Kal­le Au­kus­ti Lohi (1872–1948) oli ta­lon­poi­ka ja van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­nen saar­naa­ja, joka Ete­lä-La­pin pe­ru­koil­ta pon­nis­ti vah­vak­si val­ti­ol­li­sek­si vai­kut­ta­jak­si. Lo­hen kä­si­a­laa oli edus­kun­nan mar­ras­kuus­sa 1917 hy­väk­sy­mä pon­si, jota voi­daan pi­tää Suo­men to­si­a­si­al­li­se­na it­se­näi­syys­ju­lis­tuk­se­na.

Lohi vart­tui Kuu­kas­jär­ven ky­läl­lä, joka tuol­loin kuu­lui Pu­das­jär­veen, ny­kyi­sin Ra­nu­aan. Hän kävi kier­to­kou­lun ja rip­pi­kou­lun ja läh­ti mu­kaan po­liit­ti­seen toi­min­taan vuo­den 1905 suur­la­kon in­nos­ta­ma­na. Met­sä­työ­mie­he­nä­kin työs­ken­nel­lyt Lohi oli mu­ka­na pe­rus­ta­mas­sa vuon­na 1906 Suo­men Maa­lais­vä­es­tön Liit­toa (SML), jon­ka nimi myö­hem­min muut­tui Maa­lais­lii­tok­si.

Vuon­na 1909 K. A. Lohi nou­si edus­kun­taan. Hän toi­mi Maa­lais­lii­ton kan­sa­ne­dus­ta­ja­na yh­tä­jak­soi­ses­ti 36 vuot­ta ja oli mi­nis­te­ri­nä nel­jäs­sä hal­li­tuk­ses­sa. Maa­il­man­so­tien vä­li­se­nä ai­ka­na hän oli puo­lu­een­sa joh­to­hah­mo­ja.

It­se­näis­ty­mis­pon­si

K. A. Lo­hen roo­li Suo­men it­se­näis­ty­mis­vai­hees­sa oli mer­kit­tä­vä. Kun Ve­nä­jäl­lä teh­tiin val­lan­ku­mouk­set vuon­na 1917, Suo­men po­liit­ti­nen joh­to miet­ti eri­lai­sia toi­min­ta­vaih­to­eh­to­ja.

Lohi ajoi vah­vas­ti kor­keim­man val­lan siir­toa edus­kun­nal­le. Hän teki puo­lu­eel­leen eh­do­tuk­sen, et­tä edus­kun­nal­le esi­tet­täi­siin seu­raa­vaa: ”Kun sitä val­ti­on­hoi­ta­ja­kun­taa, jon­ka edus­kun­ta on päät­tä­nyt aset­taa ei ole voi­tu vie­lä va­li­ta, päät­tää edus­kun­ta tois­tai­sek­si it­se käyt­tää sitä val­taa, joka voi­mas­sa­o­le­vien sään­nös­ten mu­kaan on kuu­lu­nut Kei­sa­ril­le ja Suu­ri­ruh­ti­naal­le.” Tämä pon­si esi­tet­tiin ja hy­väk­syt­tiin edus­kun­nas­sa 15.11.1917 ää­nin 127–68, mitä voi­daan Jou­ko Ta­lo­sen mu­kaan pi­tää to­si­a­si­al­li­se­na it­se­näi­syys­ju­lis­tuk­se­na.

Vuo­den 1919 hal­li­tus­muo­to­kes­kus­te­luis­sa Lohi oli hor­ju­ma­ton ta­sa­val­lan kan­nat­ta­ja, vaik­ka mo­net muut van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­set kan­sa­ne­dus­ta­jat oli­vat ku­nin­kaan kan­nal­la.

Kan­san yh­te­näi­syy­den edis­tä­jä

Lohi oli roh­kea so­si­aa­li­po­lii­tik­ko, jon­ka kan­na­no­tois­sa us­ko ja kris­til­li­set ar­vot nä­kyi­vät vah­vas­ti. Si­säl­lis­so­dan jäl­keen hän tais­te­li kan­san eheyt­tä­mi­sen puo­les­ta, kan­nat­ti pu­na­van­kien ar­mah­ta­mis­ta, vas­tus­ti kos­to­po­li­tiik­kaa ja pyr­ki ta­soit­ta­maan so­dan re­pi­miä luok­ka­vas­ta­koh­tia. Tätä vaa­ti hä­nen mu­kaan­sa ih­mi­syys ja oi­keu­den­mu­kai­suus. Lohi näki tä­män myös po­liit­ti­ses­ti kau­ko­nä­köi­se­nä toi­min­ta­na.

Kan­san­val­lan tu­ki­ja­na Lohi ei voi­nut hy­väk­syä 1930-lu­vul­la sen enem­pää työ­vä­es­tön kuin la­pu­an­liik­keen­kään ää­ri­a­jat­te­lua. Hän pa­hek­sui isän­maan ja us­kon­non ar­vo­jen vää­rin­käyt­töä po­liit­tis­ten pyy­tei­den hy­väk­si.

