Kas­voin yh­dek­sän­hen­ki­ses­sä ka­las­ta­ja­per­hees­sä Me­ri­kar­vi­al­la lä­hel­lä mer­ta. Isä oli am­ma­til­taan ka­las­ta­ja. äi­ti huo­leh­ti meis­tä lap­sis­ta, ko­din­hoi­dos­ta, kar­jas­ta ja pien­vil­je­lys­tä. Me lap­set olim­me äi­din apu­na.

Per­hees­säm­me al­koi­vat jou­lun val­mis­te­lut jo ai­kai­sin syk­syl­lä. Poi­mim­me met­sis­tä ja pi­han mar­ja­pus­kis­ta mar­jo­ja, jois­ta teh­tiin hil­loa, me­hua ja kiis­se­lei­tä.

Jou­lu­ka­lat saa­tiin me­res­tä. Oli hau­kea, sii­kaa, si­lak­kaa, ma­det­ta, ah­ven­ta ja ku­haa. Niis­tä val­mis­tui uu­ni­ka­laa, si­lak­ka­laa­tik­koa, ka­la­keit­toa ja suu­ta­rin­loh­ta. Ka­lo­ja myös graa­vat­tiin ja sa­vus­tet­tiin. Si­la­kat oli jo hy­vis­sä ajoin suo­lat­tu, muut ka­lat pyy­det­tiin ver­koil­la avan­nos­ta jään al­ta.

Hy­vis­sä ajoin en­nen jou­lua teu­ras­tet­tiin sika. Jou­lu­pöy­tään sii­tä tuli pal­jon eri­lai­sia ruo­kia: jou­lu­kink­kua, ve­ri­mak­ka­roi­ta, rul­lia, si­an­pää­sylt­tyä sekä li­haa keit­toi­hin. En­nen jou­lua myös lam­mas teu­ras­tet­tiin, ja se oli mo­nen ruu­an raa­ka-ai­ne.

Leh­mien mai­dos­ta val­mis­tui herk­ku­ja jou­lu­pöy­tään. En­sin mai­to se­pa­roi­tiin ja ero­tet­tiin ker­mat eril­leen. Ker­mas­ta kir­nut­tiin voi­ta ja saa­tiin myös kir­nu­pii­mää. Syn­tyi myös juus­to­ja ja vii­liä.

Lam­pail­ta oli ke­rit­ty syk­syl­lä vil­lat, ja nii­tä tuli mon­ta pä­re­ko­pal­lis­ta. Naa­pu­rus­tos­sam­me oli ta­pa­na kul­kea ta­los­ta ta­loon pi­tä­mäs­sä kök­kää eli vil­la­tal­koi­ta. Meil­le­kin nai­set tu­li­vat mu­ka­naan kars­tat, ru­kit ja vyyh­din­puut. Il­las­sa hei­dän kä­sis­sään syn­tyi pal­jon hah­tu­vaa kars­toil­la. Hah­tu­vas­ta he keh­rä­si­vät ru­kil­la lan­kaa ja ko­ko­si­vat sitä vyyh­dik­si, jon­ka lo­pul­ta ke­ri­vät ke­räl­le. Sit­ten lan­gas­ta ku­dot­tiin suk­kia, la­pa­sia ja kau­la­lii­no­ja pu­kin­kont­tiin.

äi­ti ja ty­töt lei­poi­vat jou­lu­pöy­tään lei­vät, lim­put, pi­pa­rit, tor­tut ja ka­kut. Jau­hot jau­het­tiin it­se kas­va­te­tus­ta vil­jas­ta.

Myös juu­rek­set ja si­pu­lit kas­va­tet­tiin it­se jou­lu­pöy­tää var­ten. äi­ti vä­lil­lä sa­noi­kin, et­tä ”ei­pä me kau­pas­ta juu­ri mi­tään ruo­kia tar­vi­ta, kun ol­laan niin oma­va­rai­sia”. Ame­ri­kan su­ku­lai­set lä­het­ti­vät kah­via. Jou­lu­ruo­kia riit­ti usein pit­käl­le jou­lun jäl­keen.

Jou­lu­aat­to­na myös ko­tie­läi­met na­ve­tas­sa sai­vat vä­hän pa­rem­paa ruo­kaa kuin ar­ke­na. Pi­han lin­nut sai­vat kau­ra­lyh­tei­tä ja ta­li­pal­lo­ja.

Me lap­set odo­tim­me puk­kia. Pak­kas­ta oli usein pal­jon, ja kun kuu­lim­me kul­kus­ten ää­nen ja reen na­ti­se­van lu­mes­sa, tie­sim­me pu­kin ja muo­rin saa­pu­van. Lah­jat oli­vat vaa­ti­mat­to­mia äi­din ja isän te­ke­miä puu­le­lu­ja, vil­la­vaat­tei­ta ja rä­sy­nuk­ke­ja. Niis­tä iloit­sim­me.

Ka­las­ta­ja­per­heen jou­lus­sa oli kui­ten­kin tär­kein­tä jou­lun sa­no­ma. Kau­niik­si ko­ris­tel­lus­sa ko­dis­sa ta­li­kynt­ti­löi­den va­los­sa oli oh­jel­mas­sa jou­lu­e­van­ke­liu­mi ja jou­lu­vir­si En­ke­li tai­vaan lau­sui näin. Väki iloit­si sii­tä, et­tä tal­lin sei­meen oli syn­ty­nyt Va­pah­ta­ja.

Teks­ti: Tou­ko Sal­mi

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 19.12.2018

Ku­vi­tus­ku­vat: Es­ko Van­ha­la, Juha Hu­ma­la­jo­ki, Päi­vi Pel­to­nie­mi