii­hen kuu­luu myös Py­hän Hen­gen työ ih­mi­ses­sä. Van­hurs­kaut­ta­mi­sen edel­ly­tyk­se­nä on ih­mi­sen lan­gen­nei­suus ja syn­nin alai­suus.

Ajas­sam­me ha­e­taan usein lu­paa syn­tie­lä­mäl­le ko­ros­ta­mal­la vain lu­te­ri­lais­ta us­kon­van­hurs­kaut­ta. Lut­her it­se te­o­lo­gi­as­saan, esi­mer­kik­si kir­jas­saan ”Kris­ti­tyn va­pau­des­ta”, si­säl­lyt­ti kris­til­li­sen elä­män kah­teen koh­taan: us­koon ja rak­kau­teen. Rak­kau­del­la hän tar­koit­ti konk­reet­ti­sia hy­viä te­ko­ja, ru­koi­lua ja tur­mel­tu­neen ih­mis­luon­non, li­han kuo­let­ta­mis­ta. Schmal­kal­de­nin opin­koh­dis­sa Lut­her to­te­aa: us­ko on vää­rä, jos sen seu­rauk­se­na ei ole hy­viä te­ko­ja. Sitä, mikä te­ois­sa­kin vie­lä on syn­tis­tä ja puut­teel­lis­ta, ei kui­ten­kaan Kris­tuk­sen täh­den lu­e­ta syn­nik­si ei­kä puut­teek­si.

Evan­ke­liu­mi vä­lit­tää Ju­ma­lan ar­mon

Kol­mas pe­ru­sa­sia lu­te­ri­lai­suu­des­sa on evan­ke­liu­mi, joka vä­lit­tää Ju­ma­lan ar­mon. Se on ju­lis­tet­tu, kor­vin kuul­ta­va sana, joka ker­too Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta, mei­dän Her­ras­tam­me, ja sii­tä, mitä hän on teh­nyt puo­les­tam­me.

Jee­suk­sen per­soo­nan ja työn voi­mas­ta evan­ke­liu­mi an­taa syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen sen vas­taa­not­ta­jal­le. Kos­ka pe­las­tus tu­lee ih­mi­sen ul­ko­puo­lel­ta, lu­te­ri­lai­suu­del­le on omi­nais­ta pai­not­taa ul­ko­nais­ta sa­naa.

Sie­lun­hoi­dol­li­ses­ti tär­ke­ät sak­ra­men­tit, jot­ka vah­vis­ta­vat heik­koa us­koa, ovat myös fyy­sis­tä ai­net­ta, jo­hon Ju­ma­lan sana on yh­dis­ty­nyt. Sie­lu ot­taa vas­taan sen, min­kä se voi: sa­nan; ja ruu­mis ot­taa vas­taan sen, min­kä se voi: lei­vän, vii­nin ja ve­den.

Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta on py­hien yh­teys

Nel­jäs pe­rus­ta­va asia on py­hien yh­teys eli seu­ra­kun­ta, joka on kään­net­ty myös kir­kok­si uu­sim­mis­sa tun­nus­tus­kir­jois­sa. Kyse on py­hien ja to­sius­ko­vien yh­tei­sös­tä, mut­ta hei­dän jouk­koon­sa on se­koit­tu­nut täs­sä elä­mäs­sä myös tees­ken­te­li­jöi­tä ja ju­ma­lat­to­mia.

Yk­si pyhä seu­ra­kun­ta on py­sy­vä ikui­ses­ti. Se on py­hien yh­tei­sö, jos­sa evan­ke­liu­mia puh­taas­ti ju­lis­te­taan ja sak­ra­men­tit oi­kein toi­mi­te­taan. Nämä tun­nus­tus­kir­jo­jen luon­neh­din­nat ei­vät so­vel­lu koko laa­jaan, mo­ni­ää­ni­seen kan­san­kirk­koon, sil­lä to­del­li­sen seu­ra­kun­nan ja sen py­hyy­den syn­nyt­tää Ju­ma­lan sana ja oi­kea us­ko.

Lu­te­ri­lai­nen kan­san­kirk­ko on täs­sä ajas­sa edel­leen siu­naus kan­sal­lem­me, sen kas­vat­ta­ja ja sen suo­jiin­sa kät­ke­vä. Ai­ka­nam­me kir­kos­ta ero­a­mi­nen on tul­lut va­ka­vak­si on­gel­mak­si. Ero­a­jat erot­ta­vat it­sen­sä myös ar­mon­vä­li­nei­den yh­tey­des­tä ja jät­täy­ty­vät omaan va­raan­sa.

Kris­tit­ty on osal­li­nen yh­tei­ses­tä pap­peu­des­ta

Vii­des lu­te­ri­lai­nen pe­rus­ta on yh­tei­sen pap­peu­den pe­ri­aa­te, jon­ka us­kon­puh­dis­tus toi jäl­leen esiin Ju­ma­lan sa­nan poh­jal­ta. Kaik­ki kris­ti­tyt ovat pap­pe­ja ja osal­li­sia pal­ve­lu­teh­tä­vis­tä niin seu­ra­kun­nas­sa kuin yh­teis­kun­nas­sa­kin.

Yh­den­ver­tai­si­na maal­li­kot ja pa­pit toi­mi­vat myös saar­naa­ji­na ja opet­ta­ji­na. Ta­lou­del­li­nen ti­lan­ne kir­kos­sam­me vah­vis­taa edel­leen maal­lik­ko­vas­tuun an­ta­mis­ta seu­ra­kun­nis­sa. Kir­kol­le on kui­ten­kin vält­tä­mä­tön­tä säi­lyt­tää pap­pis­vir­ka ja -vih­ki­mys Ju­ma­lan sa­nan ju­lis­ta­mis­ta ja sak­ra­ment­tien jul­kis­ta hoi­ta­mis­ta var­ten.

Kos­ka kaik­ki kris­ti­tyt kuu­lu­vat hen­gel­li­seen sää­tyyn, on myös hei­dän maal­li­nen työn­sä py­hää kut­su­mus­ta, osal­lis­tu­mis­ta Ju­ma­lan huo­len­pi­toon maa­il­mas­ta. Lu­te­ri­lai­set toi­mi­vat yh­teis­kun­nas­sa sitä ra­ken­ta­en ei­kä sii­tä erot­tau­tu­en.

Raa­ma­tun ja ka­te­kis­muk­sen mer­ki­tys

Kuu­den­nek­si lu­te­ri­lai­sek­si pe­rus­tak­si voi­daan aset­taa Raa­mat­tu ja sen ar­vo­val­ta opin ja elä­män asi­ois­sa. Huo­li­mat­ta kirk­kom­me pii­ris­sä il­me­ne­vis­tä mo­nis­ta epä­raa­ma­tul­li­sis­ta il­mi­öis­tä ja kä­si­tyk­sis­tä Raa­ma­tun ase­ma on pe­ri­aat­tees­sa lu­te­ri­lai­suu­des­sa vah­va. Tun­nus­tus­kir­jois­sa ja kirk­ko­jär­jes­tyk­ses­sä to­de­taan, et­tä kaik­ki opit ja opet­ta­jat on ar­vi­oi­ta­va Ju­ma­lan sa­nal­la. Raa­ma­tun tul­kin­ta ei ole fun­da­men­ta­lis­tis­ta, vaan se avau­tuu kes­kuk­ses­ta, Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta ja hä­nen val­mis­ta­mas­taan pe­las­tuk­ses­ta kä­sin.

Lain ja evan­ke­liu­min erot­ta­mi­nen on myös lu­te­ri­lai­nen Raa­ma­tun avain. Lail­la on Lut­he­rin mu­kaan kak­si käyt­töä: yh­teis­kun­nal­li­nen käyt­tö elä­män suo­je­le­mi­sek­si ja te­o­lo­gi­nen käyt­tö syn­nin pal­jas­ta­mi­sek­si. Ju­ma­lan lu­pauk­set Raa­ma­tus­sa ovat evan­ke­liu­mia. Ne ei­vät si­säl­lä mi­tään vaa­ti­mus­ta. Sekä laki et­tä evan­ke­liu­mi ovat voi­mas­sa, ja Lut­he­rin sa­noin niin kau­ka­na toi­sis­taan kuin tai­vas on maas­ta.

Jo­kai­sel­la kris­ti­tyl­lä on oi­keus lu­kea Raa­mat­tua omal­la äi­din­kie­lel­lään. Tämä on joh­ta­nut Raa­mat­tu­jen kään­tä­mi­seen ja lu­ku­tai­don opet­ta­mi­seen sekä mo­nien kan­so­jen kir­ja­kie­len syn­tyyn. Lu­te­ri­lai­suus ko­ros­taa lu­ku­tai­toa ja kou­lu­tus­ta, myös Raa­ma­tun tie­teel­lis­tä tut­ki­mus­ta ku­ten yleen­sä­kin tie­det­tä ja tut­ki­mus­ta.

Raa­ma­tun yh­tey­des­sä on mai­nit­ta­va Vähä ka­te­kis­mus, kos­ka sii­hen on koot­tu Raa­ma­tun kes­kei­sin sa­no­ma. Sitä soi­si käy­tet­tä­vän enem­män­kin, on­han se alun pe­rin tar­koi­tet­tu jo­ka­päi­väi­seen käyt­töön ko­deis­sa. Esi­mer­kik­si käs­ky­jen se­li­tyk­set ovat vuo­si­sa­to­ja ol­leet elä­män­lä­hei­siä ja ym­mär­ret­tä­viä. Mi­ten käy nel­jän­nel­le ja kuu­den­nel­le käs­kyl­le ja nii­den se­li­tyk­sil­le sa­maa su­ku­puol­ta ole­vien avi­o­lii­tos­sa?

Kirk­ko te­kee mer­kit­tä­vää kas­va­tus­työ­tä

Tä­män päi­vän lu­te­ri­lai­suu­den hy­vis­tä puo­lis­ta pu­hut­ta­es­sa täy­tyy mai­ni­ta kir­kon kas­va­tus­työ, eri­tyi­ses­ti rip­pi­kou­lu, joka ta­voit­taa vuo­sit­tain lä­hes koko ikä­luo­kan. Suo­ma­lai­nen lei­ri­muo­toi­nen rip­pi­kou­lu on mo­nis­sa muis­sa mais­sa vain haa­vee­na. Voi­daan ai­heel­li­ses­ti ky­syä: Mi­hin nuo­ri­so hä­vi­ää kir­kos­ta rip­pi­kou­lun jäl­keen?

Us­kon­puh­dis­tus toi vir­si­lau­lun kirk­koi­hin

Myös seu­ra­kun­ta­lau­lu ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa oli us­kon­puh­dis­tuk­sen tuo­ma uu­dis­tus. Se on sä­vyt­tä­nyt lu­te­ri­lai­suut­ta ja säi­ly­nyt vah­va­na mei­dän ai­kaam­me as­ti.

Vir­si­kir­jan vir­ret ja nii­den lau­la­mi­nen ovat yhä suo­sit­tu­ja huo­li­mat­ta ai­kam­me mo­nen­lai­ses­ta mu­siik­ki­tar­jon­nas­ta. Vir­sien avul­la on har­joi­tet­tu har­taut­ta ja opit­tu kris­ti­nop­pia ja kirk­ko­vuo­den kul­kua vuo­si­sa­to­jen ajan. Ny­ky­ään mo­net seu­ra­kun­nal­li­set mu­siik­ki­ti­lai­suu­det, ku­ten pas­si­ot ja kau­neim­mat jou­lu­lau­lut ve­tä­vät run­saan osal­lis­tu­ja­jou­kon.

Lu­te­ri­lai­sen kir­kon tu­le­vai­suus

Lu­te­ri­lai­nen kirk­ko on mo­nien haas­tei­den edes­sä. Sil­lä on kui­ten­kin vah­va pe­rin­ne ja hy­vät mah­dol­li­suu­det säi­lyä ja pal­vel­la ih­mi­siä pi­täy­ty­es­sään niis­sä aar­teis­sa, mitä sil­lä on.

Ih­mis­ten us­kon­nol­li­suus ja ju­ma­la­kai­puu ei­vät ole hä­vin­neet mi­hin­kään. Ih­mi­set et­si­vät yhä ar­mol­lis­ta Ju­ma­laa, vaik­ka sa­noit­ta­vat sen usein eri ta­voin. Luu­len, et­tä kir­kon mer­ki­tys vain kas­vaa sil­loin kun kär­si­mys, krii­sit ja ah­dis­tus li­sään­ty­vät maa­il­mas­sa.

Pau­li Ki­vi­o­ja, Kirk­ko­her­ra

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 12.4.2017

Ku­vi­tus­ku­va: Päi­vi Pel­to­nie­mi