Lohi kan­nat­ti kir­kon kris­til­lis-yh­teis­kun­nal­lis­ta työ­tä ja tuki set­le­ment­ti­lii­ket­tä, joka pyr­kii aut­ta­maan vai­ke­as­sa ti­lan­tees­sa ole­via ih­mi­siä. Hän pyr­ki pa­ran­ta­maan syr­jä­seu­tu­jen olo­ja muun mu­as­sa edis­tä­mäl­lä tei­den ra­ken­ta­mis­ta erä­maa­pi­tä­jiin ja edis­tä­mäl­lä torp­pa­rei­den ase­maa.

Suo­ma­lai­nen elä­ke­mal­li al­koi hah­mot­tua Lo­hen so­si­aa­li­mi­nis­te­ri­kau­del­la vuon­na 1928, ja Lo­hen vai­ku­tus kan­sa­ne­lä­ke­lain syn­ty­mi­ses­sä vuon­na 1937 oli mer­kit­tä­vä.

Tär­keä us­kon­non­va­paus

Us­kon­non­va­paus oli Lo­hel­le tär­keä ta­voi­te – toi­sin kuin useim­mil­le muil­le he­rä­tys­liik­kei­den edus­ta­jil­le – ja hän puo­lus­ti­kin voi­mak­kaas­ti vuo­den 1922 us­kon­non­va­paus­la­kia. Lohi kat­soi, et­tä us­kon­non­va­paus­la­ki tuo myös van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­sil­le kris­ti­tyil­le oman­tun­non- ja us­kon­non­va­pau­den.

K. A. Lohi kut­sut­tiin van­hoil­lis­les-ta­di­o­lais­ten pu­hu­jak­si il­mei­ses­ti vuon­na 1915. Hän oli tun­net­tu sa­nan­ju­lis­ta­ja Ete­lä-La­pis­sa, Kes­ki-Poh­jan­maal­la, Koil­lis-Poh­jan­maal­la ja Hel­sin­gis­sä. Lohi toi­mi van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­suu­den vuo­si­ko­kous­saar­naa­ja­na usein vuo­sien 1925 ja 1939 vä­li­se­nä ai­ka­na.

Rak­kaus on pe­rus­ta

Lohi jät­ti edus­kun­nan 73 vuo­den ikäi­se­nä vuon­na 1945 ja kuo­li ko­to­naan Ra­nu­al­la 11.6.1948. Kai­paa­maan jäi­vät seit­se­män las­ta per­hei­neen. Hä­nen vai­mon­sa Kai­sa Ree­ta (o.s. Sääs­ki­lah­ti) oli kuol­lut jo ai­em­min, 12.1.1947.

Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­den muis­to­kir­joi­tuk­ses­sa ih­me­tel­tiin K. A. Lo­hen elä­män­pol­kua, joka oli vie­nyt met­sä­työ­mie­hen mi­nis­te­rin teh­tä­viin. Hän­tä ku­vail­tiin nöy­räk­si ja vaa­ti­mat­to­mak­si mie­hek­si, joka oli ”suo­ma­lai­nen ta­lon­poi­ka pa­ras­ta laa­tua”.

Muis­to­kir­joi­tuk­ses­sa si­tee­rat­tiin Lo­hen sa­no­ja, jot­ka hän lau­sui pu­hu­jain­ko­kouk­ses­sa vuo­na 1947. Ne so­pi­vat hy­vin tä­hän­kin ai­kaan: ”Me nä­em­me ny­kyi­sin vi­han myrk­kyä kyl­vet­tä­vän kan­sam­me sie­luun. Sen pe­rus­tuk­sel­le ei voi­da mi­tään py­sy­väis­tä ra­ken­taa. Ai­noa kes­tä­vä poh­ja on rak­kaus.”

Kuva: Ate­lier Nyb­lin / Edus­kun­ta

Läh­teet:

Ta­lo­nen, Jou­ko: Poh­jois-Suo­men les­ta­di­o­lai­suu­den po­liit­tis-yh­teis­kun­nal­li­nen pro­fii­li 1905–1929. Väi­tös­kir­ja. Hel­sin­gin yli­o­pis­to 1988.

Ta­lo­nen, Jou­ko: K.A. Lohi us­kon­nol­lis-yh­teis­kun­nal­li­se­na vai­kut­ta­ja­na. Pro gradu -tut­kiel­ma. Hel­sin­gin yli­o­pis­ton kirk­ko­his­to­ri­an lai­tos 1979.

Lohi, Sep­po: Yk­si tie, kak­si asi­aa. Ka­le­va 23.11.2002.

He ovat voit­ta­neet, s. 83–113. SRK 1978.

Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­ti: 2/1947 ja 7–8/1948.

Päi­vä­mies 4.12.2002: ”Her­ran sana neu­voo työ­hön”.

Ar­tik­ke­li on lu­et­ta­vis­sa ko­ko­naan Päi­vä­mie­hen Suo­mi 100 -liit­tees­tä, joka on il­mes­ty­nyt 29.11.2017